Yksiö mullin mallin

Vuokra-asuntojen remontointi on käynnissä. Putkimiehen käytyä asiat alkoivat selkeytyä. Purimme yksiön keittiön, ja osoittautui, että kaapit olivat kuluneet, mutta hyväkuntoiset. Vähensimme kaappeja radikaalisti ja vaihdoimme niitten paikkaa mielestämme järkevämpiin kohtiin. Tai ainakin tuntuu järkevämmältä se, että tiskiallas on viemärin kohdalla. Aiemmin se kulki pintavetona sokkelissa ja puuhellan alla mutkitellen parin metrin matkan: enää ei juuri ihmetytä, jos ei aina vetänyt kunnolla. Palautamme myös sähköhellan muurin viereen ja kas, sen pistokekin on sillä kohtaa, enää ei tarvi parin metrin jatkojohtoa joka, oikein arvattu, kulki sokkeleiden ja puuhellan alla parin metrin matkan. Mistähän hölmölästä tän keittön suunnittelija oikein on ollut? Ei alan ammattilainen ainakaan. Kalusterugot ovat kuluneet ja hieman kellastuneet, mutta ehjät, joten niille en tee mitään. Ovet sen sijaan maalaan ja vaihdan niihin vetimet. Osa välitilan laatoista oli laastittu suoraan filmivaneriin, eli olivat lähinnä kiinni toisissaan saumalaastin avulla ja niinhän siinä kävi, että kun yhtä kopautti, ne putosivat kaikki. Loput laatat ovat sitten sitäkin lujemmin kiinni alustassaan, ja kun ei huvita piikkailla ja uudelleen muurata piipun pintaa, ne saavat  jäädä paikoilleen ja maalaan ne Otex + Luja -systeemillä. Keksin tähän liittyen oivan säästökohteen: aion liimata irronneiden tilalle vanhoja plus kellarista löytämiäni mitä sattuu -laattoja, ja maalaan nekin, näin saan yhdenmukaista pintaa välitilaan. Kun maali aikaa myöten kuluu, vuokralaisen vaihtuessa voi laattojen päälle vielä liimata dc-fixin. Ja näin päästään kymmenen vuotta eteenpäin, ja viimeistään siinä vaiheessa tuo keittö saa lentää täysin palvelleena mäjelle.

Kuten alemmasta kuvasta näkyy, oviaukko jää vain osittain uudessa järjestyksessä olevien keittiökaappien taakse. Gyproclevy täyttää aukon siististi, hella mahtuu kaapin ja muurin väliin oikeesti, vaikka kuva vääristääkin mittasuhteita hieman. Ja tosiaan nuo ralliruudutetut kaakelit saavat maalipinnan. Sinänsä hieno puuhella, Kotiliesi 50, tarvii kanteensa liesimustaa, runkoon uutta kuumuudenkestävää maalia ja luukkuihinsa krominkiillotustahnaa. Jos katsoo tarkkaan, voi huomata, että uusi lattia on jo paikoillaan. Nyt siis edessä on pientä maalailuhommaa.
Yksiön olohuone sen sijaan on jo voiton puolella. Katto on maalattu, no eihän siitä hyvää tullut, mutta valkoinen ainakin. Lisäeristimme asuntojen välisen seinän ekovillalla ja kipsilevyllä. Nyt jos jollekin tulee mieleen sanoa, ettei "vanhaa kunnioitettu", mitä helevettiä sekin tarkoittaa, voin todeta, seuraavaa: Ekovilla on nykyvastine kutterinpurulle, paitsi parempaa. Kipsilevy on hengittävä materiaali, ja meillähän on nyt jo asuntojen välisissä seinissä Gipsonit- kipsilevyä autenttisesti vuodelta 1955, niin että älkää alkako mulle. Keittiön vastainen seinä oiottiin ja oviaukko peitettiin kipsilevyllä niin ikään. Kahden muun seinän pinkopahvit tapettikerroksineen säästettiin (nyt hei sitä vanhaa kunnioittaaksemme), ja niiden tapetointi oli järkyttävän vaikeaa, eikä niistä hyvät tullu. Kuudenkymmenen vuoden aikana tapetoitujen kerrosten virheet näkyvät kaikki, niin ja pari omaakin lisäsin toki. Mutta huone on nyt modernilla tavalla viiskytlukuhenkinen, raikas ja valoisa, entinen keltabeige yleisväritys on enää muisto vain. Muurin maalaan, mutta en tiiä mitä tolle Kastor- peltiuunille tekis- on sitte jonkun ollut pakko purkaa siihen kiukkuaan ja hakata siihen vasaralla lommoja.

Kuvassa muuten näkyy, millaiselta lautalattiat näyttää, kun niistä on revitty juuttipohjainen, kauttaaltaan liimattu muovimatto pois: kaikki liima ja runsaasti juuttia jäi lattiaan, ja näkyypä niitten alla olevan jonkinlainen (kipsipohjainen?) tasoitekerroskin olevan. Lautalattiat jäävät näin ollen alusmateriaalin ja laminaatin alle odottelemaan. Ehkä ne joskus vielä kaivetaan esille, mutta ei nyt just, on nimittäin muutakin puuhaa ja tarttis saada asukkaatkin näihin asuntoihin.

Kaksiotakin olemme jo repineet. Sen keittiö menee täysin uusiksi, samoin kuin kaikki pintamateriaalit katosta lattiaan. Nyt sinänsä kiva asunto näyttää lähinnä parakilta, ja sen muuttamisessa takaisin 50-luvun puutaloasunnoksi onkin kova homma...

Fiksailua

Ollaan nyt vuoden päivät inhottu nykyistä keittiötämme.  Paitsi etteivät keittiön materiaalit ja värit miellytä meitä, se on myös pinttyneen likainen kaakeleista kaapinoviin. Työpöytätasot ovat näppärästi lian väriset, niin että niiden puhtaudesta on paha mennä sanomaan mitään muuta, kuin että takuulla ne ovat vähintään yhtä likaiset kuin kaikki muukin.

Ilmeisesti siksi siitä ei edes ole kuvia. Olemme tietoisesti rajanneet ison huoneen keittiönurkkauksen pois kuvista, vaikka ruokapöytä, kaksi maalattua seinää ja tuunatut komerot on esitelty jopa blogissakin. Ekassa kuvassa kuitenkin näkyy yläkaappeja sen verran, että saatte pienen käsityksen. Mitä lie visakoivua nuokin esittää, oikeasti ovat vielä oranssimmat eli rumemman väriset kuin kuvassa.
Asioiden päällystäminen kontaktimuovilla on pienessä mittakaavassa tuttua, mutta isojen juttujen tekemisessä olin ensikertalainen. 
Odottelin paikallisessa Prismassa maalin sävytystä ja satuin notkumaan dc-fix -myyntitelineen vieressä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Halpa pokkarikamerani vääristää värejä hieman, mutta idea käy ilmi: kylmä harmaa kaunisti jopa taustan kaakelit ja lattian, kun kaikki ei ole samaa haaleaa keltapunaruskeaa. Nyt liesituuletin ja hella istuvat maisemaan kauniisti. Teräksiset vetimet kaapeissa oli jo valmiina. Kolosesta, jossa jakkara on, on jo viety pyykkikone muualle. Kolo pitää vielä tuunata kivemmaksi jotenkin.

Elämme toivossa, että keittöremonttimme valmistuu (kunhan se ensin nyt alkaakin) tämän vuoden aikana, ja sen jälkeen puramme tämän ja muutamme makuuhuoneeksi. Kyse on siis lavastuksesta, joilla teemme elämästämme vähän viihtyisämpää muutaman kuukauden ajaksi. Sen jälkeen kaapit jatkavat elämäänsä kellarissa varastokaappeina ja tämä huone muuttuu makuuhuoneeksi. Tämän takia en tehnyt ihan viimeisen päälle. Prisman dc-fix oli vain 45 cm leveää, joten jouduin tekemään leveät ovet kahdesta osasta. Työtasot tein samaten monesta osasta. Muovikalvoa toki myydään leveämpänäkin, ja järkevää olisi ollut ostaa sitä. Kontaktin saumat kun tuppaavat näkymään, keräävät likaa ja pölyä ja vaikeuttavat hommaa. No ei ne ainakaan vielä näy.

Mies innostui auttelemaan. Yhden illan aikana telkkaria katsellessa irrotimme oven kerrallaan, vedin irti, ylimalkainen oven putsaus, tarra pintaan, vedin takas ja ovi paikoilleen. Pöytätasot teippasin viimeisenä. Marmorikuvio ei ole todellakaan suosikkini, mutta hei, sitä oli tarjolla ja väri oli kohdillaan, vaikka kuvio ei ollutkaan.

Jos tässä keittiössä olisi aikomus olla pitempään kuin muutama kuukausi, telaisin yhtenä iltana noitten kaakelien päälle Otex-kerroksen superlonitelalla, ja seuraavana iltana toisen kerroksen kalustemaalia päälle. Nyt en sitä tee, se olisi jo maalin tuhlaamista. Sitä paitsi muutakin maalattavaa on. Vuokra-asuntojen remontointi on hissukseen alkanut, ja ne on tarkoitus saada mahdollisimman pian valmiiksi, sen jälkeen on vasta oman keittiön ja kylppärin vuoro.

Kaappien ja työtasojen hinnaksi tuli 53,40 €. Oli hintansa väärti.
Aamulla iloinen yllätys oli, että keittiö on eri värisenä paljon valoisampi ja siten myös tilavamman tuntuinen.
Nähtäväksi jää, miten teippi kestää käyttöä.