Menimme kuntotarkastukseen jännittyneinä: tähän kaikki voisi vielä kaatua. Ammattilainen voisi nähdä talossa semmoisia perustavanlaatuisia virheitä, joita emme itse olleet havainneet, ja kauppa peruuntuisi. Taikka vähintään tulisi loputtoman pitkä keskustelu hinnanalennuksesta myyjän kanssa. Pelkäsin myös etukäteen, että kuntotarkastus merkitsisi lopulta vain loputtoman pitkää, merkityksetöntä vikalistaa kaikista pikkuvirheistä, joita vanhassa talossa toki olisi vilisemällä.
Pelkoni osoittautuivat kuitenkin välittömästi turhiksi. Kuntotarkastaja puhui kieltä, jota ymmärsimme, osoitti ongelmakohtia ja antoi samalla erittäin arvokkaita kunnostusvinkkejä. Talo käytiin läpi huolellisesti, mutta pikkuisiin kosmeettisiin virheisiin, kuten repsottaviin listanpätkiin, ei onneksi kiinnitetty huomiota, vaan keskityttiin rakenteisiin, vesi- ja viemärijuttuihin, sähkötöihin ja muuhun oleelliseen. Ilmoitimme kyllä jo aluksi selkeästi, ettei meitä listat, tapetit ja työtasot kiinnosta, kun kaikki menee remonttiin ennen pitkää, haluamme vaan tietää, mitä olemme ostamassa.
Tapasimme ensimmäistä kertaa myyjän. Hänellä oli hieman taustatietoa talosta ja sen historiasta, mutta esimerkiksi rakennuspiirrustuksia ei hänellä ollut. Talossa on tehty pikku remontteja ja korjauksia siellä täällä, mutta mitään korjaussuunnitelmaa kenelläkään ei ole ollut.
Talo on rakennettu vuonna 1955 Finlaysonin kutomon ja kehräämön työntekijöiden asunnoiksi (kuten itse asiassa koko Yliskylän alue eli Ameriikka monen vuosikymmenen aikana). Talossa on ollut kahdeksan asuntoa, joissa on vuosikymmenten varrella asunut vaihteleva määrä vaihtelevaa väkeä. Tulipalokin on yhdessä asunnossa ollut. Finlaysonin jälkeen tulevan talomme, kuten koko alueen, omisti kiinteistöyhtiö Renor, ja asunnot olivat edelleen vuokrattuina. Vuonna 2005 Renor lohkoi Yliskylän alueen tonteiksi ja myi kiinteistöt yksitellen yksityisille ostajille. Tuolloin nykyinen omistaja hankki talon. Hänellä lienee tuolloin ollut suunitelmia, toiveita ja unelmia, mutta elämä tuli väliin ja suunnitelmat jäivät toteuttamatta. Vähitellen suuri, huonokuntoinen kiinteistö muuttui rasitteeksi. Ja sitten tulimme me, täynnä suunnitelmia, toiveita ja unelmia.
Kuntotarkastus ei tuottanut oikeastaan mitään isoja yllätyksiä: olimme löytäneet ongelmakohdat kahden aiemman käynnin aikana. Pari pientä positiivista yllätystä päivä tuotti: pari juttua ovatkin helpommin ja halvemmin ratkaistavissa, kuin olimme ajatelleet.
Peltikaton huolto ja maalaus, ulkolaudoituksen paikoittainen korjailu ja koko laudoituksen maalaus, sokkelin maalaus, siinäpä hommia ensi kesälle. Jos on rahaa, myös salaojitus ja patolevyt talon ympärille. Sisällä putki- ja viemäröintityöt nielaisevat eniten rahaa plus kahden uuden kylpyhuoneen rakentaminen. Sähköjä joutuu myös vetelemään uusiksi. Muutamat keittiökaapit ja pintaremonttimateriaalit maaleineen ovat sitten halvempia investointeja.
Lopuksi Mies sai kuntotarkastajalta epävirallisen arvion miesten kesken parkkipaikalla: kyllä tästä talo vielä tulee, ja sijoiteut rahat tulee saamaan takaisin korkojen kera, jos joskus kiinteistön myy. Samaan aikaan minä jäin vielä juttelemaan nykyisen omistajan kanssa. Toisessa päässä taloa asuu kaksi vuokralaista. Lisäksi yläkerrassa, tulevan asuntomme yläpuolella, asuu omistajan eksä teinipoikansa kanssa. Omistaja itse on jo käytännössä muuttanut pois kiinteistöstä, joten hän ehdotti, että otamme yhden asunnon hallintaamme jo joulukuun alussa, ja hallintaoikeus siirtyy muutoin meille vasta joulukuun lopussa. Jäin miettimään asiaa.
Kuntotarkastuksen jälkeen tapasimme Forssassa äitini ja menimme lounaalle ihanaan ravintola Köökkiin. Sanoin lounaan jälkeen Miehelle, että sitten, kun muutetaan, mennään sinne syömään oikein ruokajuomien kera!
Pää täynnä sekavia suunnitelmia kävimme vielä mökillä katsomassa, onko siellä kaikki hyvin ja kokemassa pyydykset: pulskia hiirosia oli joka loukussa. Kotimatkalla pohdimme ja suunnittelimme tulevaa: unelma Ameriikkaan muutosta alkoi konkretisoitua.
tiistai 22. lokakuuta 2013
lauantai 19. lokakuuta 2013
PALKKATYÖSSÄ VIELÄ VÄHÄN AIKAA
Olen tehnyt opintovapaahakemuksen. Esimieheni ensimmäinen kommentti oli, ettei semmoista myönnetä. Mainitsin sanan "opintovapaalaki", joka herätti närää. No toisaalta, eipä tuo yllätys ollut.
Päätin joka tapauksessa, että sunnuntai 5.1. on mun viimeinen työpäivä tällä erää, vaikkakin se tarkoittaisi irtisanoutumista. Paan kuitenki vähän hanttiin ennen sitä, hah!
Mutta siis, tammikuun alussa irti oravanpyörästä ja Ameriikan raitille!
Päätin joka tapauksessa, että sunnuntai 5.1. on mun viimeinen työpäivä tällä erää, vaikkakin se tarkoittaisi irtisanoutumista. Paan kuitenki vähän hanttiin ennen sitä, hah!
Mutta siis, tammikuun alussa irti oravanpyörästä ja Ameriikan raitille!
 |
| Pientä laittoa se vaatii vaan.... |
perjantai 18. lokakuuta 2013
PANKISSA
Oma pankkineuvojani toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi ja alkoi innokkaasti laskea tulo- ja menoarviota, lainanmaksukykyäni ja vakuusarvoja ja sanoi, että vähän poikkeuksellistahan tää on, kun edellinen ei oo edes myynnissä vielä, mutta kyllähän Nordea tämän rahoittaa, mutta tarvitaan vielä pankinjohtajan siunaus. Hän on palaverissa, mutta jos odottelemme hetken, saamme asialle varmistuksen. En meinannut pysyä nahoissani ja välillä palelin, välillä nousi pala kurkkuun ja pelkäsin, että ilmoille pääsee hallitsematon itku, nauru tai oksennus. Välillä, aina silloin, kun aloin puhua ideoistani ja talosta, mieleni täytti rauha ja varmuus. Tiedän, mitä haluan, ja aion toteuttaa sen.
Pankinjohtajaa odotellessa sisään piipahti pankkineuvojan kutsumana kiinteistönvälittäjä, jolle annoin talomme myyntiin ja sovimme saman tien, että lomailen syyslomani loppuun ja hän tulee seuraavana keskiviikkona katsomaan taloa.
Pankinjohtaja, oikein kiva nuori nainen, tuli lopulta palaverista ja sanoi KYLLÄ!!! Sanoi kylläkylläkyllä. Melkein halasin heitä, muttei se kai olisi ollut sopivaa, ja kävelin ulos pankista pää pystyssä ja mieli kevyenä, mutta pöllämystyneenä. Kadulla odotellut Mies ehti jo päätellä ilmeestäni, ettei lainaa tullut. Eikä ku, tuli. Piti oikein paperista lukea, että sain tosiaankin pyytämäni summan. Matkalla takaisin mökille soitin välittäjälle, että rahoitus on varmistunut ja hän puolestaan kertoi, että kuntotarkastus on näin ollen ensi tiistaina.
Kaupat tehdään marraskuun lopussa, jolloin siis kiinteistön omistus siirtyy minulle. Hallinta siirtyy minulle 1.1.2014. Näin tää homma etenee. Me hypätään ihan toiseen elämään.
Olettaen tietty, ettei kuntotarkastus tuota mitään ylläriä. Mutta ei se tuota. Kaikki muukin on sujunut kuin tanssi vain.
Tanssahtelu jatkuu perjantaina, kun anon palkatonta opintovapaata ensi vuoden ajaksi. Kaksi ja puoli kuukautta jaksan olla nykyisessä työssäni, kun tiedän, että sitten se päättyy. Ja joulun aikaan on niin paljon lomapäiviä, että oikeastaan kaksi kuukautta saa enää puurtaa.
Nyt me ollaan AMERIIKANRAITILLA. Mä oon edelleen ihan että shabby chic!
Pankinjohtajaa odotellessa sisään piipahti pankkineuvojan kutsumana kiinteistönvälittäjä, jolle annoin talomme myyntiin ja sovimme saman tien, että lomailen syyslomani loppuun ja hän tulee seuraavana keskiviikkona katsomaan taloa.
Pankinjohtaja, oikein kiva nuori nainen, tuli lopulta palaverista ja sanoi KYLLÄ!!! Sanoi kylläkylläkyllä. Melkein halasin heitä, muttei se kai olisi ollut sopivaa, ja kävelin ulos pankista pää pystyssä ja mieli kevyenä, mutta pöllämystyneenä. Kadulla odotellut Mies ehti jo päätellä ilmeestäni, ettei lainaa tullut. Eikä ku, tuli. Piti oikein paperista lukea, että sain tosiaankin pyytämäni summan. Matkalla takaisin mökille soitin välittäjälle, että rahoitus on varmistunut ja hän puolestaan kertoi, että kuntotarkastus on näin ollen ensi tiistaina.
Kaupat tehdään marraskuun lopussa, jolloin siis kiinteistön omistus siirtyy minulle. Hallinta siirtyy minulle 1.1.2014. Näin tää homma etenee. Me hypätään ihan toiseen elämään.
Olettaen tietty, ettei kuntotarkastus tuota mitään ylläriä. Mutta ei se tuota. Kaikki muukin on sujunut kuin tanssi vain.
Tanssahtelu jatkuu perjantaina, kun anon palkatonta opintovapaata ensi vuoden ajaksi. Kaksi ja puoli kuukautta jaksan olla nykyisessä työssäni, kun tiedän, että sitten se päättyy. Ja joulun aikaan on niin paljon lomapäiviä, että oikeastaan kaksi kuukautta saa enää puurtaa.
Nyt me ollaan AMERIIKANRAITILLA. Mä oon edelleen ihan että shabby chic!
torstai 17. lokakuuta 2013
HYVÄKSYTTY TARJOUS!
Kesken kesämökin viimeisten remonttipuuhien puhelin soi. Välittäjä sanoi Onneksi olkoon!!!!!!!
No, jouduin sanomaan hänelle, että rahoitus varmistuu vasta huomenna. Jos varmistuu, sanoi Mies puhelun jälkeen. Varmistuu se, koska mä olen päättänyt niin. Ja olen niin hyvin valmistautunut, että pankin on pakko tukea tätä, sanoin. Olinkin melko levollinen, koska, (vaikken olekaan taikauskoinen ja uskon siihen, että itse mä elämääni johdatan), kuulin koko ajan universumin palasten loksahtelevan paikoilleen ja niiden hammasrattaiden, jotka tätä projektia pyörittävät, sopivan toistensa lomaan, kirskuen ja hitaasti, mutta kuitenkin.
Tää on meijän juttu, rallattelin. Unelmista ihan totta voi tulla totta.
Olen jo monen vuoden ajan lukenut ihaillen lehtijuttuja ihmisistä, jotka ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan unelmiaan, ja nyt ajattelen, että kyllä minä voin olla yksi heistä! Onneksi minulla on puoliso, joka jakaa niitä samoja haaveita, on valmis hyppäämään uuteen elämänvaiheeseen ja tukee visioitani. Ilman Miestä tästä ei tulisi mitään. Myös kolmas perheenjäsenemme, englanninbulldoggi Taisto, tulee olemaan innoissaan. Hällä on ainakin tilaa telmiä.
Olin parina päivänä puhunut pitkät tovit puhelimessa Hippipoikani kanssa, ja tullut siihen tulokseen, että tulee tavoitella rohkeasti niitä asioita, joita elämässä haluaa. Aikuiset lapsemme, myös Miehen tytär, ymmärtävät aikeemme ja rohkaisevat meitä. Niin että kyllähän tämän täytyy olla oikein.
No, jouduin sanomaan hänelle, että rahoitus varmistuu vasta huomenna. Jos varmistuu, sanoi Mies puhelun jälkeen. Varmistuu se, koska mä olen päättänyt niin. Ja olen niin hyvin valmistautunut, että pankin on pakko tukea tätä, sanoin. Olinkin melko levollinen, koska, (vaikken olekaan taikauskoinen ja uskon siihen, että itse mä elämääni johdatan), kuulin koko ajan universumin palasten loksahtelevan paikoilleen ja niiden hammasrattaiden, jotka tätä projektia pyörittävät, sopivan toistensa lomaan, kirskuen ja hitaasti, mutta kuitenkin.
Tää on meijän juttu, rallattelin. Unelmista ihan totta voi tulla totta.
Olen jo monen vuoden ajan lukenut ihaillen lehtijuttuja ihmisistä, jotka ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan unelmiaan, ja nyt ajattelen, että kyllä minä voin olla yksi heistä! Onneksi minulla on puoliso, joka jakaa niitä samoja haaveita, on valmis hyppäämään uuteen elämänvaiheeseen ja tukee visioitani. Ilman Miestä tästä ei tulisi mitään. Myös kolmas perheenjäsenemme, englanninbulldoggi Taisto, tulee olemaan innoissaan. Hällä on ainakin tilaa telmiä.
Olin parina päivänä puhunut pitkät tovit puhelimessa Hippipoikani kanssa, ja tullut siihen tulokseen, että tulee tavoitella rohkeasti niitä asioita, joita elämässä haluaa. Aikuiset lapsemme, myös Miehen tytär, ymmärtävät aikeemme ja rohkaisevat meitä. Niin että kyllähän tämän täytyy olla oikein.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
TARJOUS
Menimme kiinteistövälittäjän juttusille tingityn hinnan kera. Hänen mielestään hintaehdotuksemme oli sellainen, johon myyjäkin ehkä suostuisi. Välittäjä, joka tuntui välittävän myös meistä, oli lisäksi ottanut kiinteistöön liittyvistä asioista lisäselkoa. Mitä enemmän tietoa tuli, sitä vahvempi tunne minulla oli, että kyllä nyt on kyse meidän tulevasta kodistamme. Jätimme siis virallisen tarjouksen.
Yksi iso mutta vielä oli. Olin laskenut holellisesti asioita ja olin melko varma, että oma pankkini Nordea rahoittaisi hankkeen. Mutta vain melko. Niinpä kävelin varmuuden vuoksi välitystoimistoa vastapäätä sijaistsevaan Someron säästöpankkiin varaamaan tapaamisaikaa ja pahaksi onneksi jouduinkin saman tien esittämään asiaani nuorelle pukumiehelle. Hän sanoi, ettei rahoita tämmöistä "kahden asunnon loukkua". Sanoin kohteliaasti, että selvä, ja kävelin pää pystyssä ulos. Siisti vessa niillä kuitenkin oli, sanoi Mies, jonka wc- käynnin aikana koko lainakeskustelu oli käyty. Sanoin kuitenkin vakaasti, että aion saada rahat ja se on PISTE. Mies topputteli, ettei tarjoustamme ole edes vielä hyväksytty. Sanoin, että onkin hyvä, ettei ole, koska näin ollen mulla on hyvää aikaa hoitaa finanssipolitiikka kuntoon.
Varasin ajan omalle pankkineuvojalleni torstaiksi.
Yksi iso mutta vielä oli. Olin laskenut holellisesti asioita ja olin melko varma, että oma pankkini Nordea rahoittaisi hankkeen. Mutta vain melko. Niinpä kävelin varmuuden vuoksi välitystoimistoa vastapäätä sijaistsevaan Someron säästöpankkiin varaamaan tapaamisaikaa ja pahaksi onneksi jouduinkin saman tien esittämään asiaani nuorelle pukumiehelle. Hän sanoi, ettei rahoita tämmöistä "kahden asunnon loukkua". Sanoin kohteliaasti, että selvä, ja kävelin pää pystyssä ulos. Siisti vessa niillä kuitenkin oli, sanoi Mies, jonka wc- käynnin aikana koko lainakeskustelu oli käyty. Sanoin kuitenkin vakaasti, että aion saada rahat ja se on PISTE. Mies topputteli, ettei tarjoustamme ole edes vielä hyväksytty. Sanoin, että onkin hyvä, ettei ole, koska näin ollen mulla on hyvää aikaa hoitaa finanssipolitiikka kuntoon.
Varasin ajan omalle pankkineuvojalleni torstaiksi.
tiistai 15. lokakuuta 2013
SE OLI NÄHTÄVÄ UUDELLEEN
Mitä enemmän puhuimme kiinteistöstä, sitä mahdollisemmalta, tutummalta ja todemmalta sen hankkiminen alkoi tuntua. Sovimme uuden näytön, johon saimme mukaan Tyttären ja hänen poikaystävänsä, valokuvausluvan ja vastauksia etukäteen esittämiimme kysymyksiin. Kokonaisuus jäsentyi aiempaa tarkemmin ja olimme valmiimpia kiinnittämään huomiota myös oleellisiin yksityiskohtiin.
Ensimmäisellä kerralla olimme tutkailleet huoneistoja, nyt kiinnitimme huomiota myös ulkokuoreen. Mies kiipesi tikkaita katon reunalle asti. "Näin saimme selville, että tikkaat kestää" sanoin kauhistuneelle kiinteistönvälittäjälle. Tutkimme tontin rajoja, puhuimme asemakaavasta ja sähkönkulutuksesta. Onnittelin salaa itseäni siitä, että kykenin kuulostamaan viileältä ja aikuiselta samalla, kun salaa suunnittelin kellareihin saunaa ja bänditilaa ja halusin järjestää aukiolla jonkin tapahtuman. Olin kyllä autossa sanonut Miehelle, Tyttärelle ja Poikaystävälle, että "nyt pitäis äkkiä jotenkin riehua että kykenis siellä keskittymään". Kykenin, vaikken riehunut. Onneksi näytön jälkeen kaadoin Antin Konditoriassa kahveet pöydälle ja tuolille, muuten olisin luullut, että olen lopultakin aikuinen.
Tämän tokan näytön aikana minä kai sitten hurahdin lopullisesti ja rakastuin. Aloin nähdä huoneet ja asunnot valmiina, rempattuina. Tajusin, että talosta pitää tulla sininen nykyisen vihreän sijaan. Halusin tukkia talon ympäri kulkevan pihatien isoilla kukkaruukuilla. Tiesin, että mun lila, oranssi ja turkoosi vaihe on tältä erää ohi ja haluan valkoista, pastelleja ja vähän väriläiskiä ja olin ihan että shabby chic.
Näytön lopuksi ilmoitimme välittäjälle sen, minkä olimme oikeastaan päättäneet jo ennen näyttöä: tulisimme seuraavana päivänä tekemään tarjouksen.
Illalla Mies selitti minulle suunnitelman, jossa remontoimme itsellemme kahdesta pikkuasunnosta yhden ison. Suunnitelma oli loistava. Sittenhän mä vasta olinkin että SHABBY CHIC!
Ensimmäisellä kerralla olimme tutkailleet huoneistoja, nyt kiinnitimme huomiota myös ulkokuoreen. Mies kiipesi tikkaita katon reunalle asti. "Näin saimme selville, että tikkaat kestää" sanoin kauhistuneelle kiinteistönvälittäjälle. Tutkimme tontin rajoja, puhuimme asemakaavasta ja sähkönkulutuksesta. Onnittelin salaa itseäni siitä, että kykenin kuulostamaan viileältä ja aikuiselta samalla, kun salaa suunnittelin kellareihin saunaa ja bänditilaa ja halusin järjestää aukiolla jonkin tapahtuman. Olin kyllä autossa sanonut Miehelle, Tyttärelle ja Poikaystävälle, että "nyt pitäis äkkiä jotenkin riehua että kykenis siellä keskittymään". Kykenin, vaikken riehunut. Onneksi näytön jälkeen kaadoin Antin Konditoriassa kahveet pöydälle ja tuolille, muuten olisin luullut, että olen lopultakin aikuinen.
Tämän tokan näytön aikana minä kai sitten hurahdin lopullisesti ja rakastuin. Aloin nähdä huoneet ja asunnot valmiina, rempattuina. Tajusin, että talosta pitää tulla sininen nykyisen vihreän sijaan. Halusin tukkia talon ympäri kulkevan pihatien isoilla kukkaruukuilla. Tiesin, että mun lila, oranssi ja turkoosi vaihe on tältä erää ohi ja haluan valkoista, pastelleja ja vähän väriläiskiä ja olin ihan että shabby chic.
Näytön lopuksi ilmoitimme välittäjälle sen, minkä olimme oikeastaan päättäneet jo ennen näyttöä: tulisimme seuraavana päivänä tekemään tarjouksen.
Illalla Mies selitti minulle suunnitelman, jossa remontoimme itsellemme kahdesta pikkuasunnosta yhden ison. Suunnitelma oli loistava. Sittenhän mä vasta olinkin että SHABBY CHIC!
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
ENSIMMÄINEN ASKEL
Muutamia päiviä sitten tulin yövuorosta ja sanoin Miehelle löytäneeni meille talon. Olin näet yön ratoksi selaillut talojen myynti-ilmoituksia ja törmännyt pysäyttävään, suurenmoisen suurikokoiseen ja epämääräiseen remonttikohteeseen, jonka rapistunut ulkonäkö oli pikaisen kohennuksen tarpeessa. Minulle oli yöllä tullut vahva tunne, että tuijotan tulevaa kotiani. Kaikkea outoa se valvominen saakin aikaan.
Yllätyksekseni Mies ei tyrmännytkään ideaa, vaan lueskeli myynti-ilmoitusta ja tutkaili kuvia harvinaisen kauan. Olisihan siinä tilaa ja tekemistä, Mies kommentoi. Jo aiemmin kesällä olimme päättäneet laittaa nykyisen talomme myyntiin ja lähteä pois pienestä kylästä edes vähän kaupnkimaisempaan ympäristöön. Lisäksi olin jo jonkin aikaa ollut nykyiseen työhöni kyllästynyt, väsynyt ja ammatillisesti turhautunut. Olin ajatellut, että olisi suurten muutosten aika, yrittänyt etsiskellä kiinnostavia avoimia työpaikkoja ja pyöritellyt ajatusta yrittäjyydestä. Lisäksi halusin lisää vapaa-aikaa. Olin aloittanut yhteisöpedagogiopinnot syyskuussa ja alkanut entistä vahvemmin ajatella, että on muutosten aika.
"Mennään katsomaan sitä taloa" ehdotin kokeeksi Miehelle, joka kehotti minua soittamaan kiinteistönvälittäjälle. Näyttö järjestyi helposti ja nopeasti.
Tänään me olimme siellä. Kaikki oli kaoottista ja ihanasti rempallaan, ja olimme hämmentyneitä. Sanoimme kuitenkin, että olemme kiinnostuneita ja haluamme varmaankin tulla uudelleen. Jälkeenpäin kokosimme paloja. Kumpikin muisti vähän eri asioita kaikestä nähdystä, ja keskusteluissa kokonaisuus alkoi jäsentyä ja idea kypsyä.
Se on kamalassa kunnossa, muttei niin paha kuin pelkäsimme. Se on hyvällä paikalla. Tontti on kaunis. Voisiko sitä rahoittaa vuokratuloilla? Mitä pitäisi tehdä heti, mitä myöhemmin. Tärkein miete on, miten rahoitus onnistuisi, kun nykyistä kotiamme ei ole ehditty edes laittaa myyntiin?
Aloin laskea ja miettiä. Samalla huomasin, että aloin unelmoida. Samalla yrittäjyys alkoi kuin huomaamatta limittyä taloprojektiin. Mitä ihmettä meille on tapahtumassa?
Yllätyksekseni Mies ei tyrmännytkään ideaa, vaan lueskeli myynti-ilmoitusta ja tutkaili kuvia harvinaisen kauan. Olisihan siinä tilaa ja tekemistä, Mies kommentoi. Jo aiemmin kesällä olimme päättäneet laittaa nykyisen talomme myyntiin ja lähteä pois pienestä kylästä edes vähän kaupnkimaisempaan ympäristöön. Lisäksi olin jo jonkin aikaa ollut nykyiseen työhöni kyllästynyt, väsynyt ja ammatillisesti turhautunut. Olin ajatellut, että olisi suurten muutosten aika, yrittänyt etsiskellä kiinnostavia avoimia työpaikkoja ja pyöritellyt ajatusta yrittäjyydestä. Lisäksi halusin lisää vapaa-aikaa. Olin aloittanut yhteisöpedagogiopinnot syyskuussa ja alkanut entistä vahvemmin ajatella, että on muutosten aika.
"Mennään katsomaan sitä taloa" ehdotin kokeeksi Miehelle, joka kehotti minua soittamaan kiinteistönvälittäjälle. Näyttö järjestyi helposti ja nopeasti.
Tänään me olimme siellä. Kaikki oli kaoottista ja ihanasti rempallaan, ja olimme hämmentyneitä. Sanoimme kuitenkin, että olemme kiinnostuneita ja haluamme varmaankin tulla uudelleen. Jälkeenpäin kokosimme paloja. Kumpikin muisti vähän eri asioita kaikestä nähdystä, ja keskusteluissa kokonaisuus alkoi jäsentyä ja idea kypsyä.
Se on kamalassa kunnossa, muttei niin paha kuin pelkäsimme. Se on hyvällä paikalla. Tontti on kaunis. Voisiko sitä rahoittaa vuokratuloilla? Mitä pitäisi tehdä heti, mitä myöhemmin. Tärkein miete on, miten rahoitus onnistuisi, kun nykyistä kotiamme ei ole ehditty edes laittaa myyntiin?
Aloin laskea ja miettiä. Samalla huomasin, että aloin unelmoida. Samalla yrittäjyys alkoi kuin huomaamatta limittyä taloprojektiin. Mitä ihmettä meille on tapahtumassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)