Projekteja

Otan surutta työn alle vanhoja, huonokuntoisia mööpeleitä, yleensä 50- ja 60-luvun teollista tuotantoa, harvoin vanhempiakin, ja tuunaan niistä mitä milloinkin. Niillä ei tule koskaan olemaan sen kummempaa rahallista tai historiallista arvoa, ja usein ne ovat jo valmiiksi jollain tapaa pilalla, esim. viilupinta on kärsinyt kosteusvaurioita. Eli mitään talonpoikaisantiikkia en tuhoile sentään.

Kirpparit ja kierrätyskeskukset ovat hyviä paikkoja mööpelihankintoihin, ja muun muassa pari pientä lipastoa olen hankkinut tammelalaisesta Patinaputiikista. Sieltä olen löytänyt myös hauskoja alpakkalautasia ja -kulhoja, niitä joita mulla tosiaan on mökillä joka paikassa, ja kotonakin sitten joskus, kun on paikkoja, missä pitää niitä.

Taisto ihailee hortensiaa.

Taisto on tunteellinen koira, joka arvostaa esteettisyyttä ja tunnelmaa. Tässä hän on innoissaan paskakaivon kannelle ilmestyneestä asetelmasta (ruukun ja kahden euron sementtikoristushärpäkkeen on tarkoitus sammaloitua tai ainakin likaantua). Huomaa kieli! Ikean vanha turkoosi lyhty on tuunattu vasaralakalla ja likaantunut sen jälkeen ihan omia aikojaan. Parin euron saviruukun kylkeen on pyyhitty vedessä lionnut ulkomaalisivellin, kylläpä Vinhassa näyttää pigmenttiä piisaavan! Kammotussydänhärpäke maksoi todella kaksi euroa. Pitää varmaan sivellä se piimällä ja ripotella siihen jotain kaunista jäkälää.

Tuleva projekti.

 Joitakin päiviä sitten olin tapaamassa Hippipoikaani hänen kotonaan Riihimäen Hyttikorttelissa. Hänellä on kaunis ullakkoasunto yli satavuotiaassa tiilitalossa vanhojen omenapuiden ja perennojen keskellä. Ensi keväänä menen kuokan kanssa kylään... ja nappaan perennoja, mihin Hipin vuokraemäntä antanee luvan. Hyttikortteli on upea alue, ja aloittelevan muusikon on vissiin aika kiva viettää siellä taiteilijaelämää. Pojan kummisetä oli pari vuotta sitten kierrättänyt hänelle vanhat Iskun tuolinsa, jotka ovat Hipin ja hänen kavereidensa käytössä kerryttäneet itseensä melkoisesti taidetta vai mitä toi kuona nyt onkaan. Koska olin antanut Hipille huvilan (he hee) vintiltä kaksi vánhaa, mutta vähän pienempää nojatuolia, päätti hän kierrättää kummisedältä saamansa ainakin joksikin aikaa minulle. No sehän sopi, kun sohva odottelee pakkauksessaan olohuoneen valmistumista. Huomasimme oitis, että tuoleissa on mahtavan hyvä istua edelleen. Kun aikani katselin tuoleja, aloin tykätä niistä, mutta ehdottomasti uudella verhoilulla ja pitää noille ysäri-kirsikka-käsinojillekin jotain tehdä... Kun saan tuolit tuunattua, kaikki tulevat haluamaan ne...

Lipasto ennen.

 Vuosi sitten tein tämmöisen. Söpö lipasto, mutta kulahtanut, ihan vankka ja ryhdikäs kuitenkin. Ei todellakaan mikään antiikkiesine. Parista kohtaa oli viilu hieman irti alustastaan. Laitoin astiapyyhkeen kaksin kerroin ja silitysraudalla painelin viilun suunnilleen kiinni alustaan (niksi toimii joskus, muttei aina, riippuu kai siitä, miten ja millä viilu on liimattu alustaansa.
Hioin enimmän kiillon ja isoimmat kuhmut pois ja maalasin puolihimmeällä Helmi- kalustemaalilla. Sillä ei kuulemma saisi viilupintaa maalata monestakaan syystä, mutta no jaa. Tämä kaunokainen vietti viime talven kylmällä kesämökillä.

Irrotin puunupit varovasti, niitä ei oltu porattu läpi vaan ne oli liimattu kuoppiinsa, joten porasin läpi kuopan ja kiinnitin Pompotista ostamani maatuska-vetimet paikoilleen. Ja kas! Ikkuna mahtuu aukeamaan, ja laatikot kätkevät sisäänsä niinkin arkisia asioita kuin kaikenkarvaiset laturinjohdot. Verhon takana nimittäin on pistorasia, ja tuo on hyvä latauspaikka (jos ei unohda ikkunaa auki sateella). Jälkeen-kuvassa vasemmalla muuten näkyy toista puoliskoa olohuoneen pariovista. Maalasin sävyllä Oleanteri, ja kun en saanut kahvaa irti ja se oli täynnä edellisiä maaliroiskeita, maalasin kahvat vasaralakalla. Tätä ennen ovi oli puolukka-ruispuuron värinen ja sitä ennen tummanvihreä, ja ihan ensimmäinen väri oli volvonsininen. Koska lasiruutujen reunoissa oli eri maaleja, kittiä ja lisäksi jotain tahmeaa vielä, rapsutin isoimmat kököt pois ja vedin päälle kangasteipin. Niin ja toi verho, se odottaa lyhentämistä. On odottanut jo aika kauan...

No sittenhän olin ostanut kirpparilta mukatiikkisen Ikean kylppäripeilin, en muista onko siitä jo kuva,

no laitan uudestaan. Maalasin nuo tummanpuhuvat raamit vaaleanharmaalla himmeällä Helmellä, sillä samalla jolla rappukäytävän puolipaneelitkin. Koristelin peiliä vielä washiteipillä, jossa on harmahtavalla pohjalla kultaisia pilkkuja. Kylppärimäisyys katosi ja mittasuhteetkin tuntuivat muuttuneen.

Peili näyttää hassusti ikkunalta varsinkin, kun se roikkuu tuossa pinkopahveista riisutulla eteisen seinällä. Aika hauska juttu, vaikkakaan sitä en suunnitellut . Kaikissa kuvissa näkyy rojukasoja ja sotkua, joihin alan jo pikkuhiljaa kyllästyä, niin että jouluksi on ainakin olkkari valmis! Mehän hukutaan kohta näihin mun tuunausprojekteihin kaiken lisäksi!

Patinaputiikista matkaani oli jossain vaiheessa kevättä tarttunut pikkuruinen radiopöytä (kuulemma semmoisen päällä on pidetty radiota), ja kalusteeseen sopiva radiokin mulla sattuu olemaan jemmassa. Se on ilmeisesti joskus ollut petsattu ja lakattu, mutta sen jälkeen laskin vaaleankeltaisen, tummansinisen ja valkoisen maalipinnan ja lukuisia kotimaalareiden jättämiä valumajälkiä. Komeronovien maalia eli lilaa himmeää Helmeä oli jäljellä, joten hioin pahimmat maalinorot pois ja pintaa sileämmäksi ja maalasin pikkupöydän. Yksi pöyydän jaloista on saanut vuosien saatossa hiukan osumia vinksottaa aavistuksen vinossa, ja taoin sitä vasaralla niin paljon suoremmaksi kuin sain (patalappu välissä niin ei jää vasaranjälkiä), mutta vino se on

edelleen, jos tarkkaan katsoo. Pöytä ei kuitenkaan keiku. Se on muuten sen korkuinen, että sopisi hyvin yöpöydäksikin. Oikeastaan väri olisikin tulevaan makuuhuoneeseemme sopiva. Jälkeen-kuvassa mööpeli ei näytä kovin kivalta, kun väri riitelee taustan (huvilamme makuuhuone) vihreän seinän kanssa. Oikeesti se on ihan jees ja väri sopii kauniisti yhteen tummaksi petsatun radion kanssa. Otan kuvan sitten, kun saan kaivettua radion esille ja putsattua sen.

Maalaan aina kaapit ja laatikot myös sisältä

kahdesta syystä: ensinnäkin se on minusta kivan ja siistin näköistä, ja toiseksi se häivyttää epämiellyttävät hajut aika tehokkaasti. Tällä kertaa kävi niin, että laatikko olikin niin jämpti, ettei nyt kulje kunnolla, joten joudun hiomaan sekä laatikon ulkosivua että pöydän laatikkouran sisäpuolta hiukan. Kyse on jostain puolesta millistä korkeintaan.

No uusimman tuunauksen tein viikonloppuna mökillä, eikäs ku huvilalla, lalallaa, sienestyksen, sienten putsaamisen, paistamisen ja kuivaamisen lomassa. 
Olin lukenut sisustusblogeista, lehdistä ja kuullut kavereilta, että kalkkimaali (Jeanne d'Arc Vintage Chalk Paint vieläpä) on niin mullistava ja käänteentekevä, että sillä voi maalata ihan mitä vaan, seiniä ja mööpeleitä ja kaikesta tulee niin iiiihanan patinoitunutta ja silkinhimmeää ja luonnollista ja vaikaks mitä. Okei, tilasin maaleja Keltaisesta Kartanosta, ja ne tulivatkin muutamassa päivässä. Ilahduin, koska palvelu oli hyvää, koska sain maalit viikonlopuksi ja ennen kaikkea koska ne oli niin kauniisti paketoitu! Vaaleanpunaisesta lahjanauhasta oli tää höppänä melkoisen hyvillään! Paketti näkyy muuten ylempänä tuoliprojektikuvassa siinä vasemmanpuoleisella tuolilla.

Pappani, eli siis äitini isä, oli hyvin erikoinen persoona. Hänen harrastuksiinsa kuului maalaaminen,

välillä kammottavinkin seurauksin. Hän muun muassa maalasi silloisen rantasaunamme hieman ruostuneen kiukaan räikeän vaaleanvihreällä metallimaalilla, mikä oli jo ihan kamalaa sinänsä. Pahin paljastui vasta, kun kiukaaseen tuikattiin valkea: hän ei ollut lainkaan tullut ajatelleeksi, että maalin pitäisi varmaan olla lämmönkestävää. Tämä ei ollut. Katku oli kamala. Pappa myös maalaili huonekaluja aikansa kuluksi, ja yhdisteli maalinloppuja keskenään mamman ja äitini kauhuksi. Värit nimittäin olivat toisinaan hieman outoja. Olin jo edellisenä kesänä tehnyt kamalan työn, kun olin poistanut useita omituisen värisiä maalikerroksia kahdesta vanhasta tuolista. Toiset kaksi tuolia odottivat vuoroaan. No, otin toisen, myrkynvihreän tuolin, ja hioin vihreää maalia jonkin verran tarkoituksena karhentaa sitä hieman. Sitten otin vaaleanpunaisen (no totta kai) kalkkimaalin ja aloin maalata. Ensimmäisellä kerroksella ei tapahtunut mitään, eikä juuri vielä toisellakaan, vaan tuoli nökötti edelleen vihreänä, joskin väri oli samentunut hieman. Ei tästä mitään tuu, ajattelin, mutta sudin tuolin pintaan vielä kolmannenkin kerroksen. Ja kas, tuoli alkoi näyttää vaaleanpunaiselta. Neljäs kerros tasasi ja syvensi väriä, ja uskon, että viidennen kerroksen jälkeen tulos olisi ollut jo ihan hyvä, mutta sitä en ennättänyt vetää, kun oli lähdettävä kotiin. Pinta on kaunis, himmeä, kalkkimainen taikka liitumainen ja väri ihana, mutta mutta. Vieressä oli himmeällä Helmellä kahteen kertaan maalattu radiopöytä, enkä osaa sanoa, onko noilla merkittävää eroa, paitsi että sataan kertaan maalaaminen vie aikaa! Lisäksi on ymmärtääkseni niin, ettei kalkkimaali kestä kulutusta, vaan mööpeli olisi vielä vahattava. Ja sittenhän pinta varmaan on ihan saman näköinen kuin Helmellä maalattu, ja vahan päälle ei sitten enää voikaan maalata millään! Aion kuitenkin maalata vielä toisen tuolin, ja ehkä ne kaksi muutakin, ja muodostan mielipiteeni vasta sitten.

....niin ja yksi vastaus siihen, mitä mä niillä alpakka-astioilla teen:

Pallokynttilä ja alpakkamalja.