KUNTOTARKASTUS

Menimme kuntotarkastukseen jännittyneinä: tähän kaikki voisi vielä kaatua. Ammattilainen voisi nähdä talossa semmoisia perustavanlaatuisia virheitä, joita emme itse olleet havainneet, ja kauppa peruuntuisi. Taikka vähintään tulisi loputtoman pitkä keskustelu hinnanalennuksesta myyjän kanssa. Pelkäsin myös etukäteen, että kuntotarkastus merkitsisi lopulta vain loputtoman pitkää, merkityksetöntä vikalistaa kaikista pikkuvirheistä, joita vanhassa talossa toki olisi vilisemällä.

Pelkoni osoittautuivat kuitenkin välittömästi turhiksi. Kuntotarkastaja puhui kieltä, jota ymmärsimme, osoitti ongelmakohtia ja antoi samalla erittäin arvokkaita kunnostusvinkkejä. Talo käytiin läpi huolellisesti, mutta pikkuisiin kosmeettisiin virheisiin, kuten repsottaviin listanpätkiin, ei onneksi kiinnitetty huomiota, vaan keskityttiin rakenteisiin, vesi- ja viemärijuttuihin, sähkötöihin ja muuhun oleelliseen. Ilmoitimme kyllä jo aluksi selkeästi, ettei meitä listat, tapetit ja työtasot kiinnosta, kun kaikki menee remonttiin ennen pitkää, haluamme vaan tietää, mitä olemme ostamassa.

Tapasimme ensimmäistä kertaa myyjän. Hänellä oli hieman taustatietoa talosta ja sen historiasta, mutta esimerkiksi rakennuspiirrustuksia ei hänellä ollut. Talossa on tehty pikku remontteja ja korjauksia siellä täällä, mutta mitään korjaussuunnitelmaa kenelläkään ei ole ollut.

Talo on rakennettu vuonna 1955 Finlaysonin kutomon ja kehräämön työntekijöiden asunnoiksi (kuten itse asiassa koko Yliskylän alue eli Ameriikka monen vuosikymmenen aikana). Talossa on ollut kahdeksan asuntoa, joissa on vuosikymmenten varrella asunut vaihteleva määrä vaihtelevaa väkeä. Tulipalokin on yhdessä asunnossa ollut. Finlaysonin jälkeen tulevan talomme, kuten koko alueen, omisti kiinteistöyhtiö Renor, ja asunnot olivat edelleen vuokrattuina. Vuonna 2005 Renor lohkoi Yliskylän alueen tonteiksi ja myi kiinteistöt yksitellen yksityisille ostajille. Tuolloin nykyinen omistaja hankki talon. Hänellä lienee tuolloin ollut suunitelmia, toiveita ja unelmia, mutta elämä tuli väliin ja suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Vähitellen suuri, huonokuntoinen kiinteistö muuttui rasitteeksi. Ja sitten tulimme me, täynnä suunnitelmia, toiveita ja unelmia.

Kuntotarkastus ei tuottanut oikeastaan mitään isoja yllätyksiä: olimme löytäneet ongelmakohdat kahden aiemman käynnin aikana. Pari pientä positiivista yllätystä päivä tuotti: pari juttua ovatkin helpommin ja halvemmin ratkaistavissa, kuin olimme ajatelleet.

Peltikaton huolto ja maalaus, ulkolaudoituksen paikoittainen korjailu ja koko laudoituksen maalaus, sokkelin maalaus, siinäpä hommia ensi kesälle. Jos on rahaa, myös salaojitus ja patolevyt talon ympärille. Sisällä putki- ja viemäröintityöt nielaisevat eniten rahaa plus kahden uuden kylpyhuoneen rakentaminen. Sähköjä joutuu myös vetelemään uusiksi. Muutamat keittiökaapit ja pintaremonttimateriaalit maaleineen ovat sitten halvempia investointeja.

Lopuksi Mies sai kuntotarkastajalta epävirallisen arvion miesten kesken parkkipaikalla: kyllä tästä talo vielä tulee, ja sijoiteut rahat tulee saamaan takaisin korkojen kera, jos joskus kiinteistön myy. Samaan aikaan minä jäin vielä  juttelemaan nykyisen omistajan kanssa. Toisessa päässä taloa asuu kaksi vuokralaista. Lisäksi yläkerrassa, tulevan asuntomme yläpuolella, asuu omistajan eksä teinipoikansa kanssa. Omistaja itse on jo käytännössä muuttanut pois kiinteistöstä, joten hän ehdotti, että otamme yhden asunnon hallintaamme jo joulukuun alussa, ja hallintaoikeus siirtyy muutoin meille vasta joulukuun lopussa. Jäin miettimään asiaa.

Kuntotarkastuksen jälkeen tapasimme Forssassa äitini ja menimme lounaalle ihanaan ravintola Köökkiin. Sanoin lounaan jälkeen Miehelle, että sitten, kun muutetaan, mennään sinne syömään oikein ruokajuomien kera!

Pää täynnä sekavia suunnitelmia kävimme vielä mökillä katsomassa, onko siellä kaikki hyvin ja kokemassa pyydykset: pulskia hiirosia oli joka loukussa. Kotimatkalla pohdimme ja suunnittelimme tulevaa: unelma Ameriikkaan muutosta alkoi konkretisoitua.