EN JAKSAISI ODOTTAA

En ole varma, kumpaa odotan enemmän, muuttoako vai töiden lopettamista. Viime viikolla oli taas semmoinen parin päivän mahatautikin, josta en ole lainkaan varma, oliko se stressiä vai virus. Että jos painaa kaks viikkoa kahdella vapaapäivällä ja kolme yövuoroakin siihen mahtuu, voiko kroppa alkaa reagoida ihan fyysisesti. Veikkaan, että mun elimistö sekoilee noista jatkuvista vuorokausirytmin vaihdoista. Ei varmaan oo ihan järkevää tehdä kolmea yövuoroa kerran kolmessa viikossa aamu- ja iltavuorojen seassa, ilman kunnollisia vapaapäiviä öiden jälkeen. Mittailen taas verenpainettakin tiuhaan ja kamalan korkealla se on, lääkkeistä huolimatta. Toivon kuitenkin, että kun tammikuu koittaa, alkaa fyysiset oireet helpottua. Henkisistä ny puhumattakaan.

Ostettiin pakettiauto. Se on kamalan iso, kymmenen vuotta vanha ja Nissan. Se on kuitenkin ihan siisti ja vähän ajettu ja, mikä tärkeintä, halpa.

Sunnuntaina oli nykyisen kotimme myyntiesittely. Kukaan ei käynyt. Laitoin myynti-ilmoituksen Facebookiin ja muutama kaveri jakoi sitä eteenpäin. Itsehän tuo asunto pitää näemmä myydä! Olen kyllä jo varautunut siihen, ettei se mene kaupan, vaan joudun etsimään vuokralaiset. Se on pakko tehdä, jotta saan lainat maksettua. Olen pettynyt kiinteistövälittäjään: kävi ilmi, etteivät he ilmoita lainkaan paikallisissa lehdissä, vaan jossain omassa ilmaisjakelussaan, joka todennäköisesti menee muun roskapostin mukana usealta lukematta roskiin. Meille ei semmoista edes jaeta. Tämähän ei käynyt mitenkään ilmi, kun sopimusta tehtiin. Päin vastoin kysyin lehti-ilmoituksista, ja välittäjä antoi kyllä ymmärtää, että kyse olisi ollut nimen omaan sanomalehti-ilmoituksista. Missään heidän firman sunnuntaiesittelyssään ei ollut käynyt ketään. NO NIIN, kannattaisko alkaa vaik mainostaa niitä esittelyjä????

No, joka tapauksessa kahden viikon päästä meillä on Ameriikanraitin avaimet ja pääsemme tositoimiin. Homma alkaa lukkojen vaihdolla ja antenniasentajan pestaamisella. On nimittäin käynyt ilmi, ettei talossamme näy telkkari kunnolla, ja arvaamme syyn ihan katsomalla aataminaikaista antennia katolla. Lisäksi epäilemme, etta vahvistimet sun muut jakorasiat ovat joko rikki tai varastettu.

Ennen joulukuun alkua pitää solmia sähkö- ja vesiliittymäsopimukset ja järjestää jätehuolto. Tämän viikon lopun olen tiiviisti töissä, ensi viikon alun vapaapäivät menevät sopimusjärjestelyissä rattoisasti, ja ensi viikon loppu menee opintojen parissa. Ja sitten joulukuun alussa alkaakin jo Ameriikan aikakausi! Eihän tässä kauaa enää tarvikaan odotella. Liikaa se kuitenkin on.

Päivällä olin ystävän kanssa kahvilla Feeniksissä Riihimäellä. Sitä jään kyllä kaipaamaan, valkosuklaa-puolukkakakkua ja Mokkamestareiden kahvia Anni Paunilan kupeissa ja ihanan ystävällistä palvelua. Ja ehkä vähän huolestuttaa sekin, ettei mun ystävillä ole senkään vertaa aikaa mulle kuin tähän asti. Tai mulla heille. Ja että saanko luotua mitään verkostoa uudelle paikkakunnalle?

VIHDOINKIN: KAUPANTEKO!

Eilen kävin pankissa allekirjoittamassa ison kasan papereita. Lainapaperit tietenkin, mutta lisäksi valtuutin pankkini hoitamaan kaikki asiat puolestani panttauksista lainhuudatuksiin ja varainsiirtoveron maksuun. Lomakkeet käytiin samalla läpi rauhallisesti, mutta ripeästi ja ymmärsin, miten prosessi menee, vaikkei minun sitä itse tarvitsekaan tehdä. Ainoa jännittävyys sattui matkalla pankkiin: Mies ajoi ylinopeutta ja jäi poliisin haaviin, joten minä juoksin pankkiin keskustan toiselta puolelta.

Tänään oli kaupantekotilaisuus, johon menin vihellellen. Minulla ei ollut syytä hermoilla ja olin jo etukäteen päättänyt nauttia päivästä, jona pitkäaikaiset haaveet toteutuvat. Riksun Nordea oli nimittäin hoitanut kaikki jutut siten, että Forssan Nordeasta toi virkailija shekin ja otti vastaan panttikirjat ja alkuperäisen kauppakirjan. Minä ainoastaan kuntelin sujuvasti, kun kiinteistövälittäjä luki kauppakirjan ääneen ja vedin sitten siihen nimmarin. Koko roska oli ohi kahdessakymmenessä minuutissa. Myyjä jäi pankkiin selvittelemään omia raha-asioitaan. Annoin hänelle puhelinnumeroni ja hän lupasi soitella minulle, mutta alustavasti sovittiin, että haemme kiinteistön avaimet häneltä 30.11. Tilaisuus oli koruton, enkä jostain syystä ollut sen jälkeen kovinkaan riehakkaalla juhlatuulella. Mielialaani latisti hieman se, että myyjä oli niin hermostunut, sekä se, että minua jäi vaivaamaan, olisiko kiinteistövälittäjällä ollut vielä jotain sanottavaa, sekä se, etten voinut kysyä, oliks hän tosiaan maininnut, että hänen miehensä on rakennusmestari ja jos on, olisko hän kiinnostunt laatimaan remppasuunnitelmia. Mutta ehtiihän tuon toistekin. Vähän mietin myös, mahtoiko myyjällä olla muutakin asiaa kuin avainten vaihtaminen. Olin nimittäin viime viikolla kuullut kiinteistönvälittäjältä rikkoutuneesta lämminvesivaraajasta jossakin vuokra-asunnossa, ja toivon, ettei asia liity millään tavalla siihen, kuka sen maksaa tai minkäänlaiseen vesivahinkoon.

Seuraavaksi menimme lukkoliikkeeseen, jossa ainoana paikalla ollut vanhempi naishenkilö meni ihan sekaisin ison kiinteistön mutkikkaista lukkoasioista. Sovimme kuitenkin, että Mies menee hoitamaan lukkoasiaa maanantaiaamuna 2.12. ja saamme uudet lukot oman huoneistomme oviin silloin. Mies pohtii sitten paikanpäällä lukkosepän kanssa, miten lukkohomma hoidetaan.

Seuraavaksi kävimme Antin konditoriassa munkkikahveella. Samalla kirjoittelin osoitteet kirjekuoriin ja sujautin niihin valmiiksi kirjoittamani päivitetyt vuokrasopimukset. Muistitikulla tallessa oli saatekirje vuokralaisille, mutta kopiopalvelun etsiminen osoittautui haasteelliseksi. Lopulta semmoinen kuitenkin löytyi aika läheltä taloamme. Yhteen kirjeeseen sujahti myös irtisanomisilmoitus ja kävin käräjäoikeden kansliassa hoitamassa irtisanomisasiaa. Määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanomiseen nimittäin tarvitaan tuomioistuimen lupa. Muut kaksi vuokralaista saavat kaikin mokomin jäädä ja toivon, ettei remnotistamme ole heille kamalaa haittaa.

Lähetin vuokrasopimukset saatteineen plus yhden irtisanomisilmoituksen kirjattuina kirjeinä. Näin ollen ne menevät varmasti perille.

Sen verran toki juhlistin talokauppaa, että poikkesimme Patinaputiikkiin Tammelan kirkolle ja ostimme vanhan kirjakaapin. Mukaan tarttui myös ruosteisen näköisiä peltitähtiä. Sain lisäksi sovittua, että kirjakaappi (josta kylläkin tulee astiakaappi) sai jäädä putiikkiin vielä pariksi viikoksi, niin sitä ei tarvitse muuttaa eestaas. Kiva kauppa ja ihanan joustavaa palvelua!

Joustavaa ja ystävällistä on palvelu kyllä kaikkialla. Joudun silloin tällöin hoitamaan työasioita Hyvinkäällä Willan postissa, ja siellä minulle joka kerran kerrotaan, että asiakas on taas väärässä eli olen toiminut jotenkin väärin. Niinpä olin valmistautunut tylytykseen, kun menin lähettämään kirjattuja kirjeitäni. Sen sijaan sainkin oikein ystävällistä palvelua Forssan postissa.

 Päivän saldo on jättimäinen velkasaldo. Pärjäämme kuitenkin jotenkuten muutaman kuukauden, mutta toki nykyinen koti pitäisi myydä taikka saada siihen vuokralaiset. Nykyistä kotiamme esitellään kaikelle kansalle ensi sunnuntaina. Toivottavasti edes joku tulisi katsomaan.

En malttaisi odottaa muuttoa! Vaikka Forssa on pieni kaupunki, on se kaupunki kuitenkin ja ihanaa vaihtelua nukkuvalle ja sisäänlämpiävälle pikkukylälle. Tammikuun ekat viisi päivää olen vielä virallisesti töissä, mutta vapaalla, ja sitten on loppiainen. Näin ollen päätin pitää viikon lomaa: tutustua Taiston ja Miehen kanssa uuteen kotikaupunkiimme pitkillä kävelylenkeillä, nukkua paljon, siemailla punaviiniä takkatulen ääressä ja hengitellä hiljaa ja rauhallisesti ja odotella, että verenpaine laskee ja rytmihäiriöt lakkaavat kaihertamasta rintaa. Loppiaisen jälkeen keskityn remonttiin, opintoihin ja yritystoiminnan suunnitteluun. Ja nautin elämästä!

PIENIN ASKELIN

Eilen oli hyvä päivä. Kotimme esittelyä oli lähdettävä pakoon, joten ajelimme mökille. Pitäis ehkä alkaa kutsumaan sitä vorssalaisittain huvilaksi. Mun isovanhemmat aina sanoivat huvilalle, mutta me kakarat ei kehdattu, kun se kuulosti turhan äveriäältä ja mökeillehän ne kaikki muut lähti-
eiku, mihis jäinkään?
Huvilalla paistoi aurinko, ilma oli tyyni ja raikas ja järvi lainehti vielä vapaana. Joutsenpari kailotti toisilleen jossain järven toisella puolella ja eestaas juostuaan englanninbulldoggimme Taisto pulahti järveen kahlaamaan. No, autossahan olikin sitten kotimatkalla huuruiset ikkunat ja jännä haju märkänä läähättävän koiran takia.
E B on siististi cool, sanotaan mainoksessa. Taisto ei oo ilmeisesti nähnyt sitä.

Kävimme kaatopaikalla hävittämässä todistusaineistoa eli nurkkiin kertynyttä roinaa. Forssan kaatopaikka on hyvin paljon halvempi ja siistimpi kuin Kiertokapula, joten kun satuimme olemaan huudeilla, pudotimme jätteet sinne ja samalla toki ajoimme kierroksen tulevan kotimme ympäri. Mikään ei ollut muuttunut, Ladakin oli yhä keskellä pihaa. Tuli jotenkin semmoinen tunne, etteivät nämä ihmiset ole vielä oikein miettineet mitä merkitsee, että kohta omistaja vaihtuu. Ajatus rupesi huolestuttamaan minua. Miten sitä sitten osaisi napakasti osoittaa, että me määrittelemme jatkossa, miten ollaan, muttei toisaalta tulisi aloittaneeksi mitään riitelyä?

Kesken mietteideni soitti välittäjä, jolle olin lähettänyt yövuoroni ratoksi sähköpostia. En ole kuulemma ihan vielä saamassa Vuoden Hankalin Asiakas- palkintoa. Hän oli vaatinut vuokrasopimuksia ja tänä aamuna ne saikin ja minulle skannasi. Ne nähtyäni hieman pohdin asioita lisää, mutta siitä tuonnempana kunhan pohdintani etenee. Ullalla oli lisäksi semmoinen oikein hyvä uutinen, että hallintaoikeus kiinteistöön siirtyy meille jo 1.12. Näin ollen kaupat todellakin tehdään ensi viikolla! Olin oikein iloinen! Sen sijaan taikauskoinen Mies ilmoitti, ettei vieläkään uskalla riemuita. HÖH. Koskas sitten?

Ryttylän kotimme myynti on se takapakki, jota olen koko ajan odotellut. Eihän ihan kaikki voi mennä kuin tanssi vain. Eka esittely oli eilen, jee tosissaan, tavallisena keskiviikkona klo14. Arvatkaas kävikö kukaan? Juu ei. Seuraava esittely sovittiin jo sunnuntaiksi, mutta sitten välittäjä soitti, että hah, ai niin, hän ei muistanut että se on isänpäivä. No en kyl mäkään. Enkä ollut tajunnut että se on niin suuri juhlapäivä kiinteistöpisneksessä, ettei silloin ole mitään esittelyjä. Niin että seuraava julkinen esittely on vasta reilun viikon päässä. Mielestäni se olisi pitänyt olla viime sunnuntaina, jolloin ilmoitus oli uusi eli listan kärkipäässä ja pihallamme kävi jopa muutama auto kääntymässä. Etuovi.comissa ilmoitusta oli katsottu yli kolmesataa kertaa. Kaihertaa, että olisi sittenkin pitänyt valita se kilpaileva firma. Ai niin, eihän mulla oikein ollut valinnan varaa, kun pankissa suositeltiin tätä ja halusin pankkitädeiltä rahaa. Lisäks tällä välittäjällä piti olla joku ostajaehdokaskin. Joopa joo. No, toivon mukaan menis kaupaks pian.

Tänään kävin vakuuttamassa Ameriikanraitin. Kävi ilmi, että saan siihen vaan suppean vakuutuksen, kun putkiremppaa ei ole tehty. Aloin nauraa, kun virkailija luetteli, mitä vakuutus korvaa: "myrsky, tulipalo, salama, räjähdys" ja kuvittelin heti, että koko valtava talo yhtäkkiä räjähtää.  Mutta vakuutus on voimassa kaupantekopäivästä alkaen. Virkailijat ihailivat osoitetta:
Ameriikanraitti. Onhan se komee.

UNELMIA JA TOIMISTOHOMMIA

Kyllä odottavan aika todellakin on pitkä!

Tuntuu, että päivät kuluvat hitaasti, eikä mitään tapahdu. Tunne on valheellinen, koska asiat etenevät oikeastaan melkoisella vauhdilla. Nyt olen yövuorossa ja pohdiskelen, mitä on tehty ja mitä pitäisi tehdä, kirjoittelen muistilistoja ja pohdin, minkälaista kirjanpitoa kustannuksista täytyy pitää, mitä pitää hoitaa välittömästi ja mitä jättää tuonnemmaksi ja mitä hankintoja täytyy suorittaa.

Samaan aikaan toisaalla olemme siivonneet kotiamme, silpunneet vanhoja papereita, lajitelleet tavaraa kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen ja sisustaneet, niin pöhköltä kuin se tässä vaiheessa tuntuukin. Kotimme on nimittäin nyt myytävänä ja eka julkinen näyttökin on jo ylihuomenna. Viikonloppuna myynti-ilmoitus oli nähtävänä netissä, ja pihallamme kävi kääntymässä muutama auto. Toiveikkaana kuvittelimme, että ehkäpä he olivat kiinnostuneita talostamme.

Lainapaperit odottavat pankissa allekirjoitustani ja kauppapäiväkin on sovittu ensi viikolle.

Kuntotarkastuksen pöytäkirja on tullut ja sisältää 44 sivua arvokasta tietoa valokuvineen.

Olemme tehneet sen pohjalta suunnitelman, jonka mukaan remontoimme talon puolikas kerrallaan. Näin ollen toisen päädyn vuokralaiset saavat asustella kodeissaan rauhassa, mutta yläkerran vuokralaisen joudumme irtisanomaan, jotta asunto olisi tyhjä kesään mennessä, kun toivottavasti nykyinen kotimme on myyty ja meillä on rahaa putkiremonttiin.

Jottei kaikki olisi liian helppoa, olen kuitenkin vähän ihmeissäni kaupanteon kiemuroista. Kaupan ehdot, lähinnä hallintaoikeuksien siirtyminen, mietityttävät kovasti ja niitä pitää selvitellä vielä. Kauppaan päästiin nimittäin niin paljon nopeammassa aikataulussa kuin oli tarkoitus, että aloin tosissaan pohtia, miksi kiinteistön hallinta pitäisi olla vuoden loppuun asti myyjällä. Eikä varmaan pidäkään, mutta asioiden edettyä kovin nopeasti, kukaan ei ole pysähtynyt miettimään sitä. Toinen askarruttava asia on, etten ole vieläkään nähnyt mitään vuokrasopimuksia, vaikka olen jo parin viikon ajan pyytänyt niitä.

Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, ettei mitään tapahdu, enkä jaksaisi odottaa, että rupeaisi tapahtumaan. Mä oon niin valmis tähän!

KUNTOTARKASTUS

Menimme kuntotarkastukseen jännittyneinä: tähän kaikki voisi vielä kaatua. Ammattilainen voisi nähdä talossa semmoisia perustavanlaatuisia virheitä, joita emme itse olleet havainneet, ja kauppa peruuntuisi. Taikka vähintään tulisi loputtoman pitkä keskustelu hinnanalennuksesta myyjän kanssa. Pelkäsin myös etukäteen, että kuntotarkastus merkitsisi lopulta vain loputtoman pitkää, merkityksetöntä vikalistaa kaikista pikkuvirheistä, joita vanhassa talossa toki olisi vilisemällä.

Pelkoni osoittautuivat kuitenkin välittömästi turhiksi. Kuntotarkastaja puhui kieltä, jota ymmärsimme, osoitti ongelmakohtia ja antoi samalla erittäin arvokkaita kunnostusvinkkejä. Talo käytiin läpi huolellisesti, mutta pikkuisiin kosmeettisiin virheisiin, kuten repsottaviin listanpätkiin, ei onneksi kiinnitetty huomiota, vaan keskityttiin rakenteisiin, vesi- ja viemärijuttuihin, sähkötöihin ja muuhun oleelliseen. Ilmoitimme kyllä jo aluksi selkeästi, ettei meitä listat, tapetit ja työtasot kiinnosta, kun kaikki menee remonttiin ennen pitkää, haluamme vaan tietää, mitä olemme ostamassa.

Tapasimme ensimmäistä kertaa myyjän. Hänellä oli hieman taustatietoa talosta ja sen historiasta, mutta esimerkiksi rakennuspiirrustuksia ei hänellä ollut. Talossa on tehty pikku remontteja ja korjauksia siellä täällä, mutta mitään korjaussuunnitelmaa kenelläkään ei ole ollut.

Talo on rakennettu vuonna 1955 Finlaysonin kutomon ja kehräämön työntekijöiden asunnoiksi (kuten itse asiassa koko Yliskylän alue eli Ameriikka monen vuosikymmenen aikana). Talossa on ollut kahdeksan asuntoa, joissa on vuosikymmenten varrella asunut vaihteleva määrä vaihtelevaa väkeä. Tulipalokin on yhdessä asunnossa ollut. Finlaysonin jälkeen tulevan talomme, kuten koko alueen, omisti kiinteistöyhtiö Renor, ja asunnot olivat edelleen vuokrattuina. Vuonna 2005 Renor lohkoi Yliskylän alueen tonteiksi ja myi kiinteistöt yksitellen yksityisille ostajille. Tuolloin nykyinen omistaja hankki talon. Hänellä lienee tuolloin ollut suunitelmia, toiveita ja unelmia, mutta elämä tuli väliin ja suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Vähitellen suuri, huonokuntoinen kiinteistö muuttui rasitteeksi. Ja sitten tulimme me, täynnä suunnitelmia, toiveita ja unelmia.

Kuntotarkastus ei tuottanut oikeastaan mitään isoja yllätyksiä: olimme löytäneet ongelmakohdat kahden aiemman käynnin aikana. Pari pientä positiivista yllätystä päivä tuotti: pari juttua ovatkin helpommin ja halvemmin ratkaistavissa, kuin olimme ajatelleet.

Peltikaton huolto ja maalaus, ulkolaudoituksen paikoittainen korjailu ja koko laudoituksen maalaus, sokkelin maalaus, siinäpä hommia ensi kesälle. Jos on rahaa, myös salaojitus ja patolevyt talon ympärille. Sisällä putki- ja viemäröintityöt nielaisevat eniten rahaa plus kahden uuden kylpyhuoneen rakentaminen. Sähköjä joutuu myös vetelemään uusiksi. Muutamat keittiökaapit ja pintaremonttimateriaalit maaleineen ovat sitten halvempia investointeja.

Lopuksi Mies sai kuntotarkastajalta epävirallisen arvion miesten kesken parkkipaikalla: kyllä tästä talo vielä tulee, ja sijoiteut rahat tulee saamaan takaisin korkojen kera, jos joskus kiinteistön myy. Samaan aikaan minä jäin vielä  juttelemaan nykyisen omistajan kanssa. Toisessa päässä taloa asuu kaksi vuokralaista. Lisäksi yläkerrassa, tulevan asuntomme yläpuolella, asuu omistajan eksä teinipoikansa kanssa. Omistaja itse on jo käytännössä muuttanut pois kiinteistöstä, joten hän ehdotti, että otamme yhden asunnon hallintaamme jo joulukuun alussa, ja hallintaoikeus siirtyy muutoin meille vasta joulukuun lopussa. Jäin miettimään asiaa.

Kuntotarkastuksen jälkeen tapasimme Forssassa äitini ja menimme lounaalle ihanaan ravintola Köökkiin. Sanoin lounaan jälkeen Miehelle, että sitten, kun muutetaan, mennään sinne syömään oikein ruokajuomien kera!

Pää täynnä sekavia suunnitelmia kävimme vielä mökillä katsomassa, onko siellä kaikki hyvin ja kokemassa pyydykset: pulskia hiirosia oli joka loukussa. Kotimatkalla pohdimme ja suunnittelimme tulevaa: unelma Ameriikkaan muutosta alkoi konkretisoitua.

PALKKATYÖSSÄ VIELÄ VÄHÄN AIKAA

Olen tehnyt opintovapaahakemuksen. Esimieheni ensimmäinen kommentti oli, ettei semmoista myönnetä. Mainitsin sanan "opintovapaalaki", joka herätti närää. No toisaalta, eipä tuo yllätys ollut.
Päätin joka tapauksessa, että sunnuntai 5.1. on mun viimeinen työpäivä tällä erää, vaikkakin se tarkoittaisi irtisanoutumista. Paan kuitenki vähän hanttiin ennen sitä, hah!

Mutta siis, tammikuun alussa irti oravanpyörästä ja Ameriikan raitille!


Pientä laittoa se vaatii vaan....

PANKISSA

Oma pankkineuvojani toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja alkoi innokkaasti laskea tulo- ja menoarviota, lainanmaksukykyäni ja vakuusarvoja ja sanoi, että vähän poikkeuksellistahan tää on, kun edellinen ei oo edes myynnissä vielä, mutta kyllähän Nordea tämän rahoittaa, mutta tarvitaan vielä pankinjohtajan siunaus. Hän on palaverissa, mutta jos odottelemme hetken, saamme asialle varmistuksen. En meinannut pysyä nahoissani ja välillä palelin, välillä nousi pala kurkkuun ja pelkäsin, että ilmoille pääsee hallitsematon itku, nauru tai oksennus. Välillä, aina silloin, kun aloin puhua ideoistani ja talosta, mieleni täytti rauha ja varmuus. Tiedän, mitä haluan, ja aion toteuttaa sen.

Pankinjohtajaa odotellessa sisään piipahti pankkineuvojan kutsumana kiinteistönvälittäjä, jolle annoin talomme myyntiin ja sovimme saman tien, että lomailen syyslomani loppuun ja hän tulee seuraavana keskiviikkona katsomaan taloa.

Pankinjohtaja, oikein kiva nuori nainen, tuli lopulta palaverista ja sanoi KYLLÄ!!! Sanoi kylläkylläkyllä. Melkein halasin heitä, muttei se kai olisi ollut sopivaa, ja kävelin ulos pankista pää pystyssä ja mieli kevyenä, mutta pöllämystyneenä. Kadulla odotellut Mies ehti jo päätellä ilmeestäni, ettei lainaa tullut. Eikä ku, tuli. Piti oikein paperista lukea, että sain tosiaankin pyytämäni summan. Matkalla takaisin mökille soitin välittäjälle, että rahoitus on varmistunut ja hän puolestaan kertoi, että kuntotarkastus on näin ollen ensi tiistaina.

Kaupat tehdään marraskuun lopussa, jolloin siis kiinteistön omistus siirtyy minulle. Hallinta siirtyy minulle 1.1.2014. Näin tää homma etenee. Me hypätään ihan toiseen elämään.

Olettaen tietty, ettei kuntotarkastus tuota mitään ylläriä. Mutta ei se tuota. Kaikki muukin on sujunut kuin tanssi vain.

Tanssahtelu jatkuu perjantaina, kun anon palkatonta opintovapaata ensi vuoden ajaksi. Kaksi ja puoli kuukautta jaksan olla nykyisessä työssäni, kun tiedän, että sitten se päättyy. Ja joulun aikaan on niin paljon lomapäiviä, että oikeastaan kaksi kuukautta saa enää puurtaa.

Nyt me ollaan AMERIIKANRAITILLA. Mä oon edelleen ihan että shabby chic!

HYVÄKSYTTY TARJOUS!

Kesken kesämökin viimeisten remonttipuuhien puhelin soi. Välittäjä sanoi Onneksi olkoon!!!!!!!

No, jouduin sanomaan hänelle, että rahoitus varmistuu vasta huomenna. Jos varmistuu, sanoi Mies puhelun jälkeen. Varmistuu se, koska mä olen päättänyt niin. Ja olen niin hyvin valmistautunut, että pankin on pakko tukea tätä, sanoin. Olinkin melko levollinen, koska, (vaikken olekaan taikauskoinen ja uskon siihen, että itse mä elämääni johdatan), kuulin koko ajan universumin palasten loksahtelevan paikoilleen ja niiden hammasrattaiden, jotka tätä projektia pyörittävät, sopivan toistensa lomaan, kirskuen ja hitaasti, mutta kuitenkin.

Tää on meijän juttu, rallattelin. Unelmista ihan totta voi tulla totta.

Olen jo monen vuoden ajan lukenut ihaillen lehtijuttuja ihmisistä, jotka ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan unelmiaan, ja nyt ajattelen, että kyllä minä voin olla yksi heistä! Onneksi minulla on puoliso, joka jakaa niitä samoja haaveita, on valmis hyppäämään uuteen elämänvaiheeseen ja tukee visioitani. Ilman Miestä tästä ei tulisi mitään. Myös kolmas perheenjäsenemme, englanninbulldoggi Taisto, tulee olemaan innoissaan. Hällä on ainakin tilaa telmiä.

Olin parina päivänä puhunut pitkät tovit puhelimessa Hippipoikani kanssa, ja tullut siihen tulokseen, että tulee tavoitella rohkeasti niitä asioita, joita elämässä haluaa. Aikuiset lapsemme, myös Miehen tytär, ymmärtävät aikeemme ja rohkaisevat meitä. Niin että kyllähän tämän täytyy olla oikein.

TARJOUS

Menimme kiinteistövälittäjän juttusille tingityn hinnan kera. Hänen mielestään hintaehdotuksemme oli sellainen, johon myyjäkin ehkä suostuisi. Välittäjä, joka tuntui välittävän myös meistä, oli lisäksi ottanut kiinteistöön liittyvistä asioista lisäselkoa. Mitä enemmän tietoa tuli, sitä vahvempi tunne minulla oli, että kyllä nyt on kyse meidän tulevasta kodistamme. Jätimme siis virallisen tarjouksen.

Yksi iso mutta vielä oli. Olin laskenut holellisesti asioita ja olin melko varma, että oma pankkini Nordea rahoittaisi hankkeen. Mutta vain melko. Niinpä kävelin varmuuden vuoksi välitystoimistoa vastapäätä sijaistsevaan Someron säästöpankkiin varaamaan tapaamisaikaa ja pahaksi onneksi jouduinkin saman tien esittämään asiaani nuorelle pukumiehelle. Hän sanoi, ettei rahoita tämmöistä "kahden asunnon loukkua". Sanoin kohteliaasti, että selvä, ja kävelin pää pystyssä ulos. Siisti vessa niillä kuitenkin oli, sanoi Mies, jonka wc- käynnin aikana koko lainakeskustelu oli käyty. Sanoin kuitenkin vakaasti, että aion saada rahat ja se on PISTE. Mies topputteli, ettei tarjoustamme ole edes vielä hyväksytty. Sanoin, että onkin hyvä, ettei ole, koska näin ollen mulla on hyvää aikaa hoitaa finanssipolitiikka kuntoon.

Varasin ajan omalle pankkineuvojalleni torstaiksi.

SE OLI NÄHTÄVÄ UUDELLEEN

Mitä enemmän puhuimme kiinteistöstä, sitä mahdollisemmalta, tutummalta ja todemmalta sen hankkiminen alkoi tuntua. Sovimme uuden näytön, johon saimme mukaan Tyttären ja hänen poikaystävänsä, valokuvausluvan ja vastauksia etukäteen esittämiimme kysymyksiin. Kokonaisuus jäsentyi aiempaa tarkemmin ja olimme valmiimpia kiinnittämään huomiota myös oleellisiin yksityiskohtiin.

Ensimmäisellä kerralla olimme tutkailleet huoneistoja, nyt kiinnitimme huomiota myös ulkokuoreen. Mies kiipesi tikkaita katon reunalle asti. "Näin saimme selville, että tikkaat kestää" sanoin kauhistuneelle kiinteistönvälittäjälle. Tutkimme tontin rajoja, puhuimme asemakaavasta ja sähkönkulutuksesta. Onnittelin salaa itseäni siitä, että kykenin kuulostamaan viileältä ja aikuiselta samalla, kun salaa suunnittelin kellareihin saunaa ja bänditilaa ja halusin järjestää aukiolla jonkin tapahtuman. Olin kyllä autossa sanonut Miehelle, Tyttärelle ja Poikaystävälle, että "nyt pitäis äkkiä jotenkin riehua että kykenis siellä keskittymään". Kykenin, vaikken riehunut. Onneksi näytön jälkeen kaadoin Antin Konditoriassa kahveet pöydälle ja tuolille, muuten olisin luullut, että olen lopultakin aikuinen.

Tämän tokan näytön aikana minä kai sitten hurahdin lopullisesti ja rakastuin. Aloin nähdä huoneet ja asunnot valmiina, rempattuina. Tajusin, että talosta pitää tulla sininen nykyisen vihreän sijaan. Halusin tukkia talon ympäri kulkevan pihatien isoilla kukkaruukuilla. Tiesin, että mun lila, oranssi ja turkoosi vaihe on tältä erää ohi ja haluan valkoista, pastelleja ja vähän väriläiskiä ja olin ihan että shabby chic.

Näytön lopuksi ilmoitimme välittäjälle sen, minkä olimme oikeastaan päättäneet jo ennen näyttöä: tulisimme seuraavana päivänä tekemään tarjouksen.

Illalla Mies selitti minulle suunnitelman, jossa remontoimme itsellemme kahdesta pikkuasunnosta yhden ison. Suunnitelma oli loistava. Sittenhän mä vasta olinkin että SHABBY CHIC!