Mitä enemmän puhuimme kiinteistöstä, sitä mahdollisemmalta, tutummalta ja todemmalta sen hankkiminen alkoi tuntua. Sovimme uuden näytön, johon saimme mukaan Tyttären ja hänen poikaystävänsä, valokuvausluvan ja vastauksia etukäteen esittämiimme kysymyksiin. Kokonaisuus jäsentyi aiempaa tarkemmin ja olimme valmiimpia kiinnittämään huomiota myös oleellisiin yksityiskohtiin.
Ensimmäisellä kerralla olimme tutkailleet huoneistoja, nyt kiinnitimme huomiota myös ulkokuoreen. Mies kiipesi tikkaita katon reunalle asti. "Näin saimme selville, että tikkaat kestää" sanoin kauhistuneelle kiinteistönvälittäjälle. Tutkimme tontin rajoja, puhuimme asemakaavasta ja sähkönkulutuksesta. Onnittelin salaa itseäni siitä, että kykenin kuulostamaan viileältä ja aikuiselta samalla, kun salaa suunnittelin kellareihin saunaa ja bänditilaa ja halusin järjestää aukiolla jonkin tapahtuman. Olin kyllä autossa sanonut Miehelle, Tyttärelle ja Poikaystävälle, että "nyt pitäis äkkiä jotenkin riehua että kykenis siellä keskittymään". Kykenin, vaikken riehunut. Onneksi näytön jälkeen kaadoin Antin Konditoriassa kahveet pöydälle ja tuolille, muuten olisin luullut, että olen lopultakin aikuinen.
Tämän tokan näytön aikana minä kai sitten hurahdin lopullisesti ja rakastuin. Aloin nähdä huoneet ja asunnot valmiina, rempattuina. Tajusin, että talosta pitää tulla sininen nykyisen vihreän sijaan. Halusin tukkia talon ympäri kulkevan pihatien isoilla kukkaruukuilla. Tiesin, että mun lila, oranssi ja turkoosi vaihe on tältä erää ohi ja haluan valkoista, pastelleja ja vähän väriläiskiä ja olin ihan että shabby chic.
Näytön lopuksi ilmoitimme välittäjälle sen, minkä olimme oikeastaan päättäneet jo ennen näyttöä: tulisimme seuraavana päivänä tekemään tarjouksen.
Illalla Mies selitti minulle suunnitelman, jossa remontoimme itsellemme kahdesta pikkuasunnosta yhden ison. Suunnitelma oli loistava. Sittenhän mä vasta olinkin että SHABBY CHIC!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti