Talon maalausta jatkettiin lokakuun seitsemänteen päivään asti, jolloin purettiin vuokrateline ja laitettiin pensselit santaan ulkokuoren osalta. Katonaluslaudoitusta jäi paikoin maalaamatta, ja ikkunankarmit odottavat ensi kesää, tai jopa seuraavaa, mutta niitä lukuun ottamatta talomme ulkoasu on nyt jo ihan semmoinen kuin halusimmekin sen olevan.
Syksyn sää suosi maalausurakkaa, mutta itse en alustavista suunnitelmista poiketen ehtinytkään enää syys- lokakuussa osallistua siihen niin paljon, kuin olisin halunnut. Ensinnäkin olimme unohtaneet, että minulla on vakava korkean paikan kammo. En todellakaan kyennyt olemaan heiluvalla telineellä kantapäät rapsakasti kuuden metrin korkeudessa. Maalasin sitte kivijalkaa, mikä tietty piti sekin jonkun tehdä, eikä huonoselkäinen Mies olisi kyennyt istumaan lypsyjakkaralla ja maalaamaan kumarassa. Tuli siinä minunkin iskias kipeeksi.
Kun telineen korkeus pudotettiin neljään metriin, kykenin maalaamaan, mutta Miehen mukaan homma kävi kuin hidastetussa filmissä. Pelkäsin koko ajan, että teline kaatuu, tai että putoan, tai että jompikumpi meistä yhtäkkiä kaatuu toisen päälle ja teline kaatuu. Olin joskus nähnyt Myytinmurtajissa, että ne hyppivät sillalla ja saivat sen värähtelemään ja silta sortui, ja olin täysin varma, että jos jompikumpi meistä kävelee telineellä, sama tapahtuu. "Nii ja sitten talokin alkaa värähdellä ja sortuu" sanoi Mies vakavalla naamalla. Nii just! Tajusithan sä!
Toiseksi, opintovapaalla tai en, satuin menemään töihin ja ainakin toistaiseksi ihan jäämään sinne, mutta ei siitä sen enempää, lastensuojelua kuitenkin. Kiva olla taas töissä, mutta en mä vieläkään tiedä, mikä musta isona tulee. Yksi iso plusjuttu duuniin menossa oli, että tapaan päivittäin täysjärkisiä aikuisia selvin päin olevia ihmisiä, jotka juttelevat mulle asiallisesti. Eikä tää nyt tarkoita mitenkään sitä, että Mies olis yhtäkkiä alkanut dokaamaan tai puhumaan rasittavia, mutta ihan pelkkä sen seura ei riitä vaan kaipaan muitakin aikuisia kontakteja.
Onneksi olen hitaasti alkanut tustua ihmisiin kesän mittaan: viereisessä talossa asuu oikein kiva nuori perhe, ja juttutuokiot heidän kanssaan ovat olleet monen päivän valopilkku. Koirien kanssa lenkkeillessä kertyy uusia tuttuja, varsinkin niistä naapureista, joilla on koiria, ja niistä, jotka remppaavat talojaan samalla alueella. Erilaisissa päihteissä olevien ihmisten sönkötystä en jaksa kuunnella yhtään, kaikista vähiten omalla pihallani, eikä mulla oo mitään velvollisuutta semmoiseen. Silloin tällöin mietin tontin aitaamista ja sitä, kannattaako vuokralaisia lainkaan ottaa. Portti ja sähkölukko kaukosäätimellä olis siisti juttu. Mutta kattellaan ny.
Kolmanneksi, kaiken tuon ohella on pitänyt ulkoiluttaa koiria, laittaa mökki talvikuntoon ja sienestää. Sienestys jäi kyllä harmittavan vähiin tältä syksyltä, vaikka ei uskoisi, kun pakastinta katsoo. Kuivattuja sieniäkin on taas aika paljon. Tämän syksyn uudet rakkaudet olivat leppärousku ja viiruvalmuska. Vävypoika löysi kehnäsienen, mutten onnistunut löytämään niitä lähimettästä enempää. Tänä vuonna sienet olivat hyvälaatuisia ja toukattomia.
Tätä kirjoittaessa mökki on jo talviteloilla ja olohuoneen remontti kesätauon jälkeen etenemässä. Laitetaas muutama kuva siitä, miltä Ameriikassa nykyisellään näyttää:
 |
| Uudet postilaatikot on jo ostettuna. Talon numero puuttuu kulmasta vielä. Joskus ikkunoihin tulee sälekaihtimet ja toivon mukaan asukkaat joka asuntoon, ja verhot ikkunoihin. |
 |
| Katon maalaus on ohjelmassa ensi kesänä tai viimeistään seuraavana. Katto on hyväkuntoinen mutta likainen ja sammaloitunut. |
 |
| Se puolisko, jossa me asutaan. |
 |
| Asiat on hieman muuttuneet. |
 |
| Ikkunoiden kunnostuskin on ohjelmassa parin seuraavan kesän aikana. |
 |
| Sitten vielä pihatöitä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti