Kuvastoa

Taisto 1 v 2 kk.

No Taistohan se tässä, kaikkien Taiston ystävien iloksi. Olin Taiston kanssa tänään rokotuksella ja eläinlääkärin tarkastuksessa, ja Taiston sporttisuutta ja leikkisää luonnetta kehuttiin kovasti. Taisto on oikein hyväkuntoinen nuori uros. Eläinlääkärireissun jälkeen Taisto pääsi vielä leikkimään Lotta-ystävänsä kanssa. Tällä kertaa en päässyt itse mukaan, mutta Miehen kertoman mukaan Taisto ei tällä kertaa ihan koko aikaa miettinyt seksipuuhia, vaan ehti keskittyä muihinkin aktiviteetteihin. Iltalenkin jälkeen Taisto onkin ollut väsynyt poika.

Kaivoin esille vanhoja kuvia ja otin vertailun vuoksi uusia. Ensiksi pari kuvaa nykyisestä keittiöstä, tulevasta makuuhuoneestamme.

Keittiö ennen.

Tämä ei ole ihan alkuvaiheesta, mutta seinät ja kaapinovet ovat kuitenkin vielä alkuperäisessä asussaan, joskin puhdistettuina, kaikenlaiset naulat ja ripustuskoukut on poistettu seiniltä ja reiät kittailtuna.

Keittiö ennen.

Kaikkea likaa ja tupakantervaa emme saaneet irti pesemällä. Toivomme kuitenkin, että saimme ne riittävän puhtaiksi. Kaikkien pintojen maalaaminen Otexilla ei tunnu ajallisesti eikä taloudellisesti kannattavalta, joten pesemme, maalaamme, toivomme parasta ja varaudumme siihen, että joitakin pintoja joudutaan maalaamaan vielä uudelleen. (mä en ole aina ennenkään noudattanut Tikkurilan pohjatyöohjeita, eikä mitään katastrofaalista ole tapahtunut). Kuvissa näkyvä jääkaappi oli keittiössä valmiina, pikkupakastin kiersi ensin mun äidiltä mun tyttärelle ja nyt mulle. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään museoesine, vaan pakastin on kymmenisen vuotta vanha. Kodinkoneet menevät kellariin heti, kun sähkömies ehtii vetää sinne sähköt.

Katto oli hyvin likainen. Se oli muuten hyväkuntoinen, mutta huonosti tasoitettu. En kuitenkaan alkanut sen kummempiin tasoituspuuhiin, vaan maalasin katon muutamaan kertaan, jotta sain sen suunnilleen valkoiseksi. Sivumennen sanoen en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kun pelätään, että valkoinen väri kellastuu taikka likaantuu, maalataan jo valmiiksi kellastuneella (luonnonvalkoinen) taikka likaisenvärisellä (maalarinvalkoinen). Toki nuokin sävyt jonnekin sopii, no maalarinvalkoisesta en oo ihan varma, mutta turhaan ihmiset sitä puhtaanvalkoista mielestäni pelkäävät. Nykymaalit eivät kellastu, ja lian voi putsata taikka maalata uudelleen.

Komerot ennen.

Komerot olivat kolhuiset ja kovia kokeneet. Lakkapintakin oli paikoitellen rikki ja ovien alareunat ja kahvojen ympäristöt piinnttyneen likaiset. Enkä mä ehkä kuitenkaan halua asua lakatun vanerin ympäröimänä, siitähän olen maininnut ennenkin. Komeron ovet maalasin samalla maalilla kuin työ/vierashuoneessakin eli Tikkurilan himmeällä Helmi-kalustemaalilla, sävy Lumo. Pesin ensin ovet ja vähän näytin satakakskymppistä santapaperia niille, kevyellä otteella. Komeroiden reunat kuten ikkunanpokatkin maalasin puolikiiltävällä valkoisella Helmellä ja sivut ja ohuen komeroiden välin samalla maalilla kuin seinät. Vanhat kahvat saivat jatkaa tehtävässään. En lähtenyt paklaamaan kolhuja, vaan päätin, että saa näkyä, että ovet ovat vanhat. Pitää ne ajetut kilometrit näkyä! Uusia, sileitä ovia saa kaupasta, mutta ei ne minua kiinnosta.

Ta daa! Samat komerot nyt.

Olen ihan älyttömän tyytyväinen komeroiden uuteen ulkonäköön. Ne eivät näytä enää keittiökomeroilta, mutta sehän on tarkoituskin: keittiöstä tulee meidän makuuhuone. Kruunut ovat halpahallista hamstraamaltani tarra-arkilta peräisin. Sain nämä eilen viimeisteltyä, ja eilen illalla ja tänään olen katsellut niitä moneen kertaan. Maalasin niin nämä kuin työ/vierashuoneenkin komeroiden ovet myös sisäpuolelta. Sitten, kun saan keittiökamat sun muut roinat pois kaapeista, maalaan ne kauniiksi myös sisältä (ja niin häipyy viimeisetkin kessunhajut ja pinttyneet liat). Kuvia saa suurenneltua klikkaamalla, muuten. Verho komeroiden vieressä on riihimäkeläisestä Homeberrystä kympillä ja jatkaa matkaa mökille keittiöön ja on siksi aavistuksen liian kapea tuohon ikkunaan, mutta voin elää sen asian kanssa.

Jenkkikaappi.

Uusi jääkaappi on tullut. Se on Schaub-Lorenz -merkkinen retromallinen jenkkikaappi. Sama Gorenjen koneisto ja pitkälti sama muotoilu kuin Smegillä, mutta hinta vain kolmannes Smegin hinnasta. Idea siis on, että uuteen pienehköön keittöömme tulee tämä jääkaappi, ja kellariin sitten se vanha ja pakastin, ja siellä voi säilyttää tavaroita, joita tarvitsee harvemmin.

Keittiön toinen seinä.

Hassua, kuinka pieneltä isoäitini vanha kampauspöytä näyttää kuvassa. Kamera jotenkin vääristää mittasuhteita. Mun olisi pitänyt rajata lamppu ja ruokapöytä pois kuvasta varmaan. Joka tapauksessa, oon tähänkin näkymään ihan tyytyväinen ja otaksun jopa, että kampauspöytä on lopullisella paikallaan.

Huomaan, että työ/vierashuoneen kuvien lataaminen ja niiden kommentointi jää huomiseen, koska nyt mua kutsuu sänky ja Mad Menin kolmas tuotantokausi...

Mihin katosi helmikuu?

No lyhythän se helmikuu on, muttei se selitä, miksen ole kirjoitellut mitään. Antennittomuus selittää blogittomuutta jonkin verran: kun emme nähneet telkkarikanavia, jotain piti silti iltaisin tylsänä töllöttää-
ratkaisu oli Netflix. Se taas tarkoitti sitä, että läppäri oli kiinni telkkarissa. Bloggaa siinä sitte. Sitten kun antennimies lopulta helmikuun puolessa välissä saapui, alkoivat olympialaiset, joita minäkin innostuin toljottamaan...

Opiskelu ei ole oikein innostanut, ja läppärin esille ottaminen merkitsee lisää huonoa omaatuntoa, siis läppäri jää usein ottamatta esille. Siinä tärkeimmät tekosyyt blogihiljaisuuteen.
Tekosyiden lisäksi luulen, että tarvitsin jonkinlaisen katkon tai erätauon. Olen ikäänkuin laskeutunut uuteen elämänvaiheeseen ja elämäntapaan, ja se on vaatinut sisäistä pohdintaa, josta ei heti aluksi ole tullut mitään julkaisukelpoista materiaalia. Eikä ehkä vielä pitkään aikaan siltä osin tulekaan. Aiheita kyllä jo alkaa hahmottua.

Taistolle kuuluu pelkkää hyvää. Hän kehittyy ja oppii uusia asioita. Se vaan tapahtuu niin kovin hitaasti, ettei sitä meinaa lainkaan huomata. Kävelemme pitkiä lenkkejä päivittäin, ja osan matkaa (puistoissa ja pyörätiellä) Taisto kulkee vapaana, ja otamme hänet kiinni hihnaan kun tulee toisia koiria taikka pieniä lapsia vastaan. Heitä Taisto ei voi vastustaa, vaan menisi innokkaana rakastamaan. Taistohan on eläintykinkuula, jonka rakkautta ei parivuotiaan lapsen taikka chihuahuan luusto tahdo kestää.

Remonttirintamalla on tapahtunut yhtä sun toista, vähän sama ku Taistolla: hommat etenee, mutta kovin hitaasti! Jotain sentään:

Taisto auttaa.

 Työ/vierashuone valmistui sopivasti olympialaisten alkuun mennessä. Aluksi se toimii meidän makuuhuoneena. Sähkötöitä tehtiin vielä viime viikolla ja ovilistat ja jalkalistat puuttuvat, mutta muuten on valmista.
Maalasin katon kolmeen kertaan, neljäs kerta olisi ehkä sanonut toden. Ei kannata ostaa halpoja maalausteloja monestakaan syystä. Niiden muoviset kädensijat tahtovat mennä rikki ja sitten ne irtoavat jatkovarresta ja putoavat sun silmääs juuri, kun keskityt katon maalaamiseen. Maali lähti pesemällä eikä tullut mustaa silmää, mutta puoli naamaa oli kipeänä monta päivää ja kyllä poskessa pieni mustelmakin oli. Meikkivoide sen onneksi aika hyvin peitti. Toisen kerran kun tela putosi, ehdin väistää sen verran, että rikoohousujen persuuksissa on tätä nykyä kaksikin pystyraitaa. Hoikentavaa vaikutusta en ole huomannu.

Jos on tarpeeksi hullu, voi ripustaa ristalliruunun heti kun katto on maalattu!

Naaman kuten kaiken muunkin pesu on ollutkin viime aikoina haastavaa. Varaaja nimittäin kärähti ja aiheutti ihan vaaratilanteenkin, kun kuumeni kiehuvaksi. Niin että hetken tuli ihan tosi kuumaa vettä ja sen jälkeen ollaankin sitten lämmitelty vettä kattilassa iltaisin ja peseydytty vanhalla kunnon kaks ämpäriä ja kauha -menetelmällä. Nykyiseen kylppäriin ei nimittäin mahdu isoa varaajaa, eikä me enää rempan jälkeen tehdä pienellä mitään. Käytiin entisessä kodissa suihkussa, kunnes se myytiin. Ja nythän on kevät ja aletaan käymään mökillä saunassa, sehän on ihanaa! Niin että hyvin pärjätään putkiremppaan asti.

Kaappi maalattu, lattia asennettu.

Entisen kodin kauppa toteutui vihdoin. Ei tule ikävä sitä kiinteistövälittäjää, vaikka hän lopulta kokosikin itsensä, kykeni asialliseen käytökseen ja teki järkevän kauppakirjan. Olen jälkeenpäin miettinyt, tajusiko hän missään vaiheessa niin sanotusti veikanneensa väärää hevosta, kun hännysteli ostajaa ja aliarvioi mua. Että jos olis hoitanut homman fiksusti, tässä mä nytkin kehuisin häntä ja varmaan perhepiiristä/ystäväpiiristä olis löytynyt pari muutakin toimeksiantoa. Nyt on pakko sanoa, että älkää ainakaan sitä kundia palkatko.

Ennen.

Oho, ei olekaan kuvaa valmiista huoneesta. Otan huomenna ja laitan tänne.  Siellä me nyt kuitenkin asutaan ja ollaan onnellisia. Taisto eritoten oikein rakastaa meidän sänkyä, meidän yöunien kustannuksella. Se on kuitenkin niin hellyttävä, että saa nukkua meidän välissä. Ja meidän naamojen päällä.

No, kun oltiin muutettu työ/vierashuoneeseen, oli keittiön vuoro. Maalasin paskaisen katon valkoiseksi ja  ne kaksi ja puoli seinää, joille ei tulla tekemään mitään, työ/vierashuoneesta ylijääneellä maalilla. Olin ostanut sitä "hieman" liikaa. Mulla oli toki ollut suunnitelmana maalata ihan eri värillä, mutta tuo osoittautuikin ihan hyväksi. Ja näyttää eri väriltä, koska huoneen valaistusolosuhteet ovat erilaiset ja huoneet ovat erikokoiset. Maalasin taas Teknoksen Trend 7 -seinämaalilla, joka on edullista mutta peittävää ja täyshimmeää. Sävy on Tikkurilan Symphony- värikartan sävy Y348 Huntu.

Ennen.

Kuvassa näkyvät kaapin ovet maalasin samalla maalilla kuin työ/vierashuoneenkin kaapinovet, eli uutuudella, täyshimmeällä Helmi- kalustemaalilla. Olen jo monta vuotta rakastanut puolikiiltävää Helmeä: ei haise, helppo maalata, tasaantuu lähes itsestään. Uusi rakkaus, himmeä Helmi, kyllä syrjäytti sen kevyesti. Kaunista pintaa tulee ihan väkisin ja peittävyys on hyvä. Kaapinovet kummassakin huoneessa maalasin sävyllä S427 Lumo. Jos seinämaali on jonkin sortin vaalea laventeli, niin kaappien väri on utuinen harmaaseen taituva lila. Nii-i, taas se lila, eikä tietookaan valkoisen sävyistä! Näinkö meille aina täällä käy?
Ihailen sisusutuslehdissä ja -ohjelmissa hillittyjä vaaleita skandinaavisia sisustuksia, taikka ranskalaista herkkää valkoista maalaisromantiikkaa tai leikkisään shabby chic -tyyliin kuuluvaa taustavalkoisuutta. Olen

kuitenkin täysin kyvytön toteuttamaan semmoista. Nytkin mulla on jo lilat kaapinovet, vaikka tää projekti ei ole kunnolla edes alkanut. No okei. on tää toistaiseksi hillitympää kuin koskaan missään on ollut.

Oheisessa kuvassa nykyinen keittiö eli tuleva makuuhuone alkaa muuttua. Maalasin viimeiset jutut vasta tänä iltana, joten huomenna saatte lisäkuvia tästäkin. Huomenna kerron myös, miten isommat remppakuviot etenevät. Hitaasti, mutta varmasti, sen sanon jo nyt, mutta kerron sitten tarkemmin. Ja sen lupaan, ettei tämä blogi nyt enää nukahda!

Peltivessa

Kuten jo sata kertaa olen maininnut, meidän wc/suihku on peltinen kauhukammio 70-luvulta. Se oli erittäin likainen ja tupakantervassa, enkä saanut sitä pesemälläkään puhtaaksi. Siitä on olemassa joku kuva täällä. Aluksi purimme pöntön ja suihkun väliseinän, ja ajattelimme, että se siitä. Sitten muistin, että mulla on viime kesän jäljiltä sopivaa maalia, ja päätin maalata vessan. Ja niinhän mä maalasinkin, eilen. Kaksi ja puoli tuntia siinä meni. Suurin osa ajasta meni putkien ja niiden taustojen ja vierustojen maalaamiseen, muutenhan homma eteni pienen lyhytnukkaisen telan kanssa salamavauhtia. Maalasin siis seinät, kaikki vesijohtoputket ja varaajan sekä lavuaaria kannattelevan ruosteisen rautahäkkyrän. Siitä vaan, lian ja ruosteen päältä. Puolisen vuotta jos tuo maali pysyy, se riittää. Ja eiköhän se pysy, hyvä maali tuo Teknoksen Futura 40. Vessassa ei ole kunnollista ilmanvaihtoa, joten päänsärky oli maalausrupeaman jälkeen melkoinen.
Muutos oli kuitenkin huikea! Vessa oli yhtäkkiä melkein inhimillisen näköinen, valoisampi ja isomman oloinen.
Tänään sitten maalasin vielä katonkin valkoiseksi. Vain kertaalleen ja huonosti, mutta näyttää se siistimmältä kuin tummunut puu. Valoisuus lisääntyi entisestään. Äsken seinien kuivuttua sain suihkuverhon takaisin paikalleen. Peilikaapin olin jo ennen maalausta irrottanut. Tilalle laitoin pienen kauniin peilin. Kiinnitin sen ongensiimalla, kun ruuvit oli väärissä paikoissa, enkä halunnut porailla teräspeltiin enää lisää reikiä. Siispä siimaa peiliin ja se vanhoista ruuveista roikkumaan.

Eilen maalatessa tiputin Futuraa lavuaarin reunaan ja pyyhkäisin sen tärpättiin kastetulla talouspaperin palalla pois. Tänään totesin ällistyneenä, että pesuallas on ihan selvästi PUHDAS kohdasta, josta olin maalia pyyhkinyt. Niin että huomenna päänsäryn uhallakin aion pyyhkiä tärpätillä koko altaan ja pytyn, joissa on jotakin erittäin piinttyntta harmaata likaa. Taidan saada nekin puhtaammiksi!

Eiliseen seinäprojektiin liittyi toki hassu vastoinkäyminen. Koska tykkään maalata aina vasemmalta oikealle, ja koska ajattelin kokeilla maalausta ensin ns. huomaamattomaan paikkaan (mikä vitsi kolmen neliön huoneessa), tulin aloittaneeksi oviaukon päältä. Siitä aloin sitten edetä huoneen ympäri. Eihän tässä muuten mitään vikaa olisi ollut, mutta koska huone on pieni ja oviaukko vain 60 senttiä leveä, työnsin persukseni ainakin neljästi oven viereen tuoreeseen maaliin. Siinä meni hyvät rikoohousut maaliin ensinnäkin, ja toiseksi jouduin sitte aina maalaamaan sen persuksen kuvan umpeen siitä oven pielestä. Neljännen kerran jälkeen ei enää naurattanut, mutta opin sitten arvioimaan paremmin, kuin pitkälle voi peruuttaa ja missä tarkalleen se oviaukko sijaitsikaan. Nyt mulla on sitten violettisten housujen persuksessa vaaleita epämääräisiä raitoja. Pystyraita hoikentaa, sanoin Miehelle, joka taas kerran nauroi ihan avoimesti. Taisto sen sijaan ei nauranut, koska sitä harmitti maalin katku siinä määrin, että se nukkui remontissa olevan makkari/työhuoneen nurkassa omassa häkissään (nailonhäkissä, jonne ja josta pois se pääsee vapaasti halutessaan). Ajatteli kai rassukka, ettei se kamala haju pääse koppiin.

Tänään tapahtui katon maalauksen lisäksi muutakin: kävin allekirjoittamassa entisen kodin kaupasta esisopimuksen. Niin että ehkä se talokauppa on toteutumassa, ihan satavarma en vieläkään oo. Saanpahan ainakin jotain korvausta, jos se menee puihin.

No, mutta nyt vessakuvia, kun kaikkiahan kiinnostaa meikän paskahuussi:

Tässä mä yritin kuvata maalatun ja maalaamattoman pinnan eroa, mutta märkä maali kiiltää pahasti eikä toisaalta maalaamattoman seinän lika näy kuvassa. No ehkä vähän sentään.

No tässä on maalattu seinät ja katto ja suihkuverhokin on paikoillaan. Siistii.

Varaajan sähköjohto on ruma, ja varaventtililtä lattialle johtava letku on ruma ruskea ja kamalan likainen, se vaihdetaan vielä uuteen. Lattia on ruma, ellen keksi sillekin jotain.

Altaan ja hanan vielä kiillotan, Sittehän tämä onkin ihan hyvä.

Vauhdikasta elämää

Opintovapaa on alkanut niin vauhdikkaasti, etten ole ehtinyt kirjoitella enkä viettää mitään vapaa-aikaakaan.

Viime sunnuntaina olin Taiston kanssa koiranäyttelyssä Lahdessa. Taiston ihana kasvattaja Riikka esitteli Taiston, joka hänen kanssaan osasi jopa käyttäytyä. Taisto oli Erittäin Hyvä ja luokkansa kolmas, miinuksena kehittymätön takapää (eli lihasvoimaa tarvittais lisää myös takakinttuihin), mutta plussana hyvä luonne. Ihana Taisto! Ei me aleta näyttelyitä työksemme harrastamaan, siitä oltiin Taiston kanssa yhtä  mieltä kotimatkalla. Niille, ketä kiinnostaa, Taiston ja hänen sisarustensa näyttelykuvia löytyy kasvattajan sivuilta. Taiston virallinen nimi on Calcifer's Chousensha, mikä tarkoittaa haastajaa.

Taisto täytti eilen vuoden. Synttäripäiväkseen hän sai naisseuraa, sillä Miehen tyttärellä on uusi koira, kodinvaihtaja, nelivuotias enkkubulldoggi Lotta. Taisto pyrki koko ajan nylkyttämään niin, että hänet piti sulkea aina välillä eri huoneeseen rauhoittumaan. Tänään Taisto onkin sitten ollut väsynyt poika. No toisaalta, ihan hyvä, että välillä on edes jotain aktiviteettia, kun pakkasen takia emme pääse pitkille lenkeille, pihassa ja viereisellä pellolla vaan pikaisesti juosta jolkotetaan ja äkkiä sisälle.

Entisen kotimme tyhjennys alkaa olla hyvällä mallilla. Siellä on enää joitakin sellaisia tavaroita, joita ei ole kiire tuoda tänne. Siivoiltukin on osittain. Ostajaehdokas nimittäin on löytynyt, löysästä ja ylimielisestä kiinteistönvälittäjästä huolimatta. Alun perin kävi niin, että pankkivirkailija ikään kuin valitsi/tyrkytti minulle kiinteistönvälittäjän, ja koska halusin myönteisen lainapäätöksen, toki suostuin. Sillä hetkellä ajattelin tyhmästi, että välittäjä ku välittäjä eikä tarvi sitä erityisemmin miettiä. Näin ei sitten kuitenkaan ole. Osoittautui, että välittäjä suhtautui minuun alentuvasti ja aavistuksen epäluuloisesti, käyttäytyi kodissamme kuin kuntotarkastaja ja pyrki alusta asti vedättämään hintaa mahdollisimman alas. Pari päivää ennen joulua, ostajan ilmaannuttua, hän soitteli monta painostuspuhelua saman vuorokauden aikana ja vaati minua laskemaan hintaa entisestään. En siihen suostunut, jolloin välittäjän käytös muuttui todella röyhkeäksi. Tämän vuoden ensimmäisenä arkipäivänä jouduin ikävä kyllä soittamaan hänen esimiehelleen ja reklamoimaan hänen käytöksestään, joka sen jälkeen muuttui vain hieman asiallisemmaksi. Ammattitaito ei kylläkään kasvanut. Ihme kyllä talokauppa näyttäisi välittäjästä huolimatta olevan tulossa! Perusteelliset kosteusmittaukset tehtiin muutama päivä sitten. Entisessä kodissamme ei ole kosteutta. Kaikki oli hyvässä kunnossa. Outoa kyllä, välittäjä vaikutti aavistuksen pettyneeltä. Välittäjän toiminta tuli maksamaan minulle noin pari tuhatta euroa tulkintani mukaan (eli pätevämpi välittäjä olisi mielestäni saanut kaupat syntymään jo aiemmin eli ostajan tekemään pari tonnia isomman tarjouksen). Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin: saamani hinta on, ei hyvä, mutta tyydyttävä, esisopimus tehdään maanantaina ja lopullinen kauppa helmi- maaliskuun vaihteessa. Nyt voi toden teolla alkaa suunnitella putkiremonttia kevääksi.

Voisi, jos kerkiäisi. Forssan rakennustarkastajan juttusille piti mennä heti tammikuun alussa, mutta toistaiseksi ei edes itse olla onnistuttu olemaan virka-aikaan molemmat kotona saati kaupungintalolla. Taannoisen mahdollisen sähkösuunnittelijan suunnitelmat olivat niin suurisuuntaisia, että pitänee niitäkin vielä miettiä. Kun löytyis talon piirrustukset, vois alkaa suunnitteluttaa ja kilpailuttaa putkiremppaa.

Pääkopan remontti on kuitenkin edennyt hitaasti, mutta varmasti. Herään aamuisin pieneen onnen tunteeseen. Mua ei vituta enää. Sydän ei poukkoile rinnassa epätahtiin vaan muistuttelee rytmihäiriöistä enää vain liian kahvin (taikka kiinteistönvälittäjän puheluiden) jälkeen. En todellakaan viihtynyt töissä. Paikkakunnan vaihdoskin on pelkästään positiivinen asia.

Pientä remonttipuuhaakin on ollut. Mies poisti haisevat ja likaiset tapettikerrokset myös eteisestä. Peltikylppärin rämisevä ja likainen seinänpätkä otettiin pois ja korvattiin siistillä suihkuverholla. Ruuvasin peilikaapin irti seinästä ja laitoin tilalle pienen peilin. Kylppäri vaikuttaa heti siistimmältä ja tilavammalta. Valitettavasti sitten haluttiinkin jo suihkuun, joten kuvat jäivät ottamatta, mutta laitan niitä lähipäivinä. Muistin, että mulla on jossain purkissa Futura 40 -maalia sävyä Y 467 shaali, tarkistin että kyllä, sillä voipi maalata myös metallia ja se käy lähes minkä tahansa maalin päälle joten ha haa, maalaan koko kylppärin lähipäivinä! Valkoinen olisi tietty ollut kivempi, mutta tuo hiekanväri varmaan peittää lian paremmin ja vähemmillä maalikerroksilla. Voi olla, ettei tuo pysy kunnolla seinissä, muttei tarvikaan. Ensi syksynä viimeistään pitäisi uuden kylppärin olla valmis ja sitten puretaan tuo peltihäkkyrä kokonaan ja tehdään siitä pelkkä wc ja meikkauspiste.

Antenniasentajaa ei ole näkynyt, muttei kai näillä pakkasilla oikein huvita kiipeillä katoilla. Saatiin kotikonstein osa kanavista näkymään eikä lopuista niin väliäkään, ollaan katsottu aika vähän telkkaria muutenkaan. Meillä on muutamia sarjoja DVD-bokseina, ja niitä ollaan katseltu iltaisin. Kivaa elämää oikeastaan. En kaipaa kaiken maailman kanavia enkä Elisaviihteen tallennustilaa.

Ensi viikon ohjelmassa siintää kylppärin maalaus, vihdoinkin kattojen kimppuun ja lisää pahvin revintää. JEE!

Vuokralainen helvetistä

Heti aluksi haluan sanoa, että talossamme asuu kaksi oikein mukavaa, asiallista, asiansa hyvin hoitavaa vuokralaista, joista minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Haluan myös kunnioittaa heidän yksityisyyttään, joten tämän jälkeen en tule kommentoimaan heitä tai heidän asioitaan tässä blogissa millään tavalla.

Aluksi ajattelin, että en kommentoisi kolmattakaan, joka herätti minussa vakavaa sääliä alusta saakka. Että jos jollain menee niin huonosti joka elämänalueella, en hänen taakkaansa lisää. No, tämä vuokralainen kuitenkin ihan itse on kaivellut verta nenästään siinä määrin, että arvelen tämän huvittavan teitä lukijoitakin.

Tarina alkoi jo ennen talon ostoa. Vuokralainen oli edellisen omistajan "tuttava", joka oli elellyt talossa ilmaiseksi ja käyttänyt sangen vapaasti kaikkia talon tiloja. Rehellisesti sanottuna pöyristyimme jo ennen ostotarjouksen tekoa kaikkialla lojuneen rojun ja jätteen määrästä ja totesimme, että  mikäli haluamme saada talon hallintaamme jossain kohtuullisessa ajassa, on meidän otettava vastuullemme paikkojen siivous, koska ajattelimme, ettei edellinen omistaja tämän tuttavansa kanssa olisi kuuna kullan valkeana saanut sitä tehtyä. Tämän edellinen omistajakin sitten aikanaan ihan suoraan myönsi. Sovimme siis kauppakirjan ulkopuolella niin, että edellinen omistaja ottaa mukaansa mitä haluaa ja loppu saa jäädä meidän murheeksemme. Tämän tuttavan osalta ei mistään tämmöisestä ollut puhetta. Edellinen omistaja sanoi myös tekevänsä tuttavan kanssa vuokrasopimuksen "koska varmaan minäkin haluan vuokraa" ja pohjusti jo etukäteen, että "puoli vuottahan hän saa sitten ainakin siinä asua" ja minua jo salaa nauratti siinä vaiheessa, koska haistoin, että minua yritettiin vedättää. Vielä enemmän nauroin nähtyäni heidän tekemänsä vuokrasopimuksen, jonka mukaan tämä tuttava olisi hallinnoinut lähes kaikkia talon yleisiä tiloja asuntonsa lisäksi sadalla eurolla kuussa, ja asunnossa näemmä asui myös tuttavan alaikäinen lapsi. Sinänsä asunto oli perussiisti mutta vanhanaikainen, eikä siellä ole suihkua eikä lämmintä vettä. Satanen kuussa kahden hengen asumisesta ja oikeudesta pitää rojujaan ihan joka paikassa oli kuitenkin mielestäni aika vähän. Ei vissiin kylmää varastotilaakaan saa ihan niin halvalla. Lisäksi ihmettelimme, eikö edellisen omistajan ja tämän tuttavan mieleen lainkaan tullut, että me aiomme muuttaa taloon ja alkaa ihan itse hallita talon yleisiä tiloja. Vuokrasopimus oli määräaikainen, ilmeisesti sillä ajatuksella, etten voisi irtisanoa sitä ennen määräajan loppumista. Funtsailin ällistyeenä, eikö myyjäosapuoli lainkaan tajunnut myyneensä koko kiinteistön. Miksi ihmeessä hänen tuttavansa edes haluaisi jäädä meidän nurkkiimme pyörimään?

Päätös aloittaa remontti saman tien myös tuttavan asunnossa oli täten helppo. Kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen postitin tuttavalle vuokrasopimuksen, jossa olin rajannut tilojen käyttöoikeutta aika lempeällä kädellä, kieltänyt tupakoinnin talon kaikissa sisätiloissa paloturvallisuussyistä, ja irtisanomisilmoituksen, jonka mukaan hänen olisi lähdettävä maaliskuun alussa. Kävin vielä käräjäoikeudesta varmistamassa, että minulla on riittävät perusteet irtisanoa määräaikainen vuokrasopimus.
No, tuttavamies suivaantui ja irtisanoi vuokrasopimuksen siten, että he lähtevät tammikuun alussa. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin, semminkin kun tullessamme taloon joulukuun ensimmäisenä päivänä heillä oli jo muuttopuuhat käynnissä. Sitä muuttopuuhaa riitti kuitenkin koko joulukuun ajan. Kukaan ei asunnossa enää asunut, mutta vuokralainen ei tehnyt elettäkään siivotakseen nurkkia. Tulkitsimme kiusanteoksi sen, että vuokralainen piti kaikkia käyttämiään tiloja munalukolla lukittuna, vaikkei asunutkaan enää talossamme.

Olin yhdessä vuokrasopimuksen ja irtisanomisilmoituksen kanssa postittanut vuokralaiselle siivouskehotuksen, jota hän ei lainkaan noudattanut. Sen mukaan hänen tuli joulukuun kahdeksanteen päivään mennessä siivota pois omat tavaransa niistä tiloista, jotka eivät jääneet hänen hallintaansa. JA PIHALTA. Olisi riittänyt, että joko vuokralainen tai edellinen omistaja olisi neuvotellut meidän kanssamme muualla lojuneiden kamojen säilytyksestä. Näin ei tapahtunut. Lisäksi edellinen omistaja oli luvallisesti jättänyt kaikenlaista lojumaan. Joulukuun kymmenentenä kyllästyimme asumaan kaatopaikalla ja siivosimme pihalta puolitoista pakullista kaikkea paskaa. Talon nurkalla oli ikivanha, mustunut halkopino, josta mädäntyneet puut ja maahan juurtuneet trukkilavat, joiden läpi kasvoi taimia, päätyivät kaatopaikalle energiajätteeksi ja loput, hyvin vähän, puuvajaamme. Puuvajaan, jonne edellinen omistaja oli luvannut jättää meille polttopuita, mutta joka taloon tullessamme oli kuitenkin tyhjä. Me emme tuossa vaiheessa tienneet, kenen jättämästä puupinosta ja miltä vuosikymmeneltä oli kyse. Olimme oikein iloisia siististä pihasta. Vuokralaisen Lada tosin törrötti edelleen keskellä pihaa pilaamassa maisemaa eikä todellakaan talon toisessa päädyssä parkkipaikalla.

Muutaman päivän kuluttua sain keskellä yötä tekstiviestin, jossa vuokralainen syytti minua varkaaksi ja vaati palauttamaan puut välittömästi. Seuraavana päivänä soittelimme hänelle lukuisia kertoja, Miehelleni hän lopulta vastasi, minulle ei kertaakaan. Hän vaati rahaa monesta motista priimaa polttopuuta. Säälistä elämänhallintansa ilmiselvästi kadottanutta ihmispoloa kohtaan lupasin kaksi kymppiä muutamasta jokuset talvet talon nurkalla viettäneestä klapista. Vuokralainen ei tullut koskaan hakemaan rahoja. Kun näin hänet vahingossa kerran talomme pihalla, hän luikki karkuun eikä tullut selvittämään mitään asioita. En kaiken lisäksi lainkaan usko, että ne polttopuut olivat millään lailla vuokralaisen omaisuutta. Pikemmin taisi olla siitä kyse, että häntä harmitti, kun pihaa oli siivottu ja pultsaripleksit kuistista purettu, nehän ihan takuulla olivat hänen arkkitehtuuriaan.

Virallinen muuttopäivä oli toinen tammikuuta. Avainta hän ei tuolloin palauttanut, mutta ajattelin, että jospa ukkopaha on päivistäkin sekaisin ja odottelin pari päivää. Kun avaimia ei kuulunut, soitin hänelle ja jätin puhelinvastaajaan viestin, että avaimet on palautettava tai lähetän laskun lukkojen vaihdosta hänelle. Avaimet ilmestyivät sitten seuraavana päivänä postilaatikkoon käytetyssä kirjekuoressa, jonka päälle oli kovasti edellisen omistajan käsialaa muistuttavasti tekstattu, että hän ei ole palauttanut avaimia, koska varastimme hänen polttopuunsa ja ne on pinottava pihallemme 7.1. mennessä taikka hän ottaa yhteyttä poliisiin. Ensinnäkin, luulenpa, että minulla saattaisi olla mielenkiintoinen juttutuokio poliisin kanssa edessä ja toiseksi, taas oli realiteetit hukassa sen verran, että vuokrasuhde on päättynyt eikä hänen tuttavansa enäää omista taloa, joten hän ei tule pihaltamme hakemaan klapin klapia taikka mitään muutakaan. Lada onneksi oli hävinnyt, mutta meille oli ikävä kyllä jäänyt Ladan taakkateline ja seitsemän rengasta vanteineen (tarviiks joku, saa hakea ilmatteeks)

Nauroimme taas tilanteen hullunkurisuutta, ja sen jälkeen laitoin vuokralaiselle tekstarin, että selvittelen asiaa mielelläni poliisin kanssa ja ettei meiltä pysty lypsämään rahaa. Lisäksi ilmoitin, että koska asunto ei ole kuntotarkastuksen mukaisessa kunnossa ja on täynnä jätettä, hänelle on tulossa monen sadan euron lasku. Mieleni tekisi sääliä tätä vuokralaista ja jättää laskuttamatta, mutta mutta. Mitäs sanotte näistä kuvista:

Tässäkin asunnossa on kiva puuhella, joka onkin varmaan ainoita asioita, joka tänne pystytään jättämään.

Kiva sohva, jonka vienti kaatopaikalle maksaa ainakin kolme kymppiä.

Hieman on sitä kessua sitte vedetty. Mööpelit on jätetty meidän riesaks kaikki.

Tämä kasa haisi. Osoittautui, että jätesäkissä oli pilaantuvia jätteitä.

Tämä on kahdesta huoneesta se siistimpi.

Muttei sekään kovin siisti.

Hyvin on tupakoitu. Toi on just niin tahmeaa kuin miltä se näyttääkin.

WC- hygieniaa.

Vessassakin on vähän poltettu. Tässä on ollut kaappi.

Rappioromantiikkaa

Köh, köh.

Toinen asunto on nyt tyhjä ja päällisin puolin imuroitukin. Aivastelin ja yskin niin paljon, että Taistoa nauratti. Pölyä riitti, ja hiirenpaskaakin. Kumpikaan ainesosa ei ihmetyttänyt, kun vessahan on tästä asunnosta purettu pois ja purut näkyvissä niin, että sieltähän niitä hiirosia varmaan tulee, ja pölyä. Pitää viritellä parit nakit napsahtamaan ja reilun viikon päästähän kissat alkaa pitää huolen jyrsijöiden torjunnasta.
Kaksi ja puoli pakettiautollista ihan suoranaista paskaa parittomista kengistä, tenupulloista ja vanhoista kalsongeista lähtien on kannettu kaatopaikalle, plus vielä yks pakun puolikas tuli täyteen kaikesta pitkin pihaa lojuneesta pikkusälästä, jota oltiin jo aiemmin viety kaatopaikalle ainakin yks kuorma. Laskut menee sekaisin jo tässä vaiheessa. Kellarit ja vintti ovat vielä täpötäynnä. Kevään tullen pitänee tilata siirtolava ja paiskoa kaikki ulos vintin ikkunasta suoraan siirtolavalle.

Forssan kaatopaikka on siisti mesta. Viihdyn siellä suorastaan, sehän on tullut jo muutamana kesänä tutuksi kun ollaan mökkiä raivattu. Eilen siellä kyllä oli joku biokaasun käymisprosessi pahasti kesken kun haisi ihan sille ittelleen, mutta tänään oli oikein raikasta. Asioitten runsas kaatopaikalle nakkelu ei satu mun pääkoppaani eikä omatuntooni ihan  kamalasti, kun voin siellä lajitella suurimman osan roinasta johonkin hyötykäyttöön ja sitä varsinaista kaatopaikkojen täytettä eli sekajätettä on oikeastaan aika vähän. Samalla voi vähän kattella, että ihan samanlaista roinaa ne muutkin on sinne heitelleet. Vein imurin ja kuvaputkitelkan elektroniikkakonttiin, ni arvatkaas mitä siellä oli? Kuvaputkitelkkoja toisensa perään, muutama imuri ja leivänpaahdin. Veikkaan kaiken lisäksi, että suurin osa niistä telkoista on ihan toimivia. Vaikka mitä mä tässä räksytän, en mäkään enää semmoista haluaisi. Ja rakkaat lukijat, kerrankin mulla on nurkissa niin paljon kaikkea, ettei kunniasanalla yhtään tehnyt mieli ottaa mitään muutakaan vaihtaria, josta olisin sitten tulevaisuudessa muka askarrellut jotain. Nyt on askartelut omasta takaa kymmeneks vuodeks. Eilen kyllä dyykkasin jostain komerosta vanhan lampunkuvun, ja kun pesin sen, se olikin niin hieno, että kun laitoin sen lasilautasen päälle ja pudotin kynttilän sen sisälle, niin ihan on itämainen tunnelma.

Tänään koitti riemun hetki, kun sain pahimmat liat PorinMatista irti yllättävän helposti. Joulun jälkeen jynssäys jatkuu ja kaverista tulee ihan siisti (kunnes lopulta otan selkoa, millä sen voi maalata). Tuikattiin kamiinaan tulet ja kas, hormi veti hienosti, savua ei tullut vääristä paikoista ja toinenkin asuntomme alkoi lämmetä nopeasti. Puuhellan päällisin puolin putsaus tuotti ihan superlopputuloksen, meillä on ihan upea hella tulevassa keittiössämme. Mies viritteli siihenkin tulet ja kas, sehän toimii! Kun saadaan muuttohommat ohi, edessä on keittotason putsaus mäntysuovalla ja käsittely liesimustalla ja hienoista hienoimpien emaloitujen luukkujen jynssäys. Tralalaa, sitte vaan vanttuut kuivumaan hellan etureelingille ja perunasoppa hellalle kiehumaan. Oi onnea! Ehkä sitte seuraavaks jouluks on se muukin keittiö valmis.

Kuonakerroksen alta paljastui puinen, jonkun hienosti koristepilaa- eikäku koristemaalaama lipasto. Oltiin jo kantamassa sitä pakuun, mutta sitten se tuning taas iski kuin salama, ja laitettiinkin se keittiön nurkkaan odottelemaan inspiraatiota, jonka vallassa se muuttuu joksikin ihan toisenlaiseksi.

Maksullinen sähkömies (kaverimme on se maksuton sähkömies) kävi ja tekee sähkösuunnitelman ja ehdotti, että kellariin tehdään tekninen tila, johon tulee sähköpääkeskus. Kaikki sähköt pitäisi vetää uusiksi. Niin aina, sanoin minä ja tuumailin, että sehän maksaa. Ei se kylläkään mikään yllätys ollut, mutta ainahan sitä lapsellisesti toivoo, että jospa nää vanhat asennukset sittenkin kelpais-

Antennimies kävi tänään, ehdotti järkeviä toimenpiteitä ja heitti hatusta alustavan hinnan, joka oli sattumalta ihan sama kuin olin olettanutkin. Hän tarkentaa hintaa vielä ja tekee antenniasennukset vasta alkuvuodesta, niin ettei vuokralaisille puolittain lupaamani "telkkarit jouluksi näkymään"  valitettavasti toteudukaan. Yritys oli kyllä hyvä.

Tutkailimme rappukäytäväämme. Siitä saa oikein siistin, kun vähän pesaisee ja pikkuisen maalailee, mikä suomeksi tarkoittaa, että sekin on oma valtaisa projektinsa. Mutta aikaahan on tästä asti.

Kiinteistövälittäjä soitteli ja kertoi, että sähköpostissani odottelee, herttinen sentään, ostotarjous kodistamme. Nyt olemme pitkin iltaa yrittäneet miettiä, montako tonnia tingitään eli mikä ois vastatarjous, ja millä ehdoilla. Kai se, että kaupat tehtäis nyt eikä enää odoteltais seuraavaa ostajaa, olisi jonkin arvoista. Sähkömiehen käynnin jälkeen ei toisaalta tehnyt mieli kovin paljoa tinkiä hinnasta, kun tarvitaan rahaa remonttiin. Toisaalta taas teki mieli saada entinen koti pois niskoiltaan ja aloittaa työt Forssassa ihan kunnolla. Hmmmm.....

Ollaan koluttu Keskuspuistoa ja Loimijoen rantoja ristiin rastiin Taiston kanssa ja ihailtu sitä, että niin monet vanhat talot ympäri Forssaa on niin kauniisti kunnostettu tai parhaillaan työn alla. Puistot ovat ihan silmiinpistävän siistejä ja roskiksia on tasaisin välein niin, ettei tarvi kävellä kilsatolkulla koirankakat käsissään. On jopa roskiksia vartavasten koirankakkapusseille, ja haluan ajatella, että niistä tulee sitten sitä biokaasua, jota nyt jo voi tankata autoihin siellä kivalla kaatopaikka-alueella. Panin myös merkille, että joittenkin rivitalojen pihoilla oli biojäteastioita. Pitää selvittää, mitä semmoinen maksaisi. Lehtienkeräyslaatikko pihallamme jo onkin. Maksan mielelläni peräti kakstoista euroa vuodessa siitä, että lehdet voi kierrättää näin helposti! Jep, ihan ilmaistahan tuo on.

Mutta jumankauta, mä oon taas kaatuillut ihan huolella. Tai en nyt suorastaan kaatuillut, mutta liukastellut ja kompastellut. Mun kymmenen vuotta vanhat Merrillit on tainneet tulla tiensä päähän. Toisen kengän päällisessä on jo reikäkin ja pohjat liukkaat. "Ei voi kenkiä syyttää jos kattelee taakseen ja astuu kuoppaan" sanoi Mies. No, onhan se noinkin, mutta on ne kengät kyllä muuttuneet liukkaiksi!

Eilen Radio Helsingissä soi jälkikasvun bändin biisi, ja sitähän itse Njassakin kehaisi.

Kuvastoa:

Remonttikoira Taisto vasaroimassa,

Högfors Siro nro 50 kahdella uunilla ja vesisäiliöllä. Super!

Mies, Taisto ja Porin Matti.

Tuleva ruokasalimme siivottuna. Nurkassa kahden yläkomeron ovet pokineen ja vessanovi pokineen. Hyvä homma.

Romuromantiikkaa: vanha lampunkupu, vanha lasilautanen alekynttilä.

Ihanat mööpelit

Tällä erää viimeinen julkinen esittely vanhassa kodissamme oli eilen, joten tänään kävimme vihdoin hakemassa sieltä vähän huonekaluja. Raitti tuntuu taas piirun verran kodimmalta.

Viikonlopun aikana tein lattialaminaattien lisäksi muitakin vähän pienempiä ja vähän kivempia hankintoja. Kuramattoja, lumikolan, kauniin kantokopan takkapuille, peltisen tuhkaämpärin meille ja vuokralaisille, joulukranssit kummankin rapun ulko-oveen ja avainkaapin. Viimeinen ostos olikin tarpeellinen. Ensinnäkin sekalaisia asuntojen avaimia oli epämääräinen läjä ja kellarin riippulukkojen avaimia toinen läjä, ja niitten ryhmittely koukkuihin kaapin sisään toi kaivattua järjestystä. Toiseksi avainkaapin ovessa on peili.

Kammottavassa peltisuihkukopissamme on kyllä peilikaappi, mutta sen peileille on tapahtunut jotain mystistä, ihan kuin ne olisi kuorrutettu jollain (kalkkisaostumalla, totesi aina yhtä käytännöllinen Mies). Ja ei, peilikaappi ei ole söpön huurteinen vaan yhtä kamala kuin koko muukin peltiluola. Lisäksi suihkussakäynti on meille läträäville pitkätukille melkoisen haastavaa, koska lämminvesivaraajamme koko on 65 litraa. Luulenpa, että hommaan meille sarjalipun Vesihelmeen, joka on muutaman sadan metrin päässä.

Karuahan täällä vieläkin on, mutta sentään jo vähän muutakin kuin ilmapatja.

Tein laminaattikasasta näppärän hyllyn/tason tonne nurkkaan.

Vähän ees kodimpi.

Avainkaappi ja huushollin ainut peili. Tilapäisen seinävalaisimen johto on pikantti sisustuksellinen yksityiskohta....

Tyhjä vitriini on surullinen. Mutta toisaalta, joulukynttelikkö on jo paikoillaan.

pientä pintaremonttia... Eiku.

Eilen huhkittiin ulkona pari tuntia raahaten pihalla lojuneita romuja yhteen läjään alkuviikon kaatopaikkakäyntiä varten. Samalla Mies purki pois kammottavat kattopleksit, jotka oli jostain täysin käsittämättömästä syystä laitettu kuistin ikkunoiksi. Juu ei, siitä ei näkynyt läpi, ja lisäksi jännä aaltopeltiä jäljittelevä profiili oli ihan järkky. Sanomattakin kai selvää, että ne olivat myös, hmmm, paskaiset.

Olimme jo parina iltana ihmetelleet, miksei pihavalot pala. Mies oli vaihtanut polttimoita ja etsinyt palaneita sulakkeita, muttei pihavalaistusta saatu syttymään. Päivänvalossa meille valkeni. Johdot oli joku "sähkömies" kytkenyt siten, että ne olivat oikosulussa ja parissa kohtaa näkyi mustaa jälkeä, niin että taitaa olla hyvää tuuria, ettei ole palanut koko talo. Mies repi vaaralliset johdot pois. Kaverimme, joka on sähkömies, tulee tänään iltapäivällä antamaan hyviä neuvoja ja ensiapua ja auttaa meitä miettimään, mistä ja miten sähkötyöt pitäisi aloittaa.

Siinä sitä onkin miettimistä. Nimittäin, muutama päivä sitten makuuhuoneen kaapin purettuamme, takaa paljastui melkoinen yllätys eli täysin laiton jatkojohtohässäkkä, jossa oli mukana jopa palanen jonkun toimiston sähkökiskoa. Sitä emme voineet kuitenkaan irroittaa saman tien, koska siihen oli kytketty muun muassa jääkaappi (joka on keittiön puolella jep, mutta johto oli vedetty avaimenreiästä).

Sätkätupakan ja muun haju hälvenee päivä päivältä ja onneksi ihan kaikki keltaisuus sentään ei johdu tupakasta vaan seinissä ja katossa on aavistuksen kellertäväksi sävytettyä maalia. Varmaan joskus 80-luvulla on ollut muodissa tuo sävy, sitähän oli meillä mökillä myös. Kun se ei nykyisin ole millään lailla muodikasta, se näyttää vain kellastuneelta ja likaiselta.

Kaikki ovet ja komerot talossamme ovat lakattua vaneria, emmekä todellakaan aio vaihtaa niitä. Valitettavasti vain ne ovat lähes kaikki nähneet niin paljon elämää, että ne on maalattava. En taida oikeasti edes olla pahoillani siitä. Taitaa olla niin, että vaikka periaatteessa ihailen lakattua vaneria, en kuitenkaan halua elää sen keskellä.

Pääkopan remonttikin alkaa edetä. Kävelen pari, kolme kertaa päivässä pitkiä lenkkejä Taisto bulldoggimme kanssa ja katselen pikkukaupungin puutalokortteleita, teollisuusalueiden kulmia ja lähiökuppiloita. Vastaantulijat hymyilevät usein ja Taisto on saanut paljon ystäviä koirista ja ihmisistä. Talviasussaan puistot ovat todella kauniita ja erittäin siistejä. On helppo hengittää ja unohtaa työhön liittyvä stressi ja turhautuminen.

Odotan opintovapaavuotta kovasti. Olen ihan varma, että työn suhteen minulla sitten joskus ensi vuonna tähän aikaan on taas suunnitelmia, kunnianhimoa ja ammatillista kehittymishalua, mutta nyt on pysähtymisen ja akkujen lataamisen aika. Talomme remonttisuunnitelmat elävät ja kehittyvät koko ajan. Olen ihan varma, että myös työuraan liittyvät suunnitelmat alkavat elää ja kehittyä, kunhan saavat siihen mahdollisuuden.

Laitetaas taas vähän kuvia, jotta jokainen näkee, miten hurja remontti tää on:

Toimisto sijaitsee keittiössä (joka päätyy lopulta Master Bedroomiksi). Pihapöytä, vanha pöytäliina, vitosen jouluverho, sekalaiset tuolit. 

Makuuhuoneessa (joka lopulta on työ/vierashuone) on mukavuuslämpöä tuomassa kamiina. Harmi vaan, että se on ruma ku mikä. Vaihtunee joskus kivempaan, toistaiseksi saa olla.

Rappukäytävä yläkertaan.  Tulee muuttumaan melkoisesti.

Tuleva kylpyhuone/wc. Tähän tulee suihkukaappi ja kauniit kaakelit, sitten joskus. Tämä on sen toisen asunnon puolella.

Tuleva keittiö toisen asunnon puolella.  Snadisti fiksataan vaan.

Tuleva keittiö osa 2. Puuhella toki jää paikoilleen.

Tuleva ruokailutila toisen asunnon puolella. Ihan pari käyntiä kaatopaikalla olis ohjelmassa.

Tulevan ruokailutilan keittön puoleinen nurkka, oi kyllä, Porin Matti jää, ehkä hieman siistittynä kylläkin.

Tämä seinä poistuu kokonaan, kaapit ehkä jäävät? 

Nykyinen eteinen. Tähän tulee vaatesäilytystilaa, toivoakseni komeronovia riittää pariin vaatekaappiin tuohon vasemmalle naulakon paikalle. Pääsisäänkäynti tuleekin olemaan toisen asunnon puolelta. Nykyisen peltikylppärin (kapean oven takana) tilalle tulee wc ja paikka pyykkikoneelle/pesutornille.

pinkopahveja, luomupunajuuria ja vanhaa roinaa

Keskiviikkona työpäivän jälkeen kiirehdimme Forssaan. Tällä kertaa meitä odotti jo lämpimämpi ja vähemmän kostea asunto, joka tuoksuikin aavistuksen vähemmän sätkätupakalle. Kun edellisellä kerralla oli jo saatu laitettua joitakin tavaroita paikoilleen, tämä toinen tuleminen ei ollut ollenkaan niin ankea kuin ensimmäinen. Ohut valkoinen lumipeite sai pihankin näyttämään valkoiselta ja vähemmän pimeältä.

Mikäs tässä on ollessa, tuumasimme ja päätimme ruveta töihin. Keskiviikkoillan pienen työrupeaman myötä makuuhuoneen pinkopahveista ja lattiasta oli poistettu puolet. Torstaiaamuna Mies irrotteli loput lattialaminaatit ja vei ekan kaatopaikkakuorman: kuusi euroa se maksoi ja kaikki kelpasi energiajätteeksi eli kaukolämpöä tuottamaan.

Torstaiaamu kului hankintoja tehdessä. Kun osteltiin kaikkea pientä tarpeellista, rahaa hupeni suorastaan pelottavaa vauhtia. Jotain hyvääkin tapahtui. Forssan Prismasta tarvikkeita haeskellessamme harhauduimme rekennustarvikeosastolle, josta löysimme varsin kelvollista lattialaminaattia kympillä neliö, itse asiassa erittäin saman kaltaista kuin aiemmin rautakaupassa katselemani neljänkympin laminaatti. Onhan siinä nyt aika valtava ero, maksaako makkarin ja molempien "olohuoneiden" lattia yhteensä viis sataa vai kaks tonnia, ja kun lisäks Prismassa on jotkin tuplabonuspäivät, päätimme, että haemme laminaatit lauantaina.

Hankinnat tehtyämme päätimme mennä Ravintola Köökkiin syömään. Mies ajoi, joten minä nautin aperitiiviksi glögin. Alkuruokana söin luomupunajuurikeittoa friteeratun Kolatun vuohenjuuston kera. Mies valitsi salaatin ja Selkämeren savulohta. Pääruokana söin hevosen sisäfileepihvin, skånenperunoita ja valkosipulikastiketta, mies söi pippuripihvin ja uunissa paahdettuja perunoita kermakastikkeella. Jälkiruokaa emme kumpikaan enää jaksaneet tilata, valitettavasti. Itse olisin valinnut suklaakakkua Antin konditorian kirsikkajäätelöllä, mutta se jäi nyt seuraavaan kertaan. Sitten täytyy jättää alkuruoka pois, jos aikoo syödä vielä jälkiruuankin. Palan painikkeena oli tuoretta itse leivottua leipää (itse tai naapurileipomossa, ihan sama, tuoretta eikä tehdasvalmisteista). Minä nautin vielä ison lasillisen punaviiniä pihvin kera. Tämä oli elämäni paras ateria. Ruoka oli hyvää, mutta niin olivat puitteetkin. Vietimme ihanan tunnelmallisen iltapäivähetken vanhan talon kellariin tehdyssä ravintolassa. Seinällä oli valokuvia vanhasta Forssasta. Itse asiassa istuin semmoisen kuvan alla, josta äitini on historiikeissa ollut tunnistavinaan oman äitinsä. Vähän herkistyin, kun mietin, että tässä joku ympyrä sulkeutuu. Tai sitten herkistyin mahottoman hyvän aterian, puolison ja hyvän viinin takia, mene tiedä,

Seesteisen lounaan jälkeen palasimme remnontin pariin. Tai oikeastaan mies palasi, minä puolestani vein koiran pois jaloista pyörimästä ja vietin hauskan tunnin Taiston kanssa tutustumassa lähiympäristöön.

Torstai-illan aikana poistimme loput pinkopahvit makkarista. Seinillä oli kahdet pahvit ja ainakin viisi tai kuusi tapettikerrosta. Perinnerakentaminen Panu Kailan malliin ei oo meidän juttu (vaikka mua vähän houkuttelisikin ajatus uusista pinkopahveista), vaan seinät levytetään. Useat muovimattokerrokset jätetään lattiaan laminaatin alle. Lankkulattiakin sieltä löytyisi, mutta alin mattokerros on liimattu siihen kiinni turhan tiukasti, joten mattojen repimisen lisäksi edessä olisi kallis ja työläs hionta tai jopa lankkujen irrotus ja höylääminen. Tässä vaiheessa tarjouslaminaatti on meidän valinta, mutta kattellaan sitä lattiaa uudelleen sitten joskus, kun laminaatti on kulunut. Katot eivät iloksemme olleetkaan pahvia vaan levyä, joten muutama maalikerros häivyttänee kellastumat eikä tupakanterva puske kovin pahasti läpi. Jos puskee, vaihdetaan katot sitten.

Olohuone:  Porin Matti jää paikoilleen ja muurikin on hyvässä maalissa, mutta laminaatit poistetaan, samoin kuin pinkopahvit seinistä, ja katto maalataan.

Peltikylppäri kaikessa kauheudessaan. Pöntön yllä varaaja. Vasemman peltiseinän takana suihku, Oikealla avoin vanerinen vessanovi, joka säästetään kuten muutkin ovet, vaikka se joudutaankin maalaamaan. 

Pahvia ja tapettia monessa kerroksessa. Alla oikein hyvä ja raikas laudoitus,

Näkymä puistoon ohi Ladan, joka toivottavasti siirtyy mahdollisimman pian muualle. 

Räynynojaa vastarannalta katsottuna.  Talomme jää kauas vasemmalle, Lada häämöttää tässäkin kuvassa.

Remonttikoira Taisto ja purettu makkari. Kulmissa olevat komerot jäävät paikoilleen, keskellä lappeellaan ja naamapuoli seinää vasten yhden puretun komeron pariovi. Teemme uuden komeron toisaalle,

Komero jää siistittynä. Lautaseinä on helppo levyttää ja sitten vain maalata/tapetoida.

Vihdoinkin se on totta!

Kauppakirjassa luki, että kiinteistön hallinta siirtyy minulle 1.12. Kaupantekotilaisuudessa ehdotin kuitenkin myyjälle, että tulisimme hakemaan avaimet ja tsekkaamaan kiinteistön jo marraskuun viimeisenä päivänä, mikä sopi myyjälle vallan mainiosti.

Kun aika tuli pitkäksi odotellessa, suunnittelimme, että pakkaamme kuun viimeisenä päivänä eli lauantaina mukaan kevyen retkivarustuksen ja Taisto bulldogin ja jäämme saman tien yöksi fiilistelemään. Lupasin Miehelle ekan yön kunniaksi juhla-aterian kaikkine alkupaloineen ja ruokajuomineen ihanassa Ravintola Köökissä. Ostin kynttilöitä ja haaveilin tunnelmallisesta viikolopusta kamiinoita lämmitellen. Mies puolestaan haaveili käytännöllisemmistä asioista eli osti sahan laudanpätkien polttopuiksi sahailua varten ja sopi sunnuntaille treffit sähkömiehen kanssa...

No, asiat eivät lopulta menneet lainkaan niin. Kommelluksia riitti, ja lopulta saimme avaimet käteen ja entisen omistajan ulos tulevasta kodistamme vasta sunnuntaina iltapäivän jo hämärtyessä illaksi. Forssan kaupunki toivotti meidät tervetulleeksi ilotulituksen kera, mitä pällistelimme äimistyneenä, kunnes älysimme, että kyseessä täytyi olla jonkinlainen joulunavaustapahtuma keskustassa.

Pikaisen kauppareissun jälkeen, pimeässä tavaroita raahatessamme, juhlamieli oli latistunut neljään taskulämpimään siideriin, eikä kumpikaan maininnut ravintolaa. Taisto bulldoggi ei tuntenut paikkaa kodikseen, joten emme olisi kuitenkaan jättäneet häntä tyhjään asuntoon haukkumaan joten mitäpä näistä, ehtiihän sitä myöhemminkin. Sähkömiehen käynti siirtyi viikolla eteenpäin.

Onnellisuus, mielenrauha ja hyvä olo ei saapunut ilotulituksen tavoin räjähtäen, vaan aluksi olo oli lähinnä väsynyt ja hämmentynyt. Petasimme ilmapatjavuoteen keskelle olohuonetta, virittelimme valaistukseksi muutaman tuomamme pöytälampun. teimme tulet kamiinoihin ja aloimme hitaasti tutkia ympäristöämme taskulamppujen valossa. Vähitellen aloimme kuitenkin hymyillä ja suunnitella tulevia viikkoja. Tässä on meidän koti!

Ensimmäinen yö uudessa kodissamme ei sekään ollut seesteinen ja romanttinen kokemus, siitä pitivät osaltaan huolta kylmänkostea asunto, huojuva ja upottava ilmapatja ja levoton Taisto, joka hyppi patjalle ja pois ja ryömi päällämme. Yö jäi vähäuniseksi, ja aamulla oli herättävä aikaisin, koska lukkoseppä saapui sarjoittamaan hallinnoimiemme asuntojen lukot uudelleen. Sain aamun mittaan vielä soitettua ja solmittua jätehuoltosopimuksen, ja sitten olikin aika jo lähteä "vanhaan" kotiin, joka on Taiston mielestä edelleen se ainoa oikea koti. Ja ehkä vähän minunkin mielestä. Kaunis ympäristö, siisti suihku ja kunnon sänky ovat asioita, joita saan vielä tovin odotella Ameriikanraitille.

Kotona huomasimme haisevamme ehdalle spurgulle, mikä johtunee piinttyneen likaisesta asunnosta ja eritoten järkyttävästä tupakantervasta kaikkialla. Kaikki päällä olleet vaatteet sai heittää pyykkikoriin saman tien. Katot on maalattava, pinkopahvit lukuisine tapettikerroksineen revittävä seiniltä ja korvattava *huokaus* saneerausgyprocilla. Minä niin tykkään tapetoidusta pinkopahvista, mutten ehdi mitenkään tähän hätään opettelemaan niiden laittoa. Mies olisi tykännyt vanhojen säästämisestä, mutta piinttyneen hajun takia se ei tule kyseeseen. Lattiat vaihdetaan. Rakennetaan uusi keittiö ja uusi kylpyhuone. Muutetaan nykyinen keittiö lopulta makuuhuoneeksi ja nykyinen kammottava peltikylppäri pikkuvessaksi. Tähän kaikkeen menee ainakin vuosi, ehkä parikin. Mun pitää nimittäin samalla levätä, opiskella ja perustaa yritys. Tajuutsä, että ihan yhdessäkin noista olisi tarpeeksi hommaa, kysyi yksi ystävistäni. Tajuun kai, mutta mulle on lepoa se, että saan viimeinkin keskittyä niihin asioihin, joita tässä vaiheessa haluan tehdä. Eikä kaikkea tarvi tehdä heti, kerralla eikä yhtaikaa.

Paluu arkeen oli tänään karu. Olin ollut viikon poissa töistä, ensin viikkovapailla ja sitten opintovapaalla. Viikossa asiat olivat kehittyneet hullumpaan suuntaan. Onneksi mulla on nyt vain kolme päivää töitä (tätä kirjoittaessa enää kaksi) ja sen jälkeen taas viikon mittainen vapaa. Päiväduunia on enää tosi vähän. Niin että enköhän tämän vielä jaksa.

Keskiviikkona palataan Ameriikanraitille.