maanantai 9. joulukuuta 2013

Ihanat mööpelit

Tällä erää viimeinen julkinen esittely vanhassa kodissamme oli eilen, joten tänään kävimme vihdoin hakemassa sieltä vähän huonekaluja. Raitti tuntuu taas piirun verran kodimmalta.

Viikonlopun aikana tein lattialaminaattien lisäksi muitakin vähän pienempiä ja vähän kivempia hankintoja. Kuramattoja, lumikolan, kauniin kantokopan takkapuille, peltisen tuhkaämpärin meille ja vuokralaisille, joulukranssit kummankin rapun ulko-oveen ja avainkaapin. Viimeinen ostos olikin tarpeellinen. Ensinnäkin sekalaisia asuntojen avaimia oli epämääräinen läjä ja kellarin riippulukkojen avaimia toinen läjä, ja niitten ryhmittely koukkuihin kaapin sisään toi kaivattua järjestystä. Toiseksi avainkaapin ovessa on peili.

Kammottavassa peltisuihkukopissamme on kyllä peilikaappi, mutta sen peileille on tapahtunut jotain mystistä, ihan kuin ne olisi kuorrutettu jollain (kalkkisaostumalla, totesi aina yhtä käytännöllinen Mies). Ja ei, peilikaappi ei ole söpön huurteinen vaan yhtä kamala kuin koko muukin peltiluola. Lisäksi suihkussakäynti on meille läträäville pitkätukille melkoisen haastavaa, koska lämminvesivaraajamme koko on 65 litraa. Luulenpa, että hommaan meille sarjalipun Vesihelmeen, joka on muutaman sadan metrin päässä.

Karuahan täällä vieläkin on, mutta sentään jo vähän muutakin kuin ilmapatja.
Tein laminaattikasasta näppärän hyllyn/tason tonne nurkkaan.

Vähän ees kodimpi.

Avainkaappi ja huushollin ainut peili. Tilapäisen seinävalaisimen johto on pikantti sisustuksellinen yksityiskohta....

Tyhjä vitriini on surullinen. Mutta toisaalta, joulukynttelikkö on jo paikoillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti