Yksiö mullin mallin

Vuokra-asuntojen remontointi on käynnissä. Putkimiehen käytyä asiat alkoivat selkeytyä. Purimme yksiön keittiön, ja osoittautui, että kaapit olivat kuluneet, mutta hyväkuntoiset. Vähensimme kaappeja radikaalisti ja vaihdoimme niitten paikkaa mielestämme järkevämpiin kohtiin. Tai ainakin tuntuu järkevämmältä se, että tiskiallas on viemärin kohdalla. Aiemmin se kulki pintavetona sokkelissa ja puuhellan alla mutkitellen parin metrin matkan: enää ei juuri ihmetytä, jos ei aina vetänyt kunnolla. Palautamme myös sähköhellan muurin viereen ja kas, sen pistokekin on sillä kohtaa, enää ei tarvi parin metrin jatkojohtoa joka, oikein arvattu, kulki sokkeleiden ja puuhellan alla parin metrin matkan. Mistähän hölmölästä tän keittön suunnittelija oikein on ollut? Ei alan ammattilainen ainakaan. Kalusterugot ovat kuluneet ja hieman kellastuneet, mutta ehjät, joten niille en tee mitään. Ovet sen sijaan maalaan ja vaihdan niihin vetimet. Osa välitilan laatoista oli laastittu suoraan filmivaneriin, eli olivat lähinnä kiinni toisissaan saumalaastin avulla ja niinhän siinä kävi, että kun yhtä kopautti, ne putosivat kaikki. Loput laatat ovat sitten sitäkin lujemmin kiinni alustassaan, ja kun ei huvita piikkailla ja uudelleen muurata piipun pintaa, ne saavat  jäädä paikoilleen ja maalaan ne Otex + Luja -systeemillä. Keksin tähän liittyen oivan säästökohteen: aion liimata irronneiden tilalle vanhoja plus kellarista löytämiäni mitä sattuu -laattoja, ja maalaan nekin, näin saan yhdenmukaista pintaa välitilaan. Kun maali aikaa myöten kuluu, vuokralaisen vaihtuessa voi laattojen päälle vielä liimata dc-fixin. Ja näin päästään kymmenen vuotta eteenpäin, ja viimeistään siinä vaiheessa tuo keittö saa lentää täysin palvelleena mäjelle.

Kuten alemmasta kuvasta näkyy, oviaukko jää vain osittain uudessa järjestyksessä olevien keittiökaappien taakse. Gyproclevy täyttää aukon siististi, hella mahtuu kaapin ja muurin väliin oikeesti, vaikka kuva vääristääkin mittasuhteita hieman. Ja tosiaan nuo ralliruudutetut kaakelit saavat maalipinnan. Sinänsä hieno puuhella, Kotiliesi 50, tarvii kanteensa liesimustaa, runkoon uutta kuumuudenkestävää maalia ja luukkuihinsa krominkiillotustahnaa. Jos katsoo tarkkaan, voi huomata, että uusi lattia on jo paikoillaan. Nyt siis edessä on pientä maalailuhommaa.
Yksiön olohuone sen sijaan on jo voiton puolella. Katto on maalattu, no eihän siitä hyvää tullut, mutta valkoinen ainakin. Lisäeristimme asuntojen välisen seinän ekovillalla ja kipsilevyllä. Nyt jos jollekin tulee mieleen sanoa, ettei "vanhaa kunnioitettu", mitä helevettiä sekin tarkoittaa, voin todeta, seuraavaa: Ekovilla on nykyvastine kutterinpurulle, paitsi parempaa. Kipsilevy on hengittävä materiaali, ja meillähän on nyt jo asuntojen välisissä seinissä Gipsonit- kipsilevyä autenttisesti vuodelta 1955, niin että älkää alkako mulle. Keittiön vastainen seinä oiottiin ja oviaukko peitettiin kipsilevyllä niin ikään. Kahden muun seinän pinkopahvit tapettikerroksineen säästettiin (nyt hei sitä vanhaa kunnioittaaksemme), ja niiden tapetointi oli järkyttävän vaikeaa, eikä niistä hyvät tullu. Kuudenkymmenen vuoden aikana tapetoitujen kerrosten virheet näkyvät kaikki, niin ja pari omaakin lisäsin toki. Mutta huone on nyt modernilla tavalla viiskytlukuhenkinen, raikas ja valoisa, entinen keltabeige yleisväritys on enää muisto vain. Muurin maalaan, mutta en tiiä mitä tolle Kastor- peltiuunille tekis- on sitte jonkun ollut pakko purkaa siihen kiukkuaan ja hakata siihen vasaralla lommoja.

Kuvassa muuten näkyy, millaiselta lautalattiat näyttää, kun niistä on revitty juuttipohjainen, kauttaaltaan liimattu muovimatto pois: kaikki liima ja runsaasti juuttia jäi lattiaan, ja näkyypä niitten alla olevan jonkinlainen (kipsipohjainen?) tasoitekerroskin olevan. Lautalattiat jäävät näin ollen alusmateriaalin ja laminaatin alle odottelemaan. Ehkä ne joskus vielä kaivetaan esille, mutta ei nyt just, on nimittäin muutakin puuhaa ja tarttis saada asukkaatkin näihin asuntoihin.

Kaksiotakin olemme jo repineet. Sen keittiö menee täysin uusiksi, samoin kuin kaikki pintamateriaalit katosta lattiaan. Nyt sinänsä kiva asunto näyttää lähinnä parakilta, ja sen muuttamisessa takaisin 50-luvun puutaloasunnoksi onkin kova homma...

Kiireitä Ameriikassa

Ameriikan kansalaisten syksy ja alkutalvi on hurahtanut vauhdilla ohi. Välillä on eletty turhautumisen hetkiä ja kyllästytty remonttipuuhiin, koettu parisuhdekriisi ja väsymys, ja sitten taas palattu siihen ajatukseen, että yhdessä tehden tämä projekti tulee joskus valmiiksi, kiirettä ei ole. Sen lisäksi, että unohdin blogin toviksi, unohdin myös valokuvata, ja sitten heräsin huomaamaan, miten tärkeää olisi, että joka vaiheesta olisi kuvia. Te rakkaat lukijat ette välitä katsoa tuhatta kuvaa puolivalmiista seinästä, mutta itse on hyvä palata valokuviin. Niitä katsoessa huomaa, että jotain tapahtuu koko ajan.

Meillä on olohuone ja ruokailutila! Jälkimmäinen ei tosin vielä pitkään aikaan sijaitse keittiön yhteydessä, koska keittiö on yhä vanhalla paikallaan. Olohuoneen myötä talomme tuntuu taas pykälän verran kodimmalta, ja hieman vähemmän puliukkojen asumukselta. Ihan jouluksi ei olkkari ollut valmis, koska sairastelin lähes koko joulukuun ja muitakin vastoinkäymisiä oli (kattopaneeli loppui kesken ja oli tilaustavaraa jne). Tätä kirjoittaessani tavarat ovat kuitenkin jo suurinpiirtein paikoillaan. Olen vihdoin alkanut purkaa viini- ja muita laseja muuttolaatikoista, osa saatiin jo joulupöytään ja viimeisetkin pääsevät kaappiin huomenna. Vuosi siinä meni. Hassua, että sitä voi kaivata jotain laseja, mistä sitten kuitenkin juo vain harvoin.

Vuokralaiset ovat poistuneet ennen joulua, ja nyt on edessä kahden asunnon totaalinen pintaremontti. Toiseen hankitaan kokonaan uusi keittiö, ja toisen keittö puretaan ja kootaan uudelleen eri järjestykseen ja vaihdetaan samalla työtasot. Seinät ja katot maalataan/tapetoidaan ja lattiat vaihdetaan uusiin. Toisen asunnon kylppäristä muokataan nykyiset jär-kyt-tä-vät vesijohtoputkihässäkät siistimmiksi ja turvallisemmiksi. Uusia kodinkoneita hankitaan. Ja sitten etsitään uudet vuokralaiset.

Vesijohdoista puheen ollen, välipäivinä Mies kohtasi ikävän yllätyksen, kun tulevassa kylppärissämme paukahti vanha vesijohto halki. Onni onnettomuudessa, että Mies oli kotona ja havaitsi asian heti ja sulki vesijohdon. Toinen onni oli, että olimme haju- ja pölyhaittojen takia eristäneet etuseinättömän kylppärin eteisestä rakennusmuovilla, muuten vesi olisi suihkunnut eteiseen ja siitä just valmistuneeseen ruokailutilaan. Kolmas onni oli oma laiskuutemme: emme olleet tyhjentäneet lattiasta kaikkia puruja, joten hiushalkeamasta sateena suihkunnut vesi osui muoviin ja siitä puruihin, jotka oli helppo, joskin työläs, lapioida jätesäkkeihin. Muu olikin pintakosteutta, jonka lämpöpuhallin kuivatti saman tien.

Niin ja se putkiremontti, ei se ole alkanut vieläkään ja suunnitelmat ovat taaskin hieman muuttuneet, joten ei se vielä hetkeen alakaan, pitää ensin selkeyttää, mitä mihin ja miksi (vuokralaisten irtisanomisaikahan oli maaliskuun alkuun saakka, joten mitään ei ollut tarkoituskaan aloittaa vielä vaan käyttää alkuvuosi suunnitteluun). Vuokra-asuntojen sisällä olevat vesijohdot on 50-luvun jälkeen jo kertaalleen uusittu, joten niitä ei ole kymmeneen vuoteen kiire uusia muuten kuin keittiömuutosten osalta, joten sikälikään putkirempalla ei ole kiire muutoin kuin hajoavien vesijohtojen pelossa.

Uusi ruokailutila ennen joulua, sohvan selkänojan yli katteltuna.

Olohuoneen takka ja muuri pitää vielä maalata.

Tassupöydällä on sukat jalassa, kysykää Voitolta, miksi.

Ruokailutilan tapetti ja muuri valmiit, listat puuttuu ja PorinMatin maalaus.

Olohuone sohvalta käsin.

Ruokailutilan nurkka ja Singerin jalka, pöytälevyn tekasin ihan ite.