Ovella

Ikkuna teipattuna.

Epäonninen huurrespray.

Kellarin ovi ja tuulikaapin seinäpaneelit.

Rappukäytävä.

Tuleva pääovi ja painivat koirat.

Joskus aikoinaan maalasin edellisen taloni ulko-ovea. Kerroin siitä ystävälleni Helenalle, joka totesi: "Kai maalaat sen punaiseksi?" ja kommentti jäi mieleen, koska niin olisin oikeasti halunnut tehdä. En silloin rohjennut. Maalasin tylsästi ja sovinnaisesti tummanruskeaksi, koska ovi oli aiemminkin ollut ruskea. Kun työ oli valmis, minua kadutti. Aina, kun katselin ovea, mietin, että minun olisi pitänyt maalata se punaiseksi. Päätin, että siitä lähtien maalaisin elämäni ovet omilla väreilläni, enkä piittaisi enää siitä, olisiko se sopivaa vai ei. Niin olen sittemmin tehnytkin: entisessä talossa makuuhuoneiden ovet muuttuivat tumman turkooseiksi ja pesuhuoneen puupaneeliovi valkoiseksi ihan vaan, koska halusin niin. Mökillä maalasin ovia violeteiksi, vaaleanpunaisiksi ja tummansinisiksi. Ameriikassa komeron ovisssa on haalea lila sävy ja ulko-ovissa välimerenturkoosi. Jotkut ovet ovat vaaleanharmaita. En vielä tiedä, mitä joistakin tulee. Olen joskus laittanut erilaisiin oviin koristetarroja, kuvioteippejä, vinyylitapettia ja ties mitä vielä, vaihtanut surutta vetimiä ja maalannut kahvoja vasaralakalla. Uusi ovi on aina uusi mahdollisuus.

Olin tyytyväinen huonokuntoisen ulko-ovemme värinmuutokseen, mutta suuri ikkuna näytti synkältä aukolta semminkin, kun ikkunasta näkyi vain pimeä ja likainen tuulikaappi (vielä toistaiseksi semmoinen). Olin joskus ostanut RTV:n alelaarista huurrespraymaalia, ja pengoin sen esille. No sitten mulla ei tietenkään ollut mitään materiaalia, josta olisin voinut askarrella sabluunaa, eikä edes kapeaa maalarinteippiä. Vähän rumaa punavalkoista washiteippiä oli muutamia pätkiä kahdessa rullassa ja uhrasin ne ja teippasin lasiin kuvion. Spray oli varmaan ollut valmiiksi vanhaa päätyessään alekoppaan, eikä se komeron hyllyllä ollut ainakaan parantunut. Vaikka kuinka ravistelin, maalausjälki oli silti epätasainen ja kokkareinen. Vaikka pesin ikkunan ensin, ikkunaan jäi silti pari likaläikkää (ehkä silikonia tms läpinäkyvää ainetta), jotka totta kai tulivat esiin vasta huurrutettuani ikkunan. En ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. Sitten kiirehdin liian aikaisin irrottamaan teippejä, ja yksi teipin pää nappasi palan huurretta mukanaan ja vielä ihan keskeltä ikkunaa. Niin ettei homma mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Washiteippi ei myöskään ole ihan parasta rajaamiseen (mihin se ei ole toki tarkoitettukaan), koska se on huokoista, eivätkä reunat tartu ihan sataprosenttisesti alustaan. No, kaukaa katsottuna ikkuna on ihan kivan näköinen, ja ehkä tässä joku päivä korjailen lopputulosta vielä hieman. Mutta ei aina onnistu nää minun tuunaushommat. Spraymaalaaminen ei ole mun ykkösvahvuusalue muutenkaan.

Eilen ja tänään on satanut, ja olen hengaillut rappukäytävässä. Joku oli joskus maalannut rappukäytävän katot ja kattolistat mintunvihreällä kiiltävällä maalilla, ja ne maalasin mattavalkoisiksi jo keväällä. Käytävän seinissä on ihan järkyttävän rumat, tummahkoksi joko petsatut tai likaantuneet lakatut puolipaneelit ja beigeksi maalatut erittäin likaiset ja kolhuiset pikopahviseinät. Muutaman seinän olen jo maalannut mattavalkoisiksi, jotta saadaan valoa rappuun. Osaan aion liimata non-woven- tapettia ihan kylmästi suoraan pinkopahvien päälle. Kukaan ei oikein ole osannut sanoa, miten pinkopahvi ja kuitutapetti mahtavat tulla toimeen keskenään kylmässä rapussa, mutta kokeilen, mitä tapahtuu. Puolipaneelit maalaan vaaleanharmaiksi, samoin kuin rappuset (ja ehkä asuntojen ovet?). Ovenkarmit ja ikkunanpuitteet ovat nyt jännästi maalattu lian värisiksi, ne maalaan valkoisiksi. Rappukäytävä on ihan kamala, ja kaiken kruunaa vahva ja pinttynyt tupakan haju. Mutta asiat tulevat muuttumaan. Ja sitten, kun vihdoin on valoisaa ja siistiä, se tuntuu vieläkin paremmalta, kun muistaa, millaista oli aluksi.

Suunnittelin tulevia ovia. Kuvassa oleva kellarin ovi on todella huonokuntoinen, joten teen sille kuten ulko-ovellekin: kolhut ja naarmut saavat näkyä, puhdistan vain oven ja maalaan kolhuineen päivineen. Jos pakkeloin, kittaan ja hion kaiken viimeisen päälle, ovet alkavat näyttää persoonattomilta ja uusilta, eikä niissä sitten ole enää mitään hauskaa. Mutta tuommoisena ne eivät kelpaa, kyllä niille jokin muodonmuutos pitää tehdä! Asuntomme ovi kaipaa myös ehostusta. Siinä on syvien naarmujen lisäksi niin paljon ruuvien ja naulojen reikiä, että ne aion kitata umpeen ennen maalausta, muuten lopputulos on kuin haulikolla ammuttu. Kaikkien asuntojen ovissa on ollut metalliset postiluukut, mutta kuten paljon muutakin, edellinen omistaja joukkioineen on ne tuhonnut. Harkitsin aluksi postiluukkujen metsästämistä, mutta taidan keksiä jonkun muun ratkaisun sittenkin. Tykkään noista nuppimallisista ovenkahvoista: joissain ovissa on vanhat messinkiset vieläpä, mutta joihinkin oviin on jossain vaiheessa vaihdettu teräksiset, no hienot ovat nekin. Niitä en missään nimessä vaihda.

Niin että tässä mä taas seison, ovella, täynnä suunnitelmia. Ja oven takana odottaa jokin toinen ovi ja toiset suunnitelmat.