Arkistojen aarteita, osa kaks

Hätsii. Sairastelu senkun jatkuu, eikä mikään etene. Arkistojen pöyhintä jatkukoon!

Esittelen muutaman huonon kuvan avulla ehkä isointa ja onnistuneinta huoneenmuutosprojektiamme koskaan: kesähuvilan takkahuoneen kokonaisvaltainen kunnostus.

50-luvulla, kun pappani rakensi huvilaa perheelleen, rakennettiin keittiöön puuhella. Muodin mukaisesti pappani halusi olo/makuuhuoneeseen avotakan, kulmamallin vieläpä. Hänellä oli visio siitä, millainen siitä tulisi. Valitettavasti hän kuitenkin palkkasi takkaa muuraamaan paikalliset "muurarit", minkä seurauksena takasta tuli paitsi erittäin ruma, myös erittäin huonosti vetävä ja heikkotehoinen. Koko suku inhosi tuota takkaa jo alkuvuosilta asti, ja sen jälkeen, kun taloon saatiin sähköt 70-luvun mittaan, nokinen kiroilu takan kanssa vähitellen hiipui, ja lämmitys alettiin hoitaa sähköpatterien avulla.
Takkaan liittyy toki hitunen nostalgiaa. "Jaaha, käpykaarti kokoontuu" sanoi pappa ja iski silmää, ja niin me lapset keräsimme ämpäriin männynkäpyjä, jotta saatiin hieno hiillos ja paistettiin Hakalan Suomi-makkaraa hiilloksella. Heh, minulle selvisi vasta koulun historiantunneilla, mikä vitsi tuohon käpykaartiin sisältyi. Juuri muuta nostalgiaa takkaan ei sitten liitykään. 70-luvun tyyliin takan ulkonäköä oli yritetty maalilla parantaa. Ei parantunut. Kun takkaa ei enää lämmitetty, sen reunoille alkoi kerääntyä kaikenlaisia koriste-esineitä, eikä se ulkonäkö siitäkään parantunut. "Pitäis purkaa koko takka" sanoi äitini usein. No, yhtenä syksyisenä viikonloppuna, me purimme. Siihen tarvittiin kahdet kottikärryt ja riittävästi juomia. Joskus vielä hankin puretun takan tilalle kauniin, kompaktin varaavan takan.

50-luvun pulavuosina oli yleistä, että lattia tehtiin kovalevystä, joka maalattiin kiiltävällä maalilla. Jossain vaiheessa sen päälle oli sitten hankittu kova, vahattava muovimatto. Sen päälle oli 70-luvulla liimattu juuttipohjainen, pehmeä muovimatto (samaa kaameaa mattoa on revitty Ameriikassakin lattioista). Talvikylmä mökki ja juutti parin muovin välissä ei ollut kovin hyvä yhdistelmä, ja tuppasi haisemaan tunkkaiselle. Pelkäsimme jopa sen aiheuttaneen jonkinlaista kosteusvauriota. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan muovimattojen alta paljastui oikein terve ja hyväkuntoinen levylattia, jonka päälle laitettiin hengittävä alusmateriaali ja parketti.

Seiniin on 60-luvun lopulla laitettu modernisti, silloisen muodin mukaisesti, lastulevyt raoilla. Asia, jota suomalaisessa rakennuskulttuurissa inhoan ehkä kolmanneks eniten. Toiseks eniten. Jopa eniten.
Jonain päivänä otan yleisavaimen (mikä tarkoittaa siis sorkkarautaa) ja revin lastulevyt pois ja katson, minkälaisella tapetilla huone oli joskus tapetoitu, ja laitan pinkkareitten päälle uuden kerroksen tapettia, mutta sitä odotellessa päädyimme hyvin epäortodoksiseen ratkaisuun: pursotimme rakoihin elastista akryylimassaa, liimasimme seiniin lasikuitutapettia ja maalasimme ne. Toki raot nytkin näkyvät, mutta eivät häiritsevästi, ja akryylimassa elelee lastulevyjen mukana. Remontissa pääasia oli huoneen siistiminen ja stailaaminen, ja siinä mielestäni onnistuimme pienellä budjetilla loistavasti. Vanhat, parketista tehdyt verholaudat otin talteen ja teen niistä olohuoneeseen hyllyt, kunhan ehdin, ehkä ensi kesänä. Huonekalut ovat samat kuin ennen, ja värimaailma muotoutui niitten ja parin vanhan taulun mukaisesti. 
Ruokapöytää oli siihen aikaan, kun syöjiä oli kymmenen ja joskus enemmän, suurennettu laittamalla sen päälle iso reunustettu lastulevy. Olimme irrottaneet sen ja tein siitä sängynpäädyn, jonka voi tarivttessa nostaa ruokapöydän päälle takaisin, jos haluaa sitä suurentaa.
Ja mitäs vielä... Vintiltä löytyi kosteusvaurioinen pikku kaappi, ja kosteusvaurioinen ja maalitahrainen pärearkku, ja no, kuvat kertokoot:

Ennen. Ai joo yks ylimääräinen sänky hävitettiin kyllä tästä etualalta. Silti on jäljellä ihan riittävästi makuupaikkoja.

Ennen.

Piironki pääsi pois nurkasta, keskelle huonetta, poistetun sängyn tilalle. Pitää ottaa kuva siitäkin. Kuitenkin, huoneen muodonmuutos on mielestäni onnistunut ja vanhan huvilan tunnelma saatu esille.

Tässä takkahuoneen ihana kalusto, jonka äitini on tuunannut valkoisella maalilla ja vakosametilla joskus 70-luvulla, eikä oo tarvetta siihen puuttua. Kaunis kalusto. Valitan kuvassa näkyvää sotkua. Verhot puuttuu ja valaisinkin on nykyään eri, joten pitää tästäkin ottaa keväämmällä uudet kuvat.

Kiva, mutta huonossa kunnossa ja haisee.

Vielä kivempi, korjattu eikä haise.

Löytyi vintistä, oli vähän hajalla, likainen, kannessa maalitahroja.

Tämmönen se on nyt.

....Niin joo, ja ylimmässä kuvassa näkyy hirvensarvet, jotka olivat likaiset ja jostain kumman syystä täynnä tummanvihreitä maalitahroja. Päättelin, että aikoinaan kun joku oli maalannut olohuoneen seinän tummanvihreäksi (kyllä!), ei ollut viitsinyt irrottaa sarvia vaan maalannut siitä ympäriltä vekkulisti. No, sarvet koristavat vintinrapun seinää. Maalasin nekin tietenkin, ja valkoinen maali on kivempi kuin tummanvihreät pilkut:

Sarvet.

Kesää odotellessa: arkistojen aarteita osa yks.

Sairastuin influenssaan ja samaan aikaan toisaalla Mies pamautti kirveellä kätöseensä yhdeksän tikin mittaisen palkeenkielen. Remontti on siis ollut tauolla. Kun en ole muutakaan jaksanut, olen järjestellyt valokuvia tietokoneen ja kahden muistitikun syövereistä.
Ennen Ameriikkaan muuttoa, paitsi että teimme pientä pintatemonttia silloiseen kotiimme, päivitimme suvun kesämökin 2000-luvun kuosiin.
Isoisäni rakensi kesähuvilan joskus 50-luvun puolen välin tietämillä niistä materiaaleista, joita sattui saamaan. 60-luvun lopulla taloa laajennettiin. Vuosituhannen vaihteessa vanha. laho rantasauna sai väistyä uuden, talviasuttavan saunamökin tieltä. Pari vuotta sen jälkeen äitini remontoi vielä keittön. Muuten huoneet ja ulkoasu ovat jääneet menneille vuosikymmenille. Kun vanhempani luopuivat mökillä käymisestä ja me aloimme viettää siellä entistä enemmän aikaa, aloimme toki tehdä myös remonttia. Mun isovanhemmat eivät muuten koskaan sanoneet tuota paikkaa kesämökiksi, vaan aina huvilaksi. Se tuntui minusta lapsena nololta, kun kaikilla muilla oli mökki ja meillä muka huvila, mutta nyt näen siinä sanassa vanhan maailman tyylikkyyttä.
Remontti on toki minun näköiseni, joten väriä ja hassuja ratkaisuja löytyy jonkin verran (kunnioituksesta vanhempiani kohtaan olen kuitenkin hillinnyt itseäni aika tavalla). Mutta siis, tämmöistä me saatiin aikaan:

Puusee ja liiteri 70-luvun alkuvuosilta, autenttisessa asussaan.

Puusee ja liiteri muutaman vapaapäivän jäljiltä.

Huvila, maalattu 70-luvun alussa.

Maalattu kauttaaltaan, talon alle rakennettu uudet ritilät, pihaa siistitty.

Sisälle oli tehty 70-luvulla lisää kaappitilaa.

Tyttären kanssa maalattiin, tapetoitiin, laitettiin kivemmat vetimet.

Ei löytynyt enää ennen -kuvaa. Tässä on jo purettu massiiviset verhokotelot sun muut koteloinnit, pienennetty ruokapöytä alkuperäiseen kokoonsa ja käännetty toisin päin.

Tässä on siistitty, maalattu, laitettu uusi tammiparketti.

Näkymä rannan ovelta olohuoneeseen päin. Olohuonekin on sittemmin remontoitu, mutta siitä en löytänyt kuvia. Höh.

 

Vinttiin vievät raput oli kivasti koteloitu, no me purettiin toi kotelo ja tehtiin seinä ja siirrettiin ovi rappujen yläpäähän.

Tämmönenhän tää oli mun lapsuudessa, ennen energiakriisiä.

Raput on sittemmin maalattu hiekansävyllä ja vaaleana näyttävät paljon kevyemmiltä. Harmi, ettei siitäkään ollut kuvaa. Pitää pian päästä sinne kuvaamaan lisää!