Onnellisuuden päivä

Paitsi että tänään on YK:n Onnellisuuden päivä, tänään on ollut myös mun onnellisuuden päivä! Säämiehet ovat luvanneet, että talvi loppuu tänään ja huomisesta alkaa kevät. No, kevät näyttää alkavan melkoisella lumimyräkällä, mutta ei haittaa.
Oltiin aamupäivällä ostoksilla ja Antin konditoriassa kahveella. Käytiin Taiston kanssa pitkällä lenkillä puistoissa. Sitten käveltiin juuri alkaneen lumisateen läpi Ravintola Köökkiin syömään. Koska lounasaika oli jo ohi, eivätkä iltasyöjät (jep, lähes täyteen varatut pöydät niin tänään kuin huomennakin) vielä saapuneet, saimme nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta ja hei: Loistava nuori kokki! Ihana miljöö. Ystävällistä palvelua. Lähiruokaa. Eettisesti tuotettua ravintoa. Maailman paras ruokakumppani. Takaisin käveltiin viimassa ja lumipyryssä välietapin kautta (välietapissa kauniisti laskettu Guinness, wish it was mine, ja huonohkoa punkkua, jonka mukava seura ja kiva ympäristö paransi).
Olen onnellinen tiedostaen, että onnelliseen elämään kuuluu myös surua ja vastoinkäymisiä. Ismo Alankohan sen on jo joskus kauan sitten sanonut jotenkin niin, että "Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta
oma"
 Ja omaltahan tämä kovasti näyttää.

Joo, mutta työ/vierashuoneen eli nykyisen makuuhuoneemme kuvat olen luvannut laittaa. Huoneessa on edellisen makuuhuoneen mööpelit, eikä se tosiaankaan ole millään lailla sisustettu. Mutta tältä se nyt toistaiseksi näyttää:

No Taistohan se taas meidän sängyssä...

 Kaapin ovet saivat uuden ilmeen. Seinistä purettiin pinkopahvit ja niiden päällä olleet noin viisi tapettikerrosta plus yksi porkkananoranssi maalikerros. Haluan ajatella, että ehkä tässä on 70-luvulla asunut joku Finlaysonin työntekijä, jolle on yhtäkkiä pälkähtänyt päähän maalata makuuhuone oranssiksi. Okei, ehkä outo ajatus... mutta toisaalta, jotain vuonna -71 mun vanhemmat halusivat maalata silloisen saunamme pukuhuoneen juurikin porkkananoranssiksi. Ja maalasivatkin.

Maalari on lehmä.

Enivei, mihin ihmeeseen jäinkään, niin siis siihen, että tämä talo on huolella tehty ja puruilla eristetty vuonna 1955. Ja kun hommat on tehty huolella, ei  niitä ole mitään tarvista vielä tänä vuonna muuttaa. Joten siis, pinkopahvit revittiin ja niiden alla olleeseen vaakalaudoitukseen ei koskettu, vaan kiinnitettin suoraan siihen 6 mm paksut saneerausgyprocit. Ai juu, ja teille, jotka nyt vuodatatte kyyneleen, että "ei gyproccia" jne, kuva vuodelta 1955. Asuntojen väliset seinät on tehty KIPSILEVYSTÄ nimeltä Gipsonit. Maalari on tuolloin ollut lehmä (ei kamalasti eroa nykytilanteeseen).

Tälleen meidän remppa etenee hitaasti, mutta varmasti. Pakkasta on pari astetta ja ulkona lumipyry on muuttumassa jäiseksi tihkuksi. Aamulla, kun herään onnellisena, tulen huomaamaan, että on tullut kevät. Maailma on oikeassa järjestyksessään ja aion  keskittyä vaihteeksi opintoihin.

No Taistohan se...

Kuvastoa

Taisto 1 v 2 kk.

No Taistohan se tässä, kaikkien Taiston ystävien iloksi. Olin Taiston kanssa tänään rokotuksella ja eläinlääkärin tarkastuksessa, ja Taiston sporttisuutta ja leikkisää luonnetta kehuttiin kovasti. Taisto on oikein hyväkuntoinen nuori uros. Eläinlääkärireissun jälkeen Taisto pääsi vielä leikkimään Lotta-ystävänsä kanssa. Tällä kertaa en päässyt itse mukaan, mutta Miehen kertoman mukaan Taisto ei tällä kertaa ihan koko aikaa miettinyt seksipuuhia, vaan ehti keskittyä muihinkin aktiviteetteihin. Iltalenkin jälkeen Taisto onkin ollut väsynyt poika.

Kaivoin esille vanhoja kuvia ja otin vertailun vuoksi uusia. Ensiksi pari kuvaa nykyisestä keittiöstä, tulevasta makuuhuoneestamme.

Keittiö ennen.

Tämä ei ole ihan alkuvaiheesta, mutta seinät ja kaapinovet ovat kuitenkin vielä alkuperäisessä asussaan, joskin puhdistettuina, kaikenlaiset naulat ja ripustuskoukut on poistettu seiniltä ja reiät kittailtuna.

Keittiö ennen.

Kaikkea likaa ja tupakantervaa emme saaneet irti pesemällä. Toivomme kuitenkin, että saimme ne riittävän puhtaiksi. Kaikkien pintojen maalaaminen Otexilla ei tunnu ajallisesti eikä taloudellisesti kannattavalta, joten pesemme, maalaamme, toivomme parasta ja varaudumme siihen, että joitakin pintoja joudutaan maalaamaan vielä uudelleen. (mä en ole aina ennenkään noudattanut Tikkurilan pohjatyöohjeita, eikä mitään katastrofaalista ole tapahtunut). Kuvissa näkyvä jääkaappi oli keittiössä valmiina, pikkupakastin kiersi ensin mun äidiltä mun tyttärelle ja nyt mulle. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään museoesine, vaan pakastin on kymmenisen vuotta vanha. Kodinkoneet menevät kellariin heti, kun sähkömies ehtii vetää sinne sähköt.

Katto oli hyvin likainen. Se oli muuten hyväkuntoinen, mutta huonosti tasoitettu. En kuitenkaan alkanut sen kummempiin tasoituspuuhiin, vaan maalasin katon muutamaan kertaan, jotta sain sen suunnilleen valkoiseksi. Sivumennen sanoen en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kun pelätään, että valkoinen väri kellastuu taikka likaantuu, maalataan jo valmiiksi kellastuneella (luonnonvalkoinen) taikka likaisenvärisellä (maalarinvalkoinen). Toki nuokin sävyt jonnekin sopii, no maalarinvalkoisesta en oo ihan varma, mutta turhaan ihmiset sitä puhtaanvalkoista mielestäni pelkäävät. Nykymaalit eivät kellastu, ja lian voi putsata taikka maalata uudelleen.

Komerot ennen.

Komerot olivat kolhuiset ja kovia kokeneet. Lakkapintakin oli paikoitellen rikki ja ovien alareunat ja kahvojen ympäristöt piinnttyneen likaiset. Enkä mä ehkä kuitenkaan halua asua lakatun vanerin ympäröimänä, siitähän olen maininnut ennenkin. Komeron ovet maalasin samalla maalilla kuin työ/vierashuoneessakin eli Tikkurilan himmeällä Helmi-kalustemaalilla, sävy Lumo. Pesin ensin ovet ja vähän näytin satakakskymppistä santapaperia niille, kevyellä otteella. Komeroiden reunat kuten ikkunanpokatkin maalasin puolikiiltävällä valkoisella Helmellä ja sivut ja ohuen komeroiden välin samalla maalilla kuin seinät. Vanhat kahvat saivat jatkaa tehtävässään. En lähtenyt paklaamaan kolhuja, vaan päätin, että saa näkyä, että ovet ovat vanhat. Pitää ne ajetut kilometrit näkyä! Uusia, sileitä ovia saa kaupasta, mutta ei ne minua kiinnosta.

Ta daa! Samat komerot nyt.

Olen ihan älyttömän tyytyväinen komeroiden uuteen ulkonäköön. Ne eivät näytä enää keittiökomeroilta, mutta sehän on tarkoituskin: keittiöstä tulee meidän makuuhuone. Kruunut ovat halpahallista hamstraamaltani tarra-arkilta peräisin. Sain nämä eilen viimeisteltyä, ja eilen illalla ja tänään olen katsellut niitä moneen kertaan. Maalasin niin nämä kuin työ/vierashuoneenkin komeroiden ovet myös sisäpuolelta. Sitten, kun saan keittiökamat sun muut roinat pois kaapeista, maalaan ne kauniiksi myös sisältä (ja niin häipyy viimeisetkin kessunhajut ja pinttyneet liat). Kuvia saa suurenneltua klikkaamalla, muuten. Verho komeroiden vieressä on riihimäkeläisestä Homeberrystä kympillä ja jatkaa matkaa mökille keittiöön ja on siksi aavistuksen liian kapea tuohon ikkunaan, mutta voin elää sen asian kanssa.

Jenkkikaappi.

Uusi jääkaappi on tullut. Se on Schaub-Lorenz -merkkinen retromallinen jenkkikaappi. Sama Gorenjen koneisto ja pitkälti sama muotoilu kuin Smegillä, mutta hinta vain kolmannes Smegin hinnasta. Idea siis on, että uuteen pienehköön keittöömme tulee tämä jääkaappi, ja kellariin sitten se vanha ja pakastin, ja siellä voi säilyttää tavaroita, joita tarvitsee harvemmin.

Keittiön toinen seinä.

Hassua, kuinka pieneltä isoäitini vanha kampauspöytä näyttää kuvassa. Kamera jotenkin vääristää mittasuhteita. Mun olisi pitänyt rajata lamppu ja ruokapöytä pois kuvasta varmaan. Joka tapauksessa, oon tähänkin näkymään ihan tyytyväinen ja otaksun jopa, että kampauspöytä on lopullisella paikallaan.

Huomaan, että työ/vierashuoneen kuvien lataaminen ja niiden kommentointi jää huomiseen, koska nyt mua kutsuu sänky ja Mad Menin kolmas tuotantokausi...

Mihin katosi helmikuu?

No lyhythän se helmikuu on, muttei se selitä, miksen ole kirjoitellut mitään. Antennittomuus selittää blogittomuutta jonkin verran: kun emme nähneet telkkarikanavia, jotain piti silti iltaisin tylsänä töllöttää-
ratkaisu oli Netflix. Se taas tarkoitti sitä, että läppäri oli kiinni telkkarissa. Bloggaa siinä sitte. Sitten kun antennimies lopulta helmikuun puolessa välissä saapui, alkoivat olympialaiset, joita minäkin innostuin toljottamaan...

Opiskelu ei ole oikein innostanut, ja läppärin esille ottaminen merkitsee lisää huonoa omaatuntoa, siis läppäri jää usein ottamatta esille. Siinä tärkeimmät tekosyyt blogihiljaisuuteen.
Tekosyiden lisäksi luulen, että tarvitsin jonkinlaisen katkon tai erätauon. Olen ikäänkuin laskeutunut uuteen elämänvaiheeseen ja elämäntapaan, ja se on vaatinut sisäistä pohdintaa, josta ei heti aluksi ole tullut mitään julkaisukelpoista materiaalia. Eikä ehkä vielä pitkään aikaan siltä osin tulekaan. Aiheita kyllä jo alkaa hahmottua.

Taistolle kuuluu pelkkää hyvää. Hän kehittyy ja oppii uusia asioita. Se vaan tapahtuu niin kovin hitaasti, ettei sitä meinaa lainkaan huomata. Kävelemme pitkiä lenkkejä päivittäin, ja osan matkaa (puistoissa ja pyörätiellä) Taisto kulkee vapaana, ja otamme hänet kiinni hihnaan kun tulee toisia koiria taikka pieniä lapsia vastaan. Heitä Taisto ei voi vastustaa, vaan menisi innokkaana rakastamaan. Taistohan on eläintykinkuula, jonka rakkautta ei parivuotiaan lapsen taikka chihuahuan luusto tahdo kestää.

Remonttirintamalla on tapahtunut yhtä sun toista, vähän sama ku Taistolla: hommat etenee, mutta kovin hitaasti! Jotain sentään:

Taisto auttaa.

 Työ/vierashuone valmistui sopivasti olympialaisten alkuun mennessä. Aluksi se toimii meidän makuuhuoneena. Sähkötöitä tehtiin vielä viime viikolla ja ovilistat ja jalkalistat puuttuvat, mutta muuten on valmista.
Maalasin katon kolmeen kertaan, neljäs kerta olisi ehkä sanonut toden. Ei kannata ostaa halpoja maalausteloja monestakaan syystä. Niiden muoviset kädensijat tahtovat mennä rikki ja sitten ne irtoavat jatkovarresta ja putoavat sun silmääs juuri, kun keskityt katon maalaamiseen. Maali lähti pesemällä eikä tullut mustaa silmää, mutta puoli naamaa oli kipeänä monta päivää ja kyllä poskessa pieni mustelmakin oli. Meikkivoide sen onneksi aika hyvin peitti. Toisen kerran kun tela putosi, ehdin väistää sen verran, että rikoohousujen persuuksissa on tätä nykyä kaksikin pystyraitaa. Hoikentavaa vaikutusta en ole huomannu.

Jos on tarpeeksi hullu, voi ripustaa ristalliruunun heti kun katto on maalattu!

Naaman kuten kaiken muunkin pesu on ollutkin viime aikoina haastavaa. Varaaja nimittäin kärähti ja aiheutti ihan vaaratilanteenkin, kun kuumeni kiehuvaksi. Niin että hetken tuli ihan tosi kuumaa vettä ja sen jälkeen ollaankin sitten lämmitelty vettä kattilassa iltaisin ja peseydytty vanhalla kunnon kaks ämpäriä ja kauha -menetelmällä. Nykyiseen kylppäriin ei nimittäin mahdu isoa varaajaa, eikä me enää rempan jälkeen tehdä pienellä mitään. Käytiin entisessä kodissa suihkussa, kunnes se myytiin. Ja nythän on kevät ja aletaan käymään mökillä saunassa, sehän on ihanaa! Niin että hyvin pärjätään putkiremppaan asti.

Kaappi maalattu, lattia asennettu.

Entisen kodin kauppa toteutui vihdoin. Ei tule ikävä sitä kiinteistövälittäjää, vaikka hän lopulta kokosikin itsensä, kykeni asialliseen käytökseen ja teki järkevän kauppakirjan. Olen jälkeenpäin miettinyt, tajusiko hän missään vaiheessa niin sanotusti veikanneensa väärää hevosta, kun hännysteli ostajaa ja aliarvioi mua. Että jos olis hoitanut homman fiksusti, tässä mä nytkin kehuisin häntä ja varmaan perhepiiristä/ystäväpiiristä olis löytynyt pari muutakin toimeksiantoa. Nyt on pakko sanoa, että älkää ainakaan sitä kundia palkatko.

Ennen.

Oho, ei olekaan kuvaa valmiista huoneesta. Otan huomenna ja laitan tänne.  Siellä me nyt kuitenkin asutaan ja ollaan onnellisia. Taisto eritoten oikein rakastaa meidän sänkyä, meidän yöunien kustannuksella. Se on kuitenkin niin hellyttävä, että saa nukkua meidän välissä. Ja meidän naamojen päällä.

No, kun oltiin muutettu työ/vierashuoneeseen, oli keittiön vuoro. Maalasin paskaisen katon valkoiseksi ja  ne kaksi ja puoli seinää, joille ei tulla tekemään mitään, työ/vierashuoneesta ylijääneellä maalilla. Olin ostanut sitä "hieman" liikaa. Mulla oli toki ollut suunnitelmana maalata ihan eri värillä, mutta tuo osoittautuikin ihan hyväksi. Ja näyttää eri väriltä, koska huoneen valaistusolosuhteet ovat erilaiset ja huoneet ovat erikokoiset. Maalasin taas Teknoksen Trend 7 -seinämaalilla, joka on edullista mutta peittävää ja täyshimmeää. Sävy on Tikkurilan Symphony- värikartan sävy Y348 Huntu.

Ennen.

Kuvassa näkyvät kaapin ovet maalasin samalla maalilla kuin työ/vierashuoneenkin kaapinovet, eli uutuudella, täyshimmeällä Helmi- kalustemaalilla. Olen jo monta vuotta rakastanut puolikiiltävää Helmeä: ei haise, helppo maalata, tasaantuu lähes itsestään. Uusi rakkaus, himmeä Helmi, kyllä syrjäytti sen kevyesti. Kaunista pintaa tulee ihan väkisin ja peittävyys on hyvä. Kaapinovet kummassakin huoneessa maalasin sävyllä S427 Lumo. Jos seinämaali on jonkin sortin vaalea laventeli, niin kaappien väri on utuinen harmaaseen taituva lila. Nii-i, taas se lila, eikä tietookaan valkoisen sävyistä! Näinkö meille aina täällä käy?
Ihailen sisusutuslehdissä ja -ohjelmissa hillittyjä vaaleita skandinaavisia sisustuksia, taikka ranskalaista herkkää valkoista maalaisromantiikkaa tai leikkisään shabby chic -tyyliin kuuluvaa taustavalkoisuutta. Olen

kuitenkin täysin kyvytön toteuttamaan semmoista. Nytkin mulla on jo lilat kaapinovet, vaikka tää projekti ei ole kunnolla edes alkanut. No okei. on tää toistaiseksi hillitympää kuin koskaan missään on ollut.

Oheisessa kuvassa nykyinen keittiö eli tuleva makuuhuone alkaa muuttua. Maalasin viimeiset jutut vasta tänä iltana, joten huomenna saatte lisäkuvia tästäkin. Huomenna kerron myös, miten isommat remppakuviot etenevät. Hitaasti, mutta varmasti, sen sanon jo nyt, mutta kerron sitten tarkemmin. Ja sen lupaan, ettei tämä blogi nyt enää nukahda!