Vuokralainen helvetistä

Heti aluksi haluan sanoa, että talossamme asuu kaksi oikein mukavaa, asiallista, asiansa hyvin hoitavaa vuokralaista, joista minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Haluan myös kunnioittaa heidän yksityisyyttään, joten tämän jälkeen en tule kommentoimaan heitä tai heidän asioitaan tässä blogissa millään tavalla.

Aluksi ajattelin, että en kommentoisi kolmattakaan, joka herätti minussa vakavaa sääliä alusta saakka. Että jos jollain menee niin huonosti joka elämänalueella, en hänen taakkaansa lisää. No, tämä vuokralainen kuitenkin ihan itse on kaivellut verta nenästään siinä määrin, että arvelen tämän huvittavan teitä lukijoitakin.

Tarina alkoi jo ennen talon ostoa. Vuokralainen oli edellisen omistajan "tuttava", joka oli elellyt talossa ilmaiseksi ja käyttänyt sangen vapaasti kaikkia talon tiloja. Rehellisesti sanottuna pöyristyimme jo ennen ostotarjouksen tekoa kaikkialla lojuneen rojun ja jätteen määrästä ja totesimme, että  mikäli haluamme saada talon hallintaamme jossain kohtuullisessa ajassa, on meidän otettava vastuullemme paikkojen siivous, koska ajattelimme, ettei edellinen omistaja tämän tuttavansa kanssa olisi kuuna kullan valkeana saanut sitä tehtyä. Tämän edellinen omistajakin sitten aikanaan ihan suoraan myönsi. Sovimme siis kauppakirjan ulkopuolella niin, että edellinen omistaja ottaa mukaansa mitä haluaa ja loppu saa jäädä meidän murheeksemme. Tämän tuttavan osalta ei mistään tämmöisestä ollut puhetta. Edellinen omistaja sanoi myös tekevänsä tuttavan kanssa vuokrasopimuksen "koska varmaan minäkin haluan vuokraa" ja pohjusti jo etukäteen, että "puoli vuottahan hän saa sitten ainakin siinä asua" ja minua jo salaa nauratti siinä vaiheessa, koska haistoin, että minua yritettiin vedättää. Vielä enemmän nauroin nähtyäni heidän tekemänsä vuokrasopimuksen, jonka mukaan tämä tuttava olisi hallinnoinut lähes kaikkia talon yleisiä tiloja asuntonsa lisäksi sadalla eurolla kuussa, ja asunnossa näemmä asui myös tuttavan alaikäinen lapsi. Sinänsä asunto oli perussiisti mutta vanhanaikainen, eikä siellä ole suihkua eikä lämmintä vettä. Satanen kuussa kahden hengen asumisesta ja oikeudesta pitää rojujaan ihan joka paikassa oli kuitenkin mielestäni aika vähän. Ei vissiin kylmää varastotilaakaan saa ihan niin halvalla. Lisäksi ihmettelimme, eikö edellisen omistajan ja tämän tuttavan mieleen lainkaan tullut, että me aiomme muuttaa taloon ja alkaa ihan itse hallita talon yleisiä tiloja. Vuokrasopimus oli määräaikainen, ilmeisesti sillä ajatuksella, etten voisi irtisanoa sitä ennen määräajan loppumista. Funtsailin ällistyeenä, eikö myyjäosapuoli lainkaan tajunnut myyneensä koko kiinteistön. Miksi ihmeessä hänen tuttavansa edes haluaisi jäädä meidän nurkkiimme pyörimään?

Päätös aloittaa remontti saman tien myös tuttavan asunnossa oli täten helppo. Kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen postitin tuttavalle vuokrasopimuksen, jossa olin rajannut tilojen käyttöoikeutta aika lempeällä kädellä, kieltänyt tupakoinnin talon kaikissa sisätiloissa paloturvallisuussyistä, ja irtisanomisilmoituksen, jonka mukaan hänen olisi lähdettävä maaliskuun alussa. Kävin vielä käräjäoikeudesta varmistamassa, että minulla on riittävät perusteet irtisanoa määräaikainen vuokrasopimus.
No, tuttavamies suivaantui ja irtisanoi vuokrasopimuksen siten, että he lähtevät tammikuun alussa. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin, semminkin kun tullessamme taloon joulukuun ensimmäisenä päivänä heillä oli jo muuttopuuhat käynnissä. Sitä muuttopuuhaa riitti kuitenkin koko joulukuun ajan. Kukaan ei asunnossa enää asunut, mutta vuokralainen ei tehnyt elettäkään siivotakseen nurkkia. Tulkitsimme kiusanteoksi sen, että vuokralainen piti kaikkia käyttämiään tiloja munalukolla lukittuna, vaikkei asunutkaan enää talossamme.

Olin yhdessä vuokrasopimuksen ja irtisanomisilmoituksen kanssa postittanut vuokralaiselle siivouskehotuksen, jota hän ei lainkaan noudattanut. Sen mukaan hänen tuli joulukuun kahdeksanteen päivään mennessä siivota pois omat tavaransa niistä tiloista, jotka eivät jääneet hänen hallintaansa. JA PIHALTA. Olisi riittänyt, että joko vuokralainen tai edellinen omistaja olisi neuvotellut meidän kanssamme muualla lojuneiden kamojen säilytyksestä. Näin ei tapahtunut. Lisäksi edellinen omistaja oli luvallisesti jättänyt kaikenlaista lojumaan. Joulukuun kymmenentenä kyllästyimme asumaan kaatopaikalla ja siivosimme pihalta puolitoista pakullista kaikkea paskaa. Talon nurkalla oli ikivanha, mustunut halkopino, josta mädäntyneet puut ja maahan juurtuneet trukkilavat, joiden läpi kasvoi taimia, päätyivät kaatopaikalle energiajätteeksi ja loput, hyvin vähän, puuvajaamme. Puuvajaan, jonne edellinen omistaja oli luvannut jättää meille polttopuita, mutta joka taloon tullessamme oli kuitenkin tyhjä. Me emme tuossa vaiheessa tienneet, kenen jättämästä puupinosta ja miltä vuosikymmeneltä oli kyse. Olimme oikein iloisia siististä pihasta. Vuokralaisen Lada tosin törrötti edelleen keskellä pihaa pilaamassa maisemaa eikä todellakaan talon toisessa päädyssä parkkipaikalla.

Muutaman päivän kuluttua sain keskellä yötä tekstiviestin, jossa vuokralainen syytti minua varkaaksi ja vaati palauttamaan puut välittömästi. Seuraavana päivänä soittelimme hänelle lukuisia kertoja, Miehelleni hän lopulta vastasi, minulle ei kertaakaan. Hän vaati rahaa monesta motista priimaa polttopuuta. Säälistä elämänhallintansa ilmiselvästi kadottanutta ihmispoloa kohtaan lupasin kaksi kymppiä muutamasta jokuset talvet talon nurkalla viettäneestä klapista. Vuokralainen ei tullut koskaan hakemaan rahoja. Kun näin hänet vahingossa kerran talomme pihalla, hän luikki karkuun eikä tullut selvittämään mitään asioita. En kaiken lisäksi lainkaan usko, että ne polttopuut olivat millään lailla vuokralaisen omaisuutta. Pikemmin taisi olla siitä kyse, että häntä harmitti, kun pihaa oli siivottu ja pultsaripleksit kuistista purettu, nehän ihan takuulla olivat hänen arkkitehtuuriaan.

Virallinen muuttopäivä oli toinen tammikuuta. Avainta hän ei tuolloin palauttanut, mutta ajattelin, että jospa ukkopaha on päivistäkin sekaisin ja odottelin pari päivää. Kun avaimia ei kuulunut, soitin hänelle ja jätin puhelinvastaajaan viestin, että avaimet on palautettava tai lähetän laskun lukkojen vaihdosta hänelle. Avaimet ilmestyivät sitten seuraavana päivänä postilaatikkoon käytetyssä kirjekuoressa, jonka päälle oli kovasti edellisen omistajan käsialaa muistuttavasti tekstattu, että hän ei ole palauttanut avaimia, koska varastimme hänen polttopuunsa ja ne on pinottava pihallemme 7.1. mennessä taikka hän ottaa yhteyttä poliisiin. Ensinnäkin, luulenpa, että minulla saattaisi olla mielenkiintoinen juttutuokio poliisin kanssa edessä ja toiseksi, taas oli realiteetit hukassa sen verran, että vuokrasuhde on päättynyt eikä hänen tuttavansa enäää omista taloa, joten hän ei tule pihaltamme hakemaan klapin klapia taikka mitään muutakaan. Lada onneksi oli hävinnyt, mutta meille oli ikävä kyllä jäänyt Ladan taakkateline ja seitsemän rengasta vanteineen (tarviiks joku, saa hakea ilmatteeks)

Nauroimme taas tilanteen hullunkurisuutta, ja sen jälkeen laitoin vuokralaiselle tekstarin, että selvittelen asiaa mielelläni poliisin kanssa ja ettei meiltä pysty lypsämään rahaa. Lisäksi ilmoitin, että koska asunto ei ole kuntotarkastuksen mukaisessa kunnossa ja on täynnä jätettä, hänelle on tulossa monen sadan euron lasku. Mieleni tekisi sääliä tätä vuokralaista ja jättää laskuttamatta, mutta mutta. Mitäs sanotte näistä kuvista:

Tässäkin asunnossa on kiva puuhella, joka onkin varmaan ainoita asioita, joka tänne pystytään jättämään.

Kiva sohva, jonka vienti kaatopaikalle maksaa ainakin kolme kymppiä.

Hieman on sitä kessua sitte vedetty. Mööpelit on jätetty meidän riesaks kaikki.

Tämä kasa haisi. Osoittautui, että jätesäkissä oli pilaantuvia jätteitä.

Tämä on kahdesta huoneesta se siistimpi.

Muttei sekään kovin siisti.

Hyvin on tupakoitu. Toi on just niin tahmeaa kuin miltä se näyttääkin.

WC- hygieniaa.

Vessassakin on vähän poltettu. Tässä on ollut kaappi.

Rappioromantiikkaa

Köh, köh.

Toinen asunto on nyt tyhjä ja päällisin puolin imuroitukin. Aivastelin ja yskin niin paljon, että Taistoa nauratti. Pölyä riitti, ja hiirenpaskaakin. Kumpikaan ainesosa ei ihmetyttänyt, kun vessahan on tästä asunnosta purettu pois ja purut näkyvissä niin, että sieltähän niitä hiirosia varmaan tulee, ja pölyä. Pitää viritellä parit nakit napsahtamaan ja reilun viikon päästähän kissat alkaa pitää huolen jyrsijöiden torjunnasta.
Kaksi ja puoli pakettiautollista ihan suoranaista paskaa parittomista kengistä, tenupulloista ja vanhoista kalsongeista lähtien on kannettu kaatopaikalle, plus vielä yks pakun puolikas tuli täyteen kaikesta pitkin pihaa lojuneesta pikkusälästä, jota oltiin jo aiemmin viety kaatopaikalle ainakin yks kuorma. Laskut menee sekaisin jo tässä vaiheessa. Kellarit ja vintti ovat vielä täpötäynnä. Kevään tullen pitänee tilata siirtolava ja paiskoa kaikki ulos vintin ikkunasta suoraan siirtolavalle.

Forssan kaatopaikka on siisti mesta. Viihdyn siellä suorastaan, sehän on tullut jo muutamana kesänä tutuksi kun ollaan mökkiä raivattu. Eilen siellä kyllä oli joku biokaasun käymisprosessi pahasti kesken kun haisi ihan sille ittelleen, mutta tänään oli oikein raikasta. Asioitten runsas kaatopaikalle nakkelu ei satu mun pääkoppaani eikä omatuntooni ihan  kamalasti, kun voin siellä lajitella suurimman osan roinasta johonkin hyötykäyttöön ja sitä varsinaista kaatopaikkojen täytettä eli sekajätettä on oikeastaan aika vähän. Samalla voi vähän kattella, että ihan samanlaista roinaa ne muutkin on sinne heitelleet. Vein imurin ja kuvaputkitelkan elektroniikkakonttiin, ni arvatkaas mitä siellä oli? Kuvaputkitelkkoja toisensa perään, muutama imuri ja leivänpaahdin. Veikkaan kaiken lisäksi, että suurin osa niistä telkoista on ihan toimivia. Vaikka mitä mä tässä räksytän, en mäkään enää semmoista haluaisi. Ja rakkaat lukijat, kerrankin mulla on nurkissa niin paljon kaikkea, ettei kunniasanalla yhtään tehnyt mieli ottaa mitään muutakaan vaihtaria, josta olisin sitten tulevaisuudessa muka askarrellut jotain. Nyt on askartelut omasta takaa kymmeneks vuodeks. Eilen kyllä dyykkasin jostain komerosta vanhan lampunkuvun, ja kun pesin sen, se olikin niin hieno, että kun laitoin sen lasilautasen päälle ja pudotin kynttilän sen sisälle, niin ihan on itämainen tunnelma.

Tänään koitti riemun hetki, kun sain pahimmat liat PorinMatista irti yllättävän helposti. Joulun jälkeen jynssäys jatkuu ja kaverista tulee ihan siisti (kunnes lopulta otan selkoa, millä sen voi maalata). Tuikattiin kamiinaan tulet ja kas, hormi veti hienosti, savua ei tullut vääristä paikoista ja toinenkin asuntomme alkoi lämmetä nopeasti. Puuhellan päällisin puolin putsaus tuotti ihan superlopputuloksen, meillä on ihan upea hella tulevassa keittiössämme. Mies viritteli siihenkin tulet ja kas, sehän toimii! Kun saadaan muuttohommat ohi, edessä on keittotason putsaus mäntysuovalla ja käsittely liesimustalla ja hienoista hienoimpien emaloitujen luukkujen jynssäys. Tralalaa, sitte vaan vanttuut kuivumaan hellan etureelingille ja perunasoppa hellalle kiehumaan. Oi onnea! Ehkä sitte seuraavaks jouluks on se muukin keittiö valmis.

Kuonakerroksen alta paljastui puinen, jonkun hienosti koristepilaa- eikäku koristemaalaama lipasto. Oltiin jo kantamassa sitä pakuun, mutta sitten se tuning taas iski kuin salama, ja laitettiinkin se keittiön nurkkaan odottelemaan inspiraatiota, jonka vallassa se muuttuu joksikin ihan toisenlaiseksi.

Maksullinen sähkömies (kaverimme on se maksuton sähkömies) kävi ja tekee sähkösuunnitelman ja ehdotti, että kellariin tehdään tekninen tila, johon tulee sähköpääkeskus. Kaikki sähköt pitäisi vetää uusiksi. Niin aina, sanoin minä ja tuumailin, että sehän maksaa. Ei se kylläkään mikään yllätys ollut, mutta ainahan sitä lapsellisesti toivoo, että jospa nää vanhat asennukset sittenkin kelpais-

Antennimies kävi tänään, ehdotti järkeviä toimenpiteitä ja heitti hatusta alustavan hinnan, joka oli sattumalta ihan sama kuin olin olettanutkin. Hän tarkentaa hintaa vielä ja tekee antenniasennukset vasta alkuvuodesta, niin ettei vuokralaisille puolittain lupaamani "telkkarit jouluksi näkymään"  valitettavasti toteudukaan. Yritys oli kyllä hyvä.

Tutkailimme rappukäytäväämme. Siitä saa oikein siistin, kun vähän pesaisee ja pikkuisen maalailee, mikä suomeksi tarkoittaa, että sekin on oma valtaisa projektinsa. Mutta aikaahan on tästä asti.

Kiinteistövälittäjä soitteli ja kertoi, että sähköpostissani odottelee, herttinen sentään, ostotarjous kodistamme. Nyt olemme pitkin iltaa yrittäneet miettiä, montako tonnia tingitään eli mikä ois vastatarjous, ja millä ehdoilla. Kai se, että kaupat tehtäis nyt eikä enää odoteltais seuraavaa ostajaa, olisi jonkin arvoista. Sähkömiehen käynnin jälkeen ei toisaalta tehnyt mieli kovin paljoa tinkiä hinnasta, kun tarvitaan rahaa remonttiin. Toisaalta taas teki mieli saada entinen koti pois niskoiltaan ja aloittaa työt Forssassa ihan kunnolla. Hmmmm.....

Ollaan koluttu Keskuspuistoa ja Loimijoen rantoja ristiin rastiin Taiston kanssa ja ihailtu sitä, että niin monet vanhat talot ympäri Forssaa on niin kauniisti kunnostettu tai parhaillaan työn alla. Puistot ovat ihan silmiinpistävän siistejä ja roskiksia on tasaisin välein niin, ettei tarvi kävellä kilsatolkulla koirankakat käsissään. On jopa roskiksia vartavasten koirankakkapusseille, ja haluan ajatella, että niistä tulee sitten sitä biokaasua, jota nyt jo voi tankata autoihin siellä kivalla kaatopaikka-alueella. Panin myös merkille, että joittenkin rivitalojen pihoilla oli biojäteastioita. Pitää selvittää, mitä semmoinen maksaisi. Lehtienkeräyslaatikko pihallamme jo onkin. Maksan mielelläni peräti kakstoista euroa vuodessa siitä, että lehdet voi kierrättää näin helposti! Jep, ihan ilmaistahan tuo on.

Mutta jumankauta, mä oon taas kaatuillut ihan huolella. Tai en nyt suorastaan kaatuillut, mutta liukastellut ja kompastellut. Mun kymmenen vuotta vanhat Merrillit on tainneet tulla tiensä päähän. Toisen kengän päällisessä on jo reikäkin ja pohjat liukkaat. "Ei voi kenkiä syyttää jos kattelee taakseen ja astuu kuoppaan" sanoi Mies. No, onhan se noinkin, mutta on ne kengät kyllä muuttuneet liukkaiksi!

Eilen Radio Helsingissä soi jälkikasvun bändin biisi, ja sitähän itse Njassakin kehaisi.

Kuvastoa:

Remonttikoira Taisto vasaroimassa,

Högfors Siro nro 50 kahdella uunilla ja vesisäiliöllä. Super!

Mies, Taisto ja Porin Matti.

Tuleva ruokasalimme siivottuna. Nurkassa kahden yläkomeron ovet pokineen ja vessanovi pokineen. Hyvä homma.

Romuromantiikkaa: vanha lampunkupu, vanha lasilautanen alekynttilä.

Ihanat mööpelit

Tällä erää viimeinen julkinen esittely vanhassa kodissamme oli eilen, joten tänään kävimme vihdoin hakemassa sieltä vähän huonekaluja. Raitti tuntuu taas piirun verran kodimmalta.

Viikonlopun aikana tein lattialaminaattien lisäksi muitakin vähän pienempiä ja vähän kivempia hankintoja. Kuramattoja, lumikolan, kauniin kantokopan takkapuille, peltisen tuhkaämpärin meille ja vuokralaisille, joulukranssit kummankin rapun ulko-oveen ja avainkaapin. Viimeinen ostos olikin tarpeellinen. Ensinnäkin sekalaisia asuntojen avaimia oli epämääräinen läjä ja kellarin riippulukkojen avaimia toinen läjä, ja niitten ryhmittely koukkuihin kaapin sisään toi kaivattua järjestystä. Toiseksi avainkaapin ovessa on peili.

Kammottavassa peltisuihkukopissamme on kyllä peilikaappi, mutta sen peileille on tapahtunut jotain mystistä, ihan kuin ne olisi kuorrutettu jollain (kalkkisaostumalla, totesi aina yhtä käytännöllinen Mies). Ja ei, peilikaappi ei ole söpön huurteinen vaan yhtä kamala kuin koko muukin peltiluola. Lisäksi suihkussakäynti on meille läträäville pitkätukille melkoisen haastavaa, koska lämminvesivaraajamme koko on 65 litraa. Luulenpa, että hommaan meille sarjalipun Vesihelmeen, joka on muutaman sadan metrin päässä.

Karuahan täällä vieläkin on, mutta sentään jo vähän muutakin kuin ilmapatja.

Tein laminaattikasasta näppärän hyllyn/tason tonne nurkkaan.

Vähän ees kodimpi.

Avainkaappi ja huushollin ainut peili. Tilapäisen seinävalaisimen johto on pikantti sisustuksellinen yksityiskohta....

Tyhjä vitriini on surullinen. Mutta toisaalta, joulukynttelikkö on jo paikoillaan.

pientä pintaremonttia... Eiku.

Eilen huhkittiin ulkona pari tuntia raahaten pihalla lojuneita romuja yhteen läjään alkuviikon kaatopaikkakäyntiä varten. Samalla Mies purki pois kammottavat kattopleksit, jotka oli jostain täysin käsittämättömästä syystä laitettu kuistin ikkunoiksi. Juu ei, siitä ei näkynyt läpi, ja lisäksi jännä aaltopeltiä jäljittelevä profiili oli ihan järkky. Sanomattakin kai selvää, että ne olivat myös, hmmm, paskaiset.

Olimme jo parina iltana ihmetelleet, miksei pihavalot pala. Mies oli vaihtanut polttimoita ja etsinyt palaneita sulakkeita, muttei pihavalaistusta saatu syttymään. Päivänvalossa meille valkeni. Johdot oli joku "sähkömies" kytkenyt siten, että ne olivat oikosulussa ja parissa kohtaa näkyi mustaa jälkeä, niin että taitaa olla hyvää tuuria, ettei ole palanut koko talo. Mies repi vaaralliset johdot pois. Kaverimme, joka on sähkömies, tulee tänään iltapäivällä antamaan hyviä neuvoja ja ensiapua ja auttaa meitä miettimään, mistä ja miten sähkötyöt pitäisi aloittaa.

Siinä sitä onkin miettimistä. Nimittäin, muutama päivä sitten makuuhuoneen kaapin purettuamme, takaa paljastui melkoinen yllätys eli täysin laiton jatkojohtohässäkkä, jossa oli mukana jopa palanen jonkun toimiston sähkökiskoa. Sitä emme voineet kuitenkaan irroittaa saman tien, koska siihen oli kytketty muun muassa jääkaappi (joka on keittiön puolella jep, mutta johto oli vedetty avaimenreiästä).

Sätkätupakan ja muun haju hälvenee päivä päivältä ja onneksi ihan kaikki keltaisuus sentään ei johdu tupakasta vaan seinissä ja katossa on aavistuksen kellertäväksi sävytettyä maalia. Varmaan joskus 80-luvulla on ollut muodissa tuo sävy, sitähän oli meillä mökillä myös. Kun se ei nykyisin ole millään lailla muodikasta, se näyttää vain kellastuneelta ja likaiselta.

Kaikki ovet ja komerot talossamme ovat lakattua vaneria, emmekä todellakaan aio vaihtaa niitä. Valitettavasti vain ne ovat lähes kaikki nähneet niin paljon elämää, että ne on maalattava. En taida oikeasti edes olla pahoillani siitä. Taitaa olla niin, että vaikka periaatteessa ihailen lakattua vaneria, en kuitenkaan halua elää sen keskellä.

Pääkopan remonttikin alkaa edetä. Kävelen pari, kolme kertaa päivässä pitkiä lenkkejä Taisto bulldoggimme kanssa ja katselen pikkukaupungin puutalokortteleita, teollisuusalueiden kulmia ja lähiökuppiloita. Vastaantulijat hymyilevät usein ja Taisto on saanut paljon ystäviä koirista ja ihmisistä. Talviasussaan puistot ovat todella kauniita ja erittäin siistejä. On helppo hengittää ja unohtaa työhön liittyvä stressi ja turhautuminen.

Odotan opintovapaavuotta kovasti. Olen ihan varma, että työn suhteen minulla sitten joskus ensi vuonna tähän aikaan on taas suunnitelmia, kunnianhimoa ja ammatillista kehittymishalua, mutta nyt on pysähtymisen ja akkujen lataamisen aika. Talomme remonttisuunnitelmat elävät ja kehittyvät koko ajan. Olen ihan varma, että myös työuraan liittyvät suunnitelmat alkavat elää ja kehittyä, kunhan saavat siihen mahdollisuuden.

Laitetaas taas vähän kuvia, jotta jokainen näkee, miten hurja remontti tää on:

Toimisto sijaitsee keittiössä (joka päätyy lopulta Master Bedroomiksi). Pihapöytä, vanha pöytäliina, vitosen jouluverho, sekalaiset tuolit. 

Makuuhuoneessa (joka lopulta on työ/vierashuone) on mukavuuslämpöä tuomassa kamiina. Harmi vaan, että se on ruma ku mikä. Vaihtunee joskus kivempaan, toistaiseksi saa olla.

Rappukäytävä yläkertaan.  Tulee muuttumaan melkoisesti.

Tuleva kylpyhuone/wc. Tähän tulee suihkukaappi ja kauniit kaakelit, sitten joskus. Tämä on sen toisen asunnon puolella.

Tuleva keittiö toisen asunnon puolella.  Snadisti fiksataan vaan.

Tuleva keittiö osa 2. Puuhella toki jää paikoilleen.

Tuleva ruokailutila toisen asunnon puolella. Ihan pari käyntiä kaatopaikalla olis ohjelmassa.

Tulevan ruokailutilan keittön puoleinen nurkka, oi kyllä, Porin Matti jää, ehkä hieman siistittynä kylläkin.

Tämä seinä poistuu kokonaan, kaapit ehkä jäävät? 

Nykyinen eteinen. Tähän tulee vaatesäilytystilaa, toivoakseni komeronovia riittää pariin vaatekaappiin tuohon vasemmalle naulakon paikalle. Pääsisäänkäynti tuleekin olemaan toisen asunnon puolelta. Nykyisen peltikylppärin (kapean oven takana) tilalle tulee wc ja paikka pyykkikoneelle/pesutornille.

pinkopahveja, luomupunajuuria ja vanhaa roinaa

Keskiviikkona työpäivän jälkeen kiirehdimme Forssaan. Tällä kertaa meitä odotti jo lämpimämpi ja vähemmän kostea asunto, joka tuoksuikin aavistuksen vähemmän sätkätupakalle. Kun edellisellä kerralla oli jo saatu laitettua joitakin tavaroita paikoilleen, tämä toinen tuleminen ei ollut ollenkaan niin ankea kuin ensimmäinen. Ohut valkoinen lumipeite sai pihankin näyttämään valkoiselta ja vähemmän pimeältä.

Mikäs tässä on ollessa, tuumasimme ja päätimme ruveta töihin. Keskiviikkoillan pienen työrupeaman myötä makuuhuoneen pinkopahveista ja lattiasta oli poistettu puolet. Torstaiaamuna Mies irrotteli loput lattialaminaatit ja vei ekan kaatopaikkakuorman: kuusi euroa se maksoi ja kaikki kelpasi energiajätteeksi eli kaukolämpöä tuottamaan.

Torstaiaamu kului hankintoja tehdessä. Kun osteltiin kaikkea pientä tarpeellista, rahaa hupeni suorastaan pelottavaa vauhtia. Jotain hyvääkin tapahtui. Forssan Prismasta tarvikkeita haeskellessamme harhauduimme rekennustarvikeosastolle, josta löysimme varsin kelvollista lattialaminaattia kympillä neliö, itse asiassa erittäin saman kaltaista kuin aiemmin rautakaupassa katselemani neljänkympin laminaatti. Onhan siinä nyt aika valtava ero, maksaako makkarin ja molempien "olohuoneiden" lattia yhteensä viis sataa vai kaks tonnia, ja kun lisäks Prismassa on jotkin tuplabonuspäivät, päätimme, että haemme laminaatit lauantaina.

Hankinnat tehtyämme päätimme mennä Ravintola Köökkiin syömään. Mies ajoi, joten minä nautin aperitiiviksi glögin. Alkuruokana söin luomupunajuurikeittoa friteeratun Kolatun vuohenjuuston kera. Mies valitsi salaatin ja Selkämeren savulohta. Pääruokana söin hevosen sisäfileepihvin, skånenperunoita ja valkosipulikastiketta, mies söi pippuripihvin ja uunissa paahdettuja perunoita kermakastikkeella. Jälkiruokaa emme kumpikaan enää jaksaneet tilata, valitettavasti. Itse olisin valinnut suklaakakkua Antin konditorian kirsikkajäätelöllä, mutta se jäi nyt seuraavaan kertaan. Sitten täytyy jättää alkuruoka pois, jos aikoo syödä vielä jälkiruuankin. Palan painikkeena oli tuoretta itse leivottua leipää (itse tai naapurileipomossa, ihan sama, tuoretta eikä tehdasvalmisteista). Minä nautin vielä ison lasillisen punaviiniä pihvin kera. Tämä oli elämäni paras ateria. Ruoka oli hyvää, mutta niin olivat puitteetkin. Vietimme ihanan tunnelmallisen iltapäivähetken vanhan talon kellariin tehdyssä ravintolassa. Seinällä oli valokuvia vanhasta Forssasta. Itse asiassa istuin semmoisen kuvan alla, josta äitini on historiikeissa ollut tunnistavinaan oman äitinsä. Vähän herkistyin, kun mietin, että tässä joku ympyrä sulkeutuu. Tai sitten herkistyin mahottoman hyvän aterian, puolison ja hyvän viinin takia, mene tiedä,

Seesteisen lounaan jälkeen palasimme remnontin pariin. Tai oikeastaan mies palasi, minä puolestani vein koiran pois jaloista pyörimästä ja vietin hauskan tunnin Taiston kanssa tutustumassa lähiympäristöön.

Torstai-illan aikana poistimme loput pinkopahvit makkarista. Seinillä oli kahdet pahvit ja ainakin viisi tai kuusi tapettikerrosta. Perinnerakentaminen Panu Kailan malliin ei oo meidän juttu (vaikka mua vähän houkuttelisikin ajatus uusista pinkopahveista), vaan seinät levytetään. Useat muovimattokerrokset jätetään lattiaan laminaatin alle. Lankkulattiakin sieltä löytyisi, mutta alin mattokerros on liimattu siihen kiinni turhan tiukasti, joten mattojen repimisen lisäksi edessä olisi kallis ja työläs hionta tai jopa lankkujen irrotus ja höylääminen. Tässä vaiheessa tarjouslaminaatti on meidän valinta, mutta kattellaan sitä lattiaa uudelleen sitten joskus, kun laminaatti on kulunut. Katot eivät iloksemme olleetkaan pahvia vaan levyä, joten muutama maalikerros häivyttänee kellastumat eikä tupakanterva puske kovin pahasti läpi. Jos puskee, vaihdetaan katot sitten.

Olohuone:  Porin Matti jää paikoilleen ja muurikin on hyvässä maalissa, mutta laminaatit poistetaan, samoin kuin pinkopahvit seinistä, ja katto maalataan.

Peltikylppäri kaikessa kauheudessaan. Pöntön yllä varaaja. Vasemman peltiseinän takana suihku, Oikealla avoin vanerinen vessanovi, joka säästetään kuten muutkin ovet, vaikka se joudutaankin maalaamaan. 

Pahvia ja tapettia monessa kerroksessa. Alla oikein hyvä ja raikas laudoitus,

Näkymä puistoon ohi Ladan, joka toivottavasti siirtyy mahdollisimman pian muualle. 

Räynynojaa vastarannalta katsottuna.  Talomme jää kauas vasemmalle, Lada häämöttää tässäkin kuvassa.

Remonttikoira Taisto ja purettu makkari. Kulmissa olevat komerot jäävät paikoilleen, keskellä lappeellaan ja naamapuoli seinää vasten yhden puretun komeron pariovi. Teemme uuden komeron toisaalle,

Komero jää siistittynä. Lautaseinä on helppo levyttää ja sitten vain maalata/tapetoida.

Vihdoinkin se on totta!

Kauppakirjassa luki, että kiinteistön hallinta siirtyy minulle 1.12. Kaupantekotilaisuudessa ehdotin kuitenkin myyjälle, että tulisimme hakemaan avaimet ja tsekkaamaan kiinteistön jo marraskuun viimeisenä päivänä, mikä sopi myyjälle vallan mainiosti.

Kun aika tuli pitkäksi odotellessa, suunnittelimme, että pakkaamme kuun viimeisenä päivänä eli lauantaina mukaan kevyen retkivarustuksen ja Taisto bulldogin ja jäämme saman tien yöksi fiilistelemään. Lupasin Miehelle ekan yön kunniaksi juhla-aterian kaikkine alkupaloineen ja ruokajuomineen ihanassa Ravintola Köökissä. Ostin kynttilöitä ja haaveilin tunnelmallisesta viikolopusta kamiinoita lämmitellen. Mies puolestaan haaveili käytännöllisemmistä asioista eli osti sahan laudanpätkien polttopuiksi sahailua varten ja sopi sunnuntaille treffit sähkömiehen kanssa...

No, asiat eivät lopulta menneet lainkaan niin. Kommelluksia riitti, ja lopulta saimme avaimet käteen ja entisen omistajan ulos tulevasta kodistamme vasta sunnuntaina iltapäivän jo hämärtyessä illaksi. Forssan kaupunki toivotti meidät tervetulleeksi ilotulituksen kera, mitä pällistelimme äimistyneenä, kunnes älysimme, että kyseessä täytyi olla jonkinlainen joulunavaustapahtuma keskustassa.

Pikaisen kauppareissun jälkeen, pimeässä tavaroita raahatessamme, juhlamieli oli latistunut neljään taskulämpimään siideriin, eikä kumpikaan maininnut ravintolaa. Taisto bulldoggi ei tuntenut paikkaa kodikseen, joten emme olisi kuitenkaan jättäneet häntä tyhjään asuntoon haukkumaan joten mitäpä näistä, ehtiihän sitä myöhemminkin. Sähkömiehen käynti siirtyi viikolla eteenpäin.

Onnellisuus, mielenrauha ja hyvä olo ei saapunut ilotulituksen tavoin räjähtäen, vaan aluksi olo oli lähinnä väsynyt ja hämmentynyt. Petasimme ilmapatjavuoteen keskelle olohuonetta, virittelimme valaistukseksi muutaman tuomamme pöytälampun. teimme tulet kamiinoihin ja aloimme hitaasti tutkia ympäristöämme taskulamppujen valossa. Vähitellen aloimme kuitenkin hymyillä ja suunnitella tulevia viikkoja. Tässä on meidän koti!

Ensimmäinen yö uudessa kodissamme ei sekään ollut seesteinen ja romanttinen kokemus, siitä pitivät osaltaan huolta kylmänkostea asunto, huojuva ja upottava ilmapatja ja levoton Taisto, joka hyppi patjalle ja pois ja ryömi päällämme. Yö jäi vähäuniseksi, ja aamulla oli herättävä aikaisin, koska lukkoseppä saapui sarjoittamaan hallinnoimiemme asuntojen lukot uudelleen. Sain aamun mittaan vielä soitettua ja solmittua jätehuoltosopimuksen, ja sitten olikin aika jo lähteä "vanhaan" kotiin, joka on Taiston mielestä edelleen se ainoa oikea koti. Ja ehkä vähän minunkin mielestä. Kaunis ympäristö, siisti suihku ja kunnon sänky ovat asioita, joita saan vielä tovin odotella Ameriikanraitille.

Kotona huomasimme haisevamme ehdalle spurgulle, mikä johtunee piinttyneen likaisesta asunnosta ja eritoten järkyttävästä tupakantervasta kaikkialla. Kaikki päällä olleet vaatteet sai heittää pyykkikoriin saman tien. Katot on maalattava, pinkopahvit lukuisine tapettikerroksineen revittävä seiniltä ja korvattava *huokaus* saneerausgyprocilla. Minä niin tykkään tapetoidusta pinkopahvista, mutten ehdi mitenkään tähän hätään opettelemaan niiden laittoa. Mies olisi tykännyt vanhojen säästämisestä, mutta piinttyneen hajun takia se ei tule kyseeseen. Lattiat vaihdetaan. Rakennetaan uusi keittiö ja uusi kylpyhuone. Muutetaan nykyinen keittiö lopulta makuuhuoneeksi ja nykyinen kammottava peltikylppäri pikkuvessaksi. Tähän kaikkeen menee ainakin vuosi, ehkä parikin. Mun pitää nimittäin samalla levätä, opiskella ja perustaa yritys. Tajuutsä, että ihan yhdessäkin noista olisi tarpeeksi hommaa, kysyi yksi ystävistäni. Tajuun kai, mutta mulle on lepoa se, että saan viimeinkin keskittyä niihin asioihin, joita tässä vaiheessa haluan tehdä. Eikä kaikkea tarvi tehdä heti, kerralla eikä yhtaikaa.

Paluu arkeen oli tänään karu. Olin ollut viikon poissa töistä, ensin viikkovapailla ja sitten opintovapaalla. Viikossa asiat olivat kehittyneet hullumpaan suuntaan. Onneksi mulla on nyt vain kolme päivää töitä (tätä kirjoittaessa enää kaksi) ja sen jälkeen taas viikon mittainen vapaa. Päiväduunia on enää tosi vähän. Niin että enköhän tämän vielä jaksa.

Keskiviikkona palataan Ameriikanraitille.

EN JAKSAISI ODOTTAA

En ole varma, kumpaa odotan enemmän, muuttoako vai töiden lopettamista. Viime viikolla oli taas semmoinen parin päivän mahatautikin, josta en ole lainkaan varma, oliko se stressiä vai virus. Että jos painaa kaks viikkoa kahdella vapaapäivällä ja kolme yövuoroakin siihen mahtuu, voiko kroppa alkaa reagoida ihan fyysisesti. Veikkaan, että mun elimistö sekoilee noista jatkuvista vuorokausirytmin vaihdoista. Ei varmaan oo ihan järkevää tehdä kolmea yövuoroa kerran kolmessa viikossa aamu- ja iltavuorojen seassa, ilman kunnollisia vapaapäiviä öiden jälkeen. Mittailen taas verenpainettakin tiuhaan ja kamalan korkealla se on, lääkkeistä huolimatta. Toivon kuitenkin, että kun tammikuu koittaa, alkaa fyysiset oireet helpottua. Henkisistä ny puhumattakaan.

Ostettiin pakettiauto. Se on kamalan iso, kymmenen vuotta vanha ja Nissan. Se on kuitenkin ihan siisti ja vähän ajettu ja, mikä tärkeintä, halpa.

Sunnuntaina oli nykyisen kotimme myyntiesittely. Kukaan ei käynyt. Laitoin myynti-ilmoituksen Facebookiin ja muutama kaveri jakoi sitä eteenpäin. Itsehän tuo asunto pitää näemmä myydä! Olen kyllä jo varautunut siihen, ettei se mene kaupan, vaan joudun etsimään vuokralaiset. Se on pakko tehdä, jotta saan lainat maksettua. Olen pettynyt kiinteistövälittäjään: kävi ilmi, etteivät he ilmoita lainkaan paikallisissa lehdissä, vaan jossain omassa ilmaisjakelussaan, joka todennäköisesti menee muun roskapostin mukana usealta lukematta roskiin. Meille ei semmoista edes jaeta. Tämähän ei käynyt mitenkään ilmi, kun sopimusta tehtiin. Päin vastoin kysyin lehti-ilmoituksista, ja välittäjä antoi kyllä ymmärtää, että kyse olisi ollut nimen omaan sanomalehti-ilmoituksista. Missään heidän firman sunnuntaiesittelyssään ei ollut käynyt ketään. NO NIIN, kannattaisko alkaa vaik mainostaa niitä esittelyjä????

No, joka tapauksessa kahden viikon päästä meillä on Ameriikanraitin avaimet ja pääsemme tositoimiin. Homma alkaa lukkojen vaihdolla ja antenniasentajan pestaamisella. On nimittäin käynyt ilmi, ettei talossamme näy telkkari kunnolla, ja arvaamme syyn ihan katsomalla aataminaikaista antennia katolla. Lisäksi epäilemme, etta vahvistimet sun muut jakorasiat ovat joko rikki tai varastettu.

Ennen joulukuun alkua pitää solmia sähkö- ja vesiliittymäsopimukset ja järjestää jätehuolto. Tämän viikon lopun olen tiiviisti töissä, ensi viikon alun vapaapäivät menevät sopimusjärjestelyissä rattoisasti, ja ensi viikon loppu menee opintojen parissa. Ja sitten joulukuun alussa alkaakin jo Ameriikan aikakausi! Eihän tässä kauaa enää tarvikaan odotella. Liikaa se kuitenkin on.

Päivällä olin ystävän kanssa kahvilla Feeniksissä Riihimäellä. Sitä jään kyllä kaipaamaan, valkosuklaa-puolukkakakkua ja Mokkamestareiden kahvia Anni Paunilan kupeissa ja ihanan ystävällistä palvelua. Ja ehkä vähän huolestuttaa sekin, ettei mun ystävillä ole senkään vertaa aikaa mulle kuin tähän asti. Tai mulla heille. Ja että saanko luotua mitään verkostoa uudelle paikkakunnalle?

VIHDOINKIN: KAUPANTEKO!

Eilen kävin pankissa allekirjoittamassa ison kasan papereita. Lainapaperit tietenkin, mutta lisäksi valtuutin pankkini hoitamaan kaikki asiat puolestani panttauksista lainhuudatuksiin ja varainsiirtoveron maksuun. Lomakkeet käytiin samalla läpi rauhallisesti, mutta ripeästi ja ymmärsin, miten prosessi menee, vaikkei minun sitä itse tarvitsekaan tehdä. Ainoa jännittävyys sattui matkalla pankkiin: Mies ajoi ylinopeutta ja jäi poliisin haaviin, joten minä juoksin pankkiin keskustan toiselta puolelta.

Tänään oli kaupantekotilaisuus, johon menin vihellellen. Minulla ei ollut syytä hermoilla ja olin jo etukäteen päättänyt nauttia päivästä, jona pitkäaikaiset haaveet toteutuvat. Riksun Nordea oli nimittäin hoitanut kaikki jutut siten, että Forssan Nordeasta toi virkailija shekin ja otti vastaan panttikirjat ja alkuperäisen kauppakirjan. Minä ainoastaan kuntelin sujuvasti, kun kiinteistövälittäjä luki kauppakirjan ääneen ja vedin sitten siihen nimmarin. Koko roska oli ohi kahdessakymmenessä minuutissa. Myyjä jäi pankkiin selvittelemään omia raha-asioitaan. Annoin hänelle puhelinnumeroni ja hän lupasi soitella minulle, mutta alustavasti sovittiin, että haemme kiinteistön avaimet häneltä 30.11. Tilaisuus oli koruton, enkä jostain syystä ollut sen jälkeen kovinkaan riehakkaalla juhlatuulella. Mielialaani latisti hieman se, että myyjä oli niin hermostunut, sekä se, että minua jäi vaivaamaan, olisiko kiinteistövälittäjällä ollut vielä jotain sanottavaa, sekä se, etten voinut kysyä, oliks hän tosiaan maininnut, että hänen miehensä on rakennusmestari ja jos on, olisko hän kiinnostunt laatimaan remppasuunnitelmia. Mutta ehtiihän tuon toistekin. Vähän mietin myös, mahtoiko myyjällä olla muutakin asiaa kuin avainten vaihtaminen. Olin nimittäin viime viikolla kuullut kiinteistönvälittäjältä rikkoutuneesta lämminvesivaraajasta jossakin vuokra-asunnossa, ja toivon, ettei asia liity millään tavalla siihen, kuka sen maksaa tai minkäänlaiseen vesivahinkoon.

Seuraavaksi menimme lukkoliikkeeseen, jossa ainoana paikalla ollut vanhempi naishenkilö meni ihan sekaisin ison kiinteistön mutkikkaista lukkoasioista. Sovimme kuitenkin, että Mies menee hoitamaan lukkoasiaa maanantaiaamuna 2.12. ja saamme uudet lukot oman huoneistomme oviin silloin. Mies pohtii sitten paikanpäällä lukkosepän kanssa, miten lukkohomma hoidetaan.

Seuraavaksi kävimme Antin konditoriassa munkkikahveella. Samalla kirjoittelin osoitteet kirjekuoriin ja sujautin niihin valmiiksi kirjoittamani päivitetyt vuokrasopimukset. Muistitikulla tallessa oli saatekirje vuokralaisille, mutta kopiopalvelun etsiminen osoittautui haasteelliseksi. Lopulta semmoinen kuitenkin löytyi aika läheltä taloamme. Yhteen kirjeeseen sujahti myös irtisanomisilmoitus ja kävin käräjäoikeden kansliassa hoitamassa irtisanomisasiaa. Määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanomiseen nimittäin tarvitaan tuomioistuimen lupa. Muut kaksi vuokralaista saavat kaikin mokomin jäädä ja toivon, ettei remnotistamme ole heille kamalaa haittaa.

Lähetin vuokrasopimukset saatteineen plus yhden irtisanomisilmoituksen kirjattuina kirjeinä. Näin ollen ne menevät varmasti perille.

Sen verran toki juhlistin talokauppaa, että poikkesimme Patinaputiikkiin Tammelan kirkolle ja ostimme vanhan kirjakaapin. Mukaan tarttui myös ruosteisen näköisiä peltitähtiä. Sain lisäksi sovittua, että kirjakaappi (josta kylläkin tulee astiakaappi) sai jäädä putiikkiin vielä pariksi viikoksi, niin sitä ei tarvitse muuttaa eestaas. Kiva kauppa ja ihanan joustavaa palvelua!

Joustavaa ja ystävällistä on palvelu kyllä kaikkialla. Joudun silloin tällöin hoitamaan työasioita Hyvinkäällä Willan postissa, ja siellä minulle joka kerran kerrotaan, että asiakas on taas väärässä eli olen toiminut jotenkin väärin. Niinpä olin valmistautunut tylytykseen, kun menin lähettämään kirjattuja kirjeitäni. Sen sijaan sainkin oikein ystävällistä palvelua Forssan postissa.

 Päivän saldo on jättimäinen velkasaldo. Pärjäämme kuitenkin jotenkuten muutaman kuukauden, mutta toki nykyinen koti pitäisi myydä taikka saada siihen vuokralaiset. Nykyistä kotiamme esitellään kaikelle kansalle ensi sunnuntaina. Toivottavasti edes joku tulisi katsomaan.

En malttaisi odottaa muuttoa! Vaikka Forssa on pieni kaupunki, on se kaupunki kuitenkin ja ihanaa vaihtelua nukkuvalle ja sisäänlämpiävälle pikkukylälle. Tammikuun ekat viisi päivää olen vielä virallisesti töissä, mutta vapaalla, ja sitten on loppiainen. Näin ollen päätin pitää viikon lomaa: tutustua Taiston ja Miehen kanssa uuteen kotikaupunkiimme pitkillä kävelylenkeillä, nukkua paljon, siemailla punaviiniä takkatulen ääressä ja hengitellä hiljaa ja rauhallisesti ja odotella, että verenpaine laskee ja rytmihäiriöt lakkaavat kaihertamasta rintaa. Loppiaisen jälkeen keskityn remonttiin, opintoihin ja yritystoiminnan suunnitteluun. Ja nautin elämästä!

PIENIN ASKELIN

Eilen oli hyvä päivä. Kotimme esittelyä oli lähdettävä pakoon, joten ajelimme mökille. Pitäis ehkä alkaa kutsumaan sitä vorssalaisittain huvilaksi. Mun isovanhemmat aina sanoivat huvilalle, mutta me kakarat ei kehdattu, kun se kuulosti turhan äveriäältä ja mökeillehän ne kaikki muut lähti-
eiku, mihis jäinkään?
Huvilalla paistoi aurinko, ilma oli tyyni ja raikas ja järvi lainehti vielä vapaana. Joutsenpari kailotti toisilleen jossain järven toisella puolella ja eestaas juostuaan englanninbulldoggimme Taisto pulahti järveen kahlaamaan. No, autossahan olikin sitten kotimatkalla huuruiset ikkunat ja jännä haju märkänä läähättävän koiran takia.
E B on siististi cool, sanotaan mainoksessa. Taisto ei oo ilmeisesti nähnyt sitä.

Kävimme kaatopaikalla hävittämässä todistusaineistoa eli nurkkiin kertynyttä roinaa. Forssan kaatopaikka on hyvin paljon halvempi ja siistimpi kuin Kiertokapula, joten kun satuimme olemaan huudeilla, pudotimme jätteet sinne ja samalla toki ajoimme kierroksen tulevan kotimme ympäri. Mikään ei ollut muuttunut, Ladakin oli yhä keskellä pihaa. Tuli jotenkin semmoinen tunne, etteivät nämä ihmiset ole vielä oikein miettineet mitä merkitsee, että kohta omistaja vaihtuu. Ajatus rupesi huolestuttamaan minua. Miten sitä sitten osaisi napakasti osoittaa, että me määrittelemme jatkossa, miten ollaan, muttei toisaalta tulisi aloittaneeksi mitään riitelyä?

Kesken mietteideni soitti välittäjä, jolle olin lähettänyt yövuoroni ratoksi sähköpostia. En ole kuulemma ihan vielä saamassa Vuoden Hankalin Asiakas- palkintoa. Hän oli vaatinut vuokrasopimuksia ja tänä aamuna ne saikin ja minulle skannasi. Ne nähtyäni hieman pohdin asioita lisää, mutta siitä tuonnempana kunhan pohdintani etenee. Ullalla oli lisäksi semmoinen oikein hyvä uutinen, että hallintaoikeus kiinteistöön siirtyy meille jo 1.12. Näin ollen kaupat todellakin tehdään ensi viikolla! Olin oikein iloinen! Sen sijaan taikauskoinen Mies ilmoitti, ettei vieläkään uskalla riemuita. HÖH. Koskas sitten?

Ryttylän kotimme myynti on se takapakki, jota olen koko ajan odotellut. Eihän ihan kaikki voi mennä kuin tanssi vain. Eka esittely oli eilen, jee tosissaan, tavallisena keskiviikkona klo14. Arvatkaas kävikö kukaan? Juu ei. Seuraava esittely sovittiin jo sunnuntaiksi, mutta sitten välittäjä soitti, että hah, ai niin, hän ei muistanut että se on isänpäivä. No en kyl mäkään. Enkä ollut tajunnut että se on niin suuri juhlapäivä kiinteistöpisneksessä, ettei silloin ole mitään esittelyjä. Niin että seuraava julkinen esittely on vasta reilun viikon päässä. Mielestäni se olisi pitänyt olla viime sunnuntaina, jolloin ilmoitus oli uusi eli listan kärkipäässä ja pihallamme kävi jopa muutama auto kääntymässä. Etuovi.comissa ilmoitusta oli katsottu yli kolmesataa kertaa. Kaihertaa, että olisi sittenkin pitänyt valita se kilpaileva firma. Ai niin, eihän mulla oikein ollut valinnan varaa, kun pankissa suositeltiin tätä ja halusin pankkitädeiltä rahaa. Lisäks tällä välittäjällä piti olla joku ostajaehdokaskin. Joopa joo. No, toivon mukaan menis kaupaks pian.

Tänään kävin vakuuttamassa Ameriikanraitin. Kävi ilmi, että saan siihen vaan suppean vakuutuksen, kun putkiremppaa ei ole tehty. Aloin nauraa, kun virkailija luetteli, mitä vakuutus korvaa: "myrsky, tulipalo, salama, räjähdys" ja kuvittelin heti, että koko valtava talo yhtäkkiä räjähtää.  Mutta vakuutus on voimassa kaupantekopäivästä alkaen. Virkailijat ihailivat osoitetta:
Ameriikanraitti. Onhan se komee.

UNELMIA JA TOIMISTOHOMMIA

Kyllä odottavan aika todellakin on pitkä!

Tuntuu, että päivät kuluvat hitaasti, eikä mitään tapahdu. Tunne on valheellinen, koska asiat etenevät oikeastaan melkoisella vauhdilla. Nyt olen yövuorossa ja pohdiskelen, mitä on tehty ja mitä pitäisi tehdä, kirjoittelen muistilistoja ja pohdin, minkälaista kirjanpitoa kustannuksista täytyy pitää, mitä pitää hoitaa välittömästi ja mitä jättää tuonnemmaksi ja mitä hankintoja täytyy suorittaa.

Samaan aikaan toisaalla olemme siivonneet kotiamme, silpunneet vanhoja papereita, lajitelleet tavaraa kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen ja sisustaneet, niin pöhköltä kuin se tässä vaiheessa tuntuukin. Kotimme on nimittäin nyt myytävänä ja eka julkinen näyttökin on jo ylihuomenna. Viikonloppuna myynti-ilmoitus oli nähtävänä netissä, ja pihallamme kävi kääntymässä muutama auto. Toiveikkaana kuvittelimme, että ehkäpä he olivat kiinnostuneita talostamme.

Lainapaperit odottavat pankissa allekirjoitustani ja kauppapäiväkin on sovittu ensi viikolle.

Kuntotarkastuksen pöytäkirja on tullut ja sisältää 44 sivua arvokasta tietoa valokuvineen.

Olemme tehneet sen pohjalta suunnitelman, jonka mukaan remontoimme talon puolikas kerrallaan. Näin ollen toisen päädyn vuokralaiset saavat asustella kodeissaan rauhassa, mutta yläkerran vuokralaisen joudumme irtisanomaan, jotta asunto olisi tyhjä kesään mennessä, kun toivottavasti nykyinen kotimme on myyty ja meillä on rahaa putkiremonttiin.

Jottei kaikki olisi liian helppoa, olen kuitenkin vähän ihmeissäni kaupanteon kiemuroista. Kaupan ehdot, lähinnä hallintaoikeuksien siirtyminen, mietityttävät kovasti ja niitä pitää selvitellä vielä. Kauppaan päästiin nimittäin niin paljon nopeammassa aikataulussa kuin oli tarkoitus, että aloin tosissaan pohtia, miksi kiinteistön hallinta pitäisi olla vuoden loppuun asti myyjällä. Eikä varmaan pidäkään, mutta asioiden edettyä kovin nopeasti, kukaan ei ole pysähtynyt miettimään sitä. Toinen askarruttava asia on, etten ole vieläkään nähnyt mitään vuokrasopimuksia, vaikka olen jo parin viikon ajan pyytänyt niitä.

Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, ettei mitään tapahdu, enkä jaksaisi odottaa, että rupeaisi tapahtumaan. Mä oon niin valmis tähän!